Energiakäänne: Henkilökohtainen aurinkopaneeli

Suvilahti Aurinkovoimala Kuva Helsingin EnergiaAurinkosähkö on vihdoin täällä!

Teknologia on kehittynyt ja hinnat romahtaneet. Tulevina vuosina luvassa on paljon uutta kapasiteettia myös Suomessa. Aurinkosähkö ei ole enää tuotantomuoto, jota on vain Saksassa.

Itse liityin aurinkoenergiabuumiin ja varasin sopivasti tänään 6.10.2014 aamulla kaksi Helsingin Energian aurinkopaneelia tulevasta Suvilahden aurinkovoimalasta.

Helsingin Suvilahteen valmistuu siis maaliskuussa 2015 Suomen suurin aurinkovoimala.

Voimalaan tulee 1188 aurinkopaneelia. Ensi kevääksi valmistuvia paneeleja voi varata omaan käyttöön. Varausten tekeminen alkoi viikonloppuna. Paneelit ovat menneet kuumille kiville. Tätä kirjoittaessa jäljellä on enää noin 300 paneelia.

Yksi paneeli maksaa 4,40 euro/kk. Helsingin Energia hyvittää vastaavasti sähkölaskussa paneelin tuottaman sähkön markkinahinnan mukaisesti.

Yksi 285 watin yksikidepaneeli tuottaa vuodessa noin 230 kWh sähköä. Meidän kotitaloutemme vuotuisesta sähkönkulutuksesta (1421 kWh vuonna 2013) saamme kahdella paneelilla katettua noin kolmasosan. Loput sähköt hankimme tuulivoimalla.

Suurten aurinkovoimaloiden lisäksi myös pientuotannon edistäminen olisi järkevää. Käytännössä aurinkopaneeleja kannattaisi rakentaa kesämökkien ja omakotitalojen lisäksi myös kerrostalojen ja julkisten rakennusten katoille. Tämä vaatii aktiivisuutta kunnilta ja taloyhtiöltä.

Kerrostalossa aurinkoenergian hyödyntämisestä on hyvä esimerkki Janne Käpylehdon asentamat paneelit Herttoniemessä Helsingissä. Kun en kuitenkaan itse ole vielä ehtinyt edistää asiaa tarpeeksi omassa taloyhtiössäni, päädyin varaamaan nuo Helsingin Energian paneelit.

Tulevaisuudessa on selvää, että ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia siitä, mistä heidän hankkima sähkö tulee.

Ihmisille ei riitä se, että sitä tulee silloin kun tarvitaan töpselistä. Sähkön täytyy olla myös tuotettu ekologisesti kestävästi, mieluiten vielä lähellä tai ainakin sen alkuperä pitää tietää. Vähän samalla tavalla kuin elintarvikkeissakin.

Kannattaa lukea myös tämä kun miettii omaa sähköyhtiötä:
– Ympäristön ystävän sähköyhtiö: Ekosähkö

Tosin näiden paneelivarausten myötä oma sähköyhtiöni menee vaihtoon ja siirryn Helsingin Energian asiakkaaksi. Vaikka yhtiö tuottaakin suurimman osan sähköstä ja energiasta vielä fossiilisilla polttoaineilla, haluan olla mukana uudessa kokeilussa ja Suomen suurimmassa aurinkovoimalassa.

Tervetuloa energiakäänne!

Kirjoitus on julkaistu alunperin Luonto-Liiton kulutus.fi -sivustolla.

4 kommenttia artikkeliin ”Energiakäänne: Henkilökohtainen aurinkopaneeli”

  1. Helsingin Energia on ainakin täällä boikotissa vesivoimapolitiikan takia, eikä asiaa auta firman pomon valehtelu Vanhankaupungin padon purkukeskustelussa. Törkeää valehtelua väittää, että joki kuivuisi Nurmijärvelle asti, kun vedenpinta laskisi vähän, mutta vain seuraavalle pohjapadolle asti, joka on Haltialan peltojen takana ennen Pitkäkoskea. Tuokin vedenlasku vain auttaisi siinä, että kevään tulvat eivät nousisi Oulunkylän kohdalla viljelypalstoille yms.

