Lokakuun ensimmäinen aamu: Miten 10 aamuvinkkiä käytännössä toimi

Aamun leikkiaikaAjattelin lokakuussa parantaa aamujen laatua. Tavoitettani tukien kirjoitin 10 vinkkiä aamuun.

Itse uskon siihen, että kun herää aikaisin, niin ehtii kuntoilla, suunnitella ja toteuttaa sekä viettää aikaa läheisten kanssa.

Hyvin tai huonosti käyntiin lähtenyt aamu määrittää koko päivää ja sitä kautta arkea laajemminkin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki voisivat olla aamuvirkkuja.

Selvää on myös, että usein aamuissa on sellaisia yllätystekijöitä, että suunnitelmat eivät pidä. Lisäksi elämäntilanteet ovat erilaisia. Jollain myöhäiseen iltaan ajoittuva harrastus voi olla oikein hyvä syy sille, että aamulla aikaisin herääminen on mahdotonta.

Tänään kokeilin kuitenkin omassa arjessani sitä, miten edellisenä päivänä kirjoittamani 10 vinkkiä aamuihin käytännössä voisi toimia.

Ohessa siis ensimmäisen aamun kulku:

– klo 4:30: Herätyskello soi. Makaan sängyssä ja mietiskelen pöpperöisenä tulevaa päivää. Luen puhelimestani ensimmäisenä edellisenä päivänä kirjoittamani vinkkilistan läpi.
– klo 4:38: Nousen ylös. Käyn vessassa, ajan parran ja keitän teetä.
– klo 4:45: Käyn läpi päivän työlistan, suljen silmät ja visualisoin mielessäni päivän kulun, luen päivän lehden ja aamun uutiset.
– klo 5:00: Juon teen, tarkistan päivän sään, vaihdan juoksukamat päälle
– klo 5:10: Vien roskat ja lähden juoksemaan (10,02km, 49:10). Juostessa kuuntelen inspiroivaa musiikkia ja annan mielen vaeltaa vapaasti menneissä ja tulevissa jutuissa.
– klo 6:00: Kotiin ja suihkuun, pusut perheenjäsenille, jotka ovat juuri heräilemässä
– klo 6.15: Sähköpostien läpikäynti
– klo 6.30: Lapsi juoksee sängystä halimaan. Aikaa lapsen kanssa. Keskustellaan lokakuusta ja lintujen syysmuutosta, rakennetaan legoista junarata ja kahvila.
– klo 7.00: Aamupala. Syödään lapsen kanssa puuroa.
– klo 7.20: Repun pakkaus, vaatteiden pukeminen ja siirtyminen ulos yhdessä lapsen kanssa.
– klo 7.30: Pyöräillään lapsen kanssa päiväkotiin. Matkalla etsitään edellisenä iltana kadonnutta juomapulloa.
– klo 7.45: Lapsi jää päiväkotiin. Itse pyöräilen työpaikalle.
– klo 8.00: Luonto-Liiton toimistolla: Teen päivän tärkeimpiä asioita.
– klo 9.00: Päivän ensimmäinen kokous. Tämän jälkeen yhtä menoa. Ehdin palata tähän teemaan uudestaan nyt illalla klo 21.30 kun olen saanut lapset nukkumaan ja iltapalan jäljet siivottua.

Pohjustukseksi voi mainita, että menin edellisenä iltana sänkyyn klo 21.45, luin kirjaa noin 20 minuuttia ja ryhdyin nukkumaan. Yöllä heräsin kerran (kävin vessassa noin klo 0:00). Sleep Cycle sovelluksen mukaan unen laatuni asteikolla 0-100% oli 71% ja sängyssä vietetty aika yhteensä 6 tuntia 43 minuuttia.

Joitakin havaintoja vinkkilistaani viitaten.

1. Aikainen herääminen onnistui yllättävän kivuttomasti. Huomenna sama uudestaan.
2. Mielen puhdistusta ei tarvinnut juurikaan tehdä. Hyvin nukutun yön jälkeen mitään ylimääräistä ei päässä juurikaan pyörinyt.
3. Kuntoiluun pystyi hyvin yhdistämään inspiroivan musiikin kuuntelun ja vapaan pohdiskelun.
4. Päivän työlistan visualisointi konkretisoi tulevaa päivää kivasti.
5. En oikein tavoittanut sitä ajatusta, että jos kyseessä olisi elämäni viimeinen päivä, tekisinkö juuri näitä asioita. Ei elämää voi oikein tarkastella päivä kerrallaan.
6. Kun ryhdyin tekemään päivän tärkeintä/hankalinta asiaa, ajauduin lukemaan sähköposteja ja sen jälkeen lapsi heräsi.
7. Lapsen kanssa oli kiva leikkiä ja syödä yhteistä aamupalaa. Puoliso ja vauva olivat kuitenkin samaan aikaan toisaalla hoitamassa omia askareitaan ja perheen yhteiselle aamupalalle ei ollut aikaa.
8. Unohdin osoittaa kiitollisuutta. Yritän muistaa sen huomenna.

Vaikka kaikki ei siis toki ensimmäisenä aamuna mennytkään ihan putkeen, oli tämä mielestäni hyvä alku. Tästä on hyvä lähteä parantamaan aamuja pitkin lokakuuta.

Lopuksi vielä disclaimer!

Kaikilla ei siis tosiaan ole mahdollisuutta herätä aiemmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö kenelläkään olisi. Lisäksi uskon, että vaikka kaikilla ei ole mahdollista herätä yhtään nykyistä aikaisemmin, niin uskon, että monilla on, jos yrittää. Ja vielä varmistukseksi: Aikaisempi herääminen ei tarkoita mielestäni sitä, että päivään tulisi lisää tunteja, vaan sitä, että ne tunnit ovat parempia/laadukkaampia.

2 kommenttia artikkeliin ”Lokakuun ensimmäinen aamu: Miten 10 aamuvinkkiä käytännössä toimi”

  1. >> luen päivän lehden ja aamun uutiset

    Viidessatoista minuutissa?

    >> Aikaisempi herääminen ei tarkoita mielestäni sitä, että päivään tulisi lisää tunteja, vaan sitä, että ne tunnit ovat parempia/laadukkaampia.

    Mihin tämä ajatus perustuu?

    • Aamun tunnit ovat parempia/laadukkaampia mielestäni siitä syystä, että silloin on yöunien jälkeen levännyt ja virkeä olo samaan aikaan kun ympärillä olevaa hälyä/keskeytyksiä ym. on vähemmän. Ja kun tekee heti aamulla ennen muiden heräämistä päivän tärkeimmät asiat, sujuu loppupäivä kuin siivillä 🙂

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Seuraa minua Instagramissa