Tällä hetkellä ilmastokriisistä uutisoidaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vai uutisoidaanko? Todellisuudessa tämä ei ihan pidä paikkansa. Vielä nykyistäkin enemmän ilmastouutisointia oli maailmanlaajuisesti joulukuussa 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä.
Vaikka ennätyslukemissa ei välttämättä ollakaan, on ilmastouutisoinnin määrä ja laatu kasvanut viime aikoina silti merkittävästi. Esimerkiksi Suomessa Yle aloitti lokakuussa Ilmastolive-uutisoinnit, Helsingin Sanomat on lisännyt uutisointia ilmasto- ja luontoasioista ja Kauppalehden uutisaiheistakin löytyy nykyään oma vastuullisuus -osionsa.
Mikä on median rooli ilmastokriisissä? Asiaa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta.
Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti se, millaisia juttuja ja miten paljon niitä tehdään. Toinen tärkeä rooli on mediayritysten tai -organisaatioiden oma ilmastotoiminta. Median roolia voi arvioida ja lähestyä esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:
- Kuinka paljon ja miten laadukkaita uutisia ilmastokriisistä tehdään?
- Minkä tyylisiä uutiset ovat – luovatko ne ahdistusta, toivoa – lisäävätkö tietoa tai hakevatko klikkauksia?
- Onko ilmastouutisointi oma (marginaalinen) osionsa vai läpileikkaava teema kaikessa uutisoinnissa?
- Mitkä ovat median omat ilmastovaikutukset ja miten ne on huomioitu toiminnassa?
- Mikä on median linja esimerkiksi fossiilimainontaan? Mikäli kyseessä on kaupallinen media, hyväksytäänkö omiin kanaviin fossiilimainontaa.
Sitten ne neljä näkökulmaa.
1. Ristiriitaisuus. Viime aikoina ilmastotietoisten ystävieni parissa on aika usein pöyristelty sitä, miten ristiriitaista median uutisointi usein on. Ensin uutisoidaan ilmastokriisin aiheuttamista äärimmäisistä sääilmiöistä ja heti perään tehdään innostunut matkailujuttu. Tai uutisoidaan kyllä luonnonvarojen ylikulutuksesta ja sukupuuttoaallosta, mutta samaan aikaan kerrotaan uusista kulutusturhakkeista, joita ilman emme voi olla.
2. Juttutyyppien tai -tyylien valinta. Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen Sanomalehtien liiton kysely vuodelta 2020, jonka mukaan 13–18-vuotiaat haluavat lukea ilmastonmuutoksen ratkaisuun liittyvistä asioista. Vähiten heitä kiinnostivat jutut, jotka on tehty pelkästään toivon lisäämiseksi tai nuorista itsestään. Aika usein mediassa keskustellaan kuitenkin juuri nuorista itsestään, tehdään henkilöhaastatteluita eikä uutisoida itse asiasta tai ratkaisuista.
3. Asioiden normalisointi. Mediassa käytetty sanasto normalisoi erilaisia asioita. Puhummeko esimerkiksi ruuasta ja erikseen kasvisruuasta, käytämmekö uutisoinnissa autoa tarkoittaessamme todellisuudessa fossiiliautoa ja puhumme erikseen sähköautoista. Puhummeko maidosta vaikka tarkoitamme vasikalle tarkoitettua lehmänmaitoa. Entä sanoitammeko ekologisen asumisen ahtaaksi ja yksilön ilmastotoimet luopumiseksi vaikka kyse on usein hyvinvoinnin lisäämisestä.
4. Median oma toiminta. Mediaorganisaatioiden pitää kiinnittää huomiota tietysti sisältöihin, mutta ilmastokriisin ratkaisussa myös isojen mediatalojen pitää saattaa oma toimintansa kestävälle polulle. Hiilijalanjäljen minimoinnin ohella kannattaa kysyä myös sitä, onko tätä päivää myydä mainostilaa fossiilista elämäntapaa tai fossiiliteollisuutta edistäville toimijoille. Yhteiskunnassa keskustellaan paljon fossiilimainonnan kieltämisestä tai rajoittamisesta samaan tapaan kuin olemme jo rajoittaneet esimerkiksi tupakka- tai alkoholimainontaa. Lienee vain ajan kysymys, milloin eri puolilla maailmaa astuu voimaan fossiilimainonnan rajoitukset. Näin on tehnyt jo esimerkiksi The Guardian.
Näitä teemoja sivusimme torstaina 11.11.2021 Kestävyysmuutoksen tekijät -livelähetyksessä, jossa puhuimme median roolista ilmastokriisissä. Minun ja Kirsi Vuorisen vieraana keskustelussa olivat Freelancer-toimittaja Riikka Suominen ja Ylen toimittaja Hanna Eskonen. Jakson voi katsoa vaikka täällä.
Yllä olevien aiheiden lisäksi keskustelussa Riikka Suomisen ja Hanna Eskosen kanssa nousi hyvin esille se, miten usein ajattelemme, että nykymeno olisi jotenkin yksi mahdollinen vaihtoehto. Näin ei ole. Ilmastokriisin osalta nykyisen elämäntavan jatkuminen ei ole mahdollista. Joko vähennämme radikaalisti päästöjä ja elämämme muuttuu paremmaksi tai emme vähennä päästöjä tarpeeksi ja elämämme muuttuu hyvin radikaalisti huonommaksi ilmaston kuumetessa yli 1,5 astetta.