    Mitä tähän aurinkovoimaan tulee, niin aika kallista näyttää olevan todistelu siitä, että aurinkovoimalla pidetään teollista elämäntapaa yllä. Ja en tarkoita pelkästään tällä hetkellä taloudellisesti, vaan kaiken tuon uuden rakentamiseen tarvittavina muina resursseina. Säästäminen, vähentäminen ja turhasta luopuminen ovat minusta ainoaa oikeaa politiikkaa, eikä tällainen jatkuva lisääminen. Mutta onhan se niin, että jos talouden ja väestön kasvattamisesta ei halua siirtyä kestävään elämäntapaan ja yhteiskuntaan, niin lisää ja enemmän lienee oikea valinta.

  2. Hei jos Helsingin Energian tietojen mukaan paneelista hyvitettävä summa on noin 1€ kuukaudessa(tämä tieto on kampanjasivustolta) ja paneelin vuokra on 4,40€ euroa kuukaudessa, jää kuluttajalle maksettavaksi 3,40€ paneelista vuokraa. Mitä järkeä tässä on? Ostaa hyvä mieli siitä että Helsingin Energia tuottaa osan sähköstään aurinkoenergialla? Vai olenko jotain ymmärtänyt väärin vai mikä tässä on?

  3. Nämä ovat hienoja edistysaskeleita, ehdottomasti. Kuitenkin jokaisen tuuli- tai aurinkovoimaa sähköyhtiön kautta ostavan on syytä ymmärtää, että Straniuksen lause ”Meidän kotitaloutemme vuotuisesta sähkönkulutuksesta (1421 kWh vuonna 2013) saamme kahdella paneelilla katettua noin kolmasosan. Loput sähköt hankimme tuulivoimalla.” ei pidä paikkaansa, vaan Straniuksen sähkö tulee sähköverkosta eli tuulettomana talviaamuna (tuulienergian tuotanto ja aurinkoenergian tuotanto nollassa) Straniuksen kodista ei suinkaan katkea sähköt, vaan Straniuksen aamupuurot valmistuu sähköverkon sähköllä niillä tuotantomuodoilla, joita sillä hetkellä käytetään (kotimainen ja venäläinen ydinvoima, ruotsalainen vesivoima, helsinkiläinen hiilivoima) jne.

    Ainoastaan asumalla omakotitalossa suurella maatilalla, jonne pystyy itse rakentamaan pientuulivoimaa ja aurinkosähköä sekä akustot näiden varastoimiseksi, pystyy oman kulutuksensa täysin tuottamaan polttoaineettomasti. En sano ”puhtaasti” vaan ”polttoaineettomasti”, koska myös aurinkopaneelien ja pientuulivoimaloiden valmistus kuluttaa energiaa eikä välttämättä ole puhdasta. Jäljelle jää lämmitys, jonka voi hoitaa polttamalla tai lämpöpumpulla, jos oma sähköntuotanto ja energiavarastot edes riittävät lämpöpumppua varten.

    Ympäristön näkökulmasta saamme edellisestä oivan aasinsillan hyvin usein eri tahojen käyttämään ilmaisumuotoon, kuinka tietyllä tuotantomuodolla katetaan oman kotitalouden sähkönkulutus. Huomioimatta jää ”näkymätön energiankulutus” eli kaikkien tavaroiden ja hyödykkeiden tuottamiseen tarvittava energia. Esimerkiksi polkupyörällä ajamisesta ei aiheudu ilmansaasteita suoranaisesti, mutta sekin on täytynyt valmistaa jossakin ja siihenkin tarvittavat materiaalit ovat kuluttaneet huikeasti energiaa. Kiinalainen terästehdas, josta teräs tulee EU:ssa kasattuun polkupyörään, ei välttämättä toimi maailman ekologisimmin.

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa