Käpylä-lehti: Mistä lapseni halusi minun kirjoittavan?

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin Käpylä-lehdessä joulukuussa 2020.

Mistä lapseni halusi minun kirjoittavan?

Halusin antaa äänen lapsille vuoden viimeiseen Käpylä-lehden Takaikkunaan.

Kysyin 9-vuotiaalta lapseltani, mistä hän haluaisi minun kirjoittavan Käpylä-lehteen. Hänen mukaan minun pitäisi kirjoittaa ilmastonmuutoksesta. Lapsi toivoi, että ilmastokriisi pystytään pitämään hallinnassa emmekä joutuisi kohtaamaan äärimmäisiä sääilmiöitä. 

Kysyessäni tarkemmin aihetta ja näkökulmaa, lapseni toivoi, että Käpylässä olisi vähemmän autoilua ja enemmän biokaasu- ja sähköautoja, ei tehtäisi uusia rakennuksia ja istutettaisiin lisää metsää.

Aiemmin samalla viikolla pyöräilin toisen lapseni (6-vuotias) kanssa päiväkodista kohti kotia ohi vanhan Kätilöopiston sairaalan. Molemmat lapseni ovat syntyneet tuossa massiivisessa rakennuksessa. Syksyn pimeänevässä iltapäivässä yhdessä rakennuksen ikkunassa paloi valo. Lapsi osoitti ikkunaa ja kysyi mitä talolle ollaan tekemässä. Lapsi tietää aikaisempien keskustelujemme pohjalta, että rakennus on tyhjillään. 

Vastasin lapselleni että rakennuksen kohtalo on vielä auki ja kysyin vastaavasti, mitä hän toivoisi, että huonosta sisäilmasta kärsivälle kiinteistölle tehtäisiin. Hänen vastaus oli suora. Hän toivoi, että rakennus puretaan ja tilalle tehtäisiin lähimetsä, jossa olisi myös lasten leikkipaikkoja. Lapsi katsoi vielä silmiini ja kysyi toiveikkaasti: “Voisitko isi päättää, että siihen tulisi lähimetsä?” Ei hullumpi idea. 

Ei ole tietysti sattumaan, että lapseni puhuvat ilmastonmuutoksesta ja lähimetsien puolesta. Niistähän itsekin olen puhunut koko lasten elinajan. Emme omista autoa ja olemme pyöräilevä perhe. Emme ole koskaan lentäneet lasten kanssa minnekään. Kotona syömme ilmasto- ja ympäristösyistä vegaaniruokaa. Pyrimme ostamaan kaikki tavarat käytettynä ja perustelemme valintojamme lapsille ympäristösyillä. 

Olennaista on kuitenkin huomata, että ilmastoystävällinen arki ei ole meille tarkoittanut ahdistusta tai kurjistamista. Päin vastoin kyse on paljon paremman arjen ja hyvinvoinnin saamisesta tilalle. Ilahduttavaa on, että nyt 6- ja 9-vuotiaat lapset näkevät jatkuvasti ympärillään erilaisia asioita, joissa voi edistää päästöjen vähentämistä tai luonnon monimuotoisuutta. 

Ehkä erityisesti näin joulun alla on hyvä pysähtyä miettimään, mikä oikeasti on omassa elämässä ja arjessa kaikkein tärkeintä. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! 

Leo Stranius

Kirjoittaja on Vihreiden kaupunginvaltuutettu ja toimitusjohtaja

2 kommenttia artikkeliin ”Käpylä-lehti: Mistä lapseni halusi minun kirjoittavan?”

  1. Leolle toivotan Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2021! Jatkathan hienoa työtäsi tulevallakin vuosikymmenellä!

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