10 vinkkiä aamuun

Leo Stranius juoksemassa BerliiniKahden pienen lapsen, työn, harrastusten ja politiikan keskellä aamut voivat olla usein kaaottisia.

Ainakin itse olen huomannut, että arjen pyörityksessä perusasiat unohtuvat helposti. Mikä oikeasti on tärkeää?

Hyvin tai huonosti käyntiin lähtenyt aamu määrittää koko päivää ja sitä kautta arkea laajemminkin.

Esimerkiksi aamuinen riita puolison tai lasten kanssa jää helposti kalvamaan mieltä koko päiväksi. Vastaavasti aamulla tehty liikunta vaikuttaa koko päivän vireystilaan ja energiankulutukseen positiivisesti.

Tästä syystä juuri aamuihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

Ohessa 10 vinkkiä hyvään aamuun:

1. Herää todella aikaisin, esimerkiksi klo 5.00 tai klo 4.00. Mikäli nyt nukut pitkään, voi herätystä hivuttaa aiemmaksi esimerkiksi 15 minuuttia kerrallaan.

2. Puhdista mieli edellisen päivän tomusta, keskity hengittämiseen ja unohda kiire.

3. Varaa aikaa kuntoilulle. Kyse voi olla venyttelystä, lyhyestä kävelylenkistä, 7 minuutin intensiivisestä lihaskuntoharjoituksesta tai vaikka tunnin parin juoksulenkistä tai pyöräilystä.

4. Kysy itseltäsi: Jos tämä olisi elämäsi viimeisin päivä, tekisitkö juuri sitä mitä aiot tehdä?

5. Motivoi itsesi inspiroivilla teksteillä tai musiikilla. Lue lyhyitä sitaatteja tai mietelauseita ja/tai kuuntele energisoivaa musiikkia.

6. Tee suunnitelma päivälle ja visualisoi se mielessäsi. Sulje silmäsi ja käy läpi päivän tapahtumat, tekemiset ja tapaamiset lyhyesti.

7. Tee päivän hankalin tai vaikein asia heti aamulla. Juuri se asia, jota haluat vetkutella tai siirtää huomiseen, kannattaa tehdä ensimmäisenä, pieni pala kerrallaan.

8. Luo yhteys kaikkein läheisimpiisi ihmisiin heti aamulla. Järjestä puolisosi tai läheisen ystäväsi kanssa esimerkiksi kävelyretki tai aamupalatreffit.

9. Hengaile ja keskustele keskittyneesti lapsesi kanssa. Lapsen kanssa kyse ei ole vain aamurutiinien mahdollisimman tehokkaasta läpisuorittamisesta. Varaa hetki aikaa laadukkaalle läsnäololle tai keskustelulle.

10. Osoita kiitollisuutta. Mieti mistä ja kenelle olet kiitollinen ja miksi. Tämän voi tehdä myös julkisesti vaikka Facebook-statuksessa/Twitterissä tai lähettämällä henkilökohtaisen viestin.

Ajallisesti aamu voisi mennä vaikka näin:

– klo 4.30 Herätys
– klo 4.45 Hengittely- ja keskittymisharjoitus
– klo 5.15 Kuntoilu/liikunta
– klo 6.15 Tartu päivän haastavimpaan tehtävään ja tee se
– klo 7.00 Aamupalatreffit läheisen kanssa
– klo 7.30 Hengailua lapsen kanssa
– klo 8.00 Päivä voi alkaa!

Kannattaa lukea myös tämä:
Seitsemän vinkkiä maanantaiaamuun

8 kommenttia artikkeliin ”10 vinkkiä aamuun”

  1. Muuten hyvä, mutta esimerkiksi työn takia toiseen kaupunkiin sukkuloiva ei voi viettää aamuja pitkän kaavan mukaan. Herään 6.40, peseydyn, luen lehden ja aamiaistan, herätän pojan 6.20-6.25, lähdemme fillaroimaan esikouluun 6.45., lähden esikoulusta pyörällä Porvoon bussiasemalle 7.00 ja bussi kustannuspaikalle Pasilaan lähtee 7.15. Töissä noin 8.10. Rakkaani ja pienen tyttöni jätän nukkumaan, sillä lepoa he tarvitsevat.

    Toki tuon kaiken arkipäivälogistiikan voi käyttää omien mahdollisuuksiensa mukaan hyödyksi tai ainakin mahdollisimman mukavasti. Meillä nuo esikoulumatkat ovat isä-poika -aikaa, jolloin me ehdimme juttelemaan. Ja bussimatkoilla kuuntelen musiikkia ja luen. Tällä välillä työmatkakuntoilu on vain satunnaisesti mahdollista, esimerkiksi silloin kun muutamia kertoja vuodessa pyöräilen työviikon jälkeen Porvooseen. Kun päivä alkaa pitkällä bussimatkalla, tämä kangistaa niin, että Ratapihankadun yli spurttaaminenkin on aikamoisen jäykkä suoritus. Aiemmin tein siten, että jäin bussista Kumpulan kampuksella, säilytin fillaria yön yli Vallilan siirtolamökkialueella kahdella lukolla kiinni niin että sain päivittäin sentään 2 + 2 työmatkapyöräilyä; yhtä tehokasta mutta vähäsen hitaampaa olisi talsia konosmarssia Kumpulanlaakson ja Pasilan läpi. Vie 20 minuuttia suuntaansa.

    Koska perhe- ja logistinen tilanteeni edellyttää mahdollisimman tehokasta ajankäyttöä, käytän suoraa bussiyhteyttä ainakin aina silloin kun poikani on luonani, sillä vaikka bussiautoilu nopealla moottoritiebussilla + liityntäfillarointi Kumpulasta Pasilaan vie periaatteessa saman ajan kuin hitaahko suora Porvoo-Pasila -bussiyhteys, suora bussi on luotettavampi. Sen aikataulut pitävät kutinsa paljon paremmin; työpäivän jälkeen uskallan luottaa, että tämä bussi numero 848 saapuu Pasilaan keskimäärin vain noin 2 minuuttia myöhässä, kun taas moottoritiebussien saapumisaika Arabiaan voi olla mitä hyvänsä +1 ja +15 minuutin välillä.

    Elämä on valintoja. Minun tilanteessani ajankäytön tehokkuus ja päivittäislogistiikasta kaiken löysän poistaminen on tärkeämpää kuin työmatkakuntoilu, ja kuntoilenkin sitten juoksemalla iltalenkin tyttöni kanssa lastenvaunuilla. Tyttö saa nukkua ja minä kuntoilla.

    Vastaa
  2. Entäpä jos lapsi tai lapset heräävät ennen tuota ”hengailuaikaa” mikä heille varattu? Vai laitetaanko unihorteiset lapset juoksurattaisiin ja yhdessä puolison kanssa lenkille? Mietin lähinnä, että voivatko molemmat toteuttaa itseään samoin vai vain toinen?

    Vastaa
  3. Ja jos herää viideltä, onkin luontevaa romahtaa päiväunille heti lounaan jälkeen… Mutta aamut kunniaan! Minullakin toimii hyvin järjestely, että kiireisenä aikana päivän tärkein työ tehdään heti heräämiseen jälkeen kuudelta. Sitten se on pois mielestä vaivaamasta ja pääsee keskittymään lasten kanssa olemiseen. Aamu on myös keskittymiseen kannalta paras aika, jos vain pääsee livahtamaan perhepedistä herättämättä lapsia.

    Vastaa

Jätä kommentti