Minimalismipeli: Tavarat kierrätykseen

Minimalistipeli muurahaisten kapinaLaitoin tänään 1.6.2015 aamulla yhden tavaran kierrätykseen (kuvassa oleva kirja). Huomenna laitan kaksi, ylihuomenna kolme ja näin jatketaan kohti kesäkuun loppua.

Mikäli selviän kuukauden loppuun, olen laittanut yhteensä 465 tavaraa kierrätykseen. Pelaan siis minimalismipeliä.

Moni kokee, että kotona on liikaa tavaraa. Kaapit ovat täynnä ja epäjärjestyksessä. Paine hankkia uusia säilytystiloja tai lisäneliöitä kasvaa.

Sen sijaan, että hankkii lisää säilytystilaa, kannattaa nurkkiin jäänyt turha ja käyttämätön tavara laittaa kierrätykseen.

Miksi tavaraa kannattaa olla vähemmän? Kun omistaa vähän tavaraa, säästää aikaa ja rahaa siinä, että asioita ei tarvitse ylläpitää, huoltaa tai korjata.

Erityisesti kannattaa kuitenkin säästää neliöissä. Esimerkiksi Helsingin Käpylässä asuinneliö voi maksaa noin 4 500 euroa. Siinä on aika kova hinta isommalle televisiolle tai lipastolle, joka vie neliön tai pari.

Kun omistaa vähän tavaraa, tarpeellinen tavara löytyy usein myös helposti ja nopeasti. Asiat pysyvät paikoillaan ja järjestyksessä. Myös siivoaminen on helppoa. Päivän sana on jakamistalous.

Kesäkuussa pelataan siis minimalismipeliä.

Säännöt ovat yksinkertaiset.

1. Etsi kaveri, jonka kanssa osallistut haasteeseen.
2. Aloita kuun 1. päivä luopumalla 1 esineestä.
3. Esineen tulee olla ulkona talostasi ja elämästäsi keskiyöhön mennessä.
4. Voit myydä, lahjoittaa tai lajitella roskiin.
5. Toisena päivänä esineitä poistetaan 2, kolmantena 3 ja niin edespäin.
6. Voittaja on se, joka pelaa pisimpään.
7. Bonuspisteitä saa kutsumalla lisää kavereita mukaan.

Itse noudatan sääntöjä hiukan soveltaen. Ajattelin kerätä kaikki tavarat yhteen kasaan/laatikkoon ja katsoa, miten pitkälle pääsen kuukauden aikana. Kuukauden päätteeksi laitan sitten kaikki kerralla kierrätykseen.

Suomessa kesäkuun minimalismipelihaasteen takana ovat ammattijärjestäjät Ilana Aalto ja Eveliina Lindell

Eveliina kävi reilu vuosi sitten myös meillä kotona ammattijärjestäjän ominaisuudessa. Tästä vierailusta voi lukea täältä:
Miksi tavaraa kannattaa olla vähemmän ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota?

Hyvää alkanutta kesää!

Yksi kommentti artikkeliin ”Minimalismipeli: Tavarat kierrätykseen”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”