Kokemuksia kadulta: Miten Sinun kaupunginosaasi tulisi kehittää?

Leo Stranius ja Hanna Kemppainen Malminkartano-päiväSyksyllä Helsinki on täynnä hienoja kaupunginosatapahtumia.

Esimerkiksi itse vierailin viime viikonloppuna Meilahti-päivässä ja Malminkartano-päivässä. Edellisenä viikonloppuna piipahdin Kontulassa Kontufestissä ja tulevana viikonloppuna ovat vuorossa ainakin Lauttasaari-päivä ja Pitäjänmäki-päivä.

Tapahtumissa on mahdollisuus keskustella ihmisten kanssa.

Tämä taas antaa eväitä siihen, mitä asioita on syytä viedä eteenpäin poliittisessa päätöksenteossa. Varsinkin jos haluaa toimia proaktiivisesti eikä vain reagoida siihen, mitä virkakoneisto tuottaa.

Ohessa on kolme pientä asiaa, jotka itselle tarttuivat tapahtumista matkaan.

1. Meilahti-päivän yhteydessä nousi esille ajatus Tukholmankadun pyöräkaistasta. Tukholmankatu on ruuhkainen, alueella liikkuu paljon pyöräilijöitä ja he ajavat usein jalkakäytävillä. Parempi olisi jos kadulle rakennettaisiin pyöräkaistat.

2. Malminkartano-päivän yhteydessä taas nousi esille Malminkartanonhuipun kehittäminen. Helsingin korkeimman kohdan ulkoiluväylät ovat puutteellisia. Aluetta voisi kehittää moneen suuntaan. Olen itsekin käynyt alueella harrastamassa ylämäkipyöräilyä.

3. Kontulassa Kontufestin yhteydessä sain tietää leikkipuisto Lammen surkeasta tilanteesta. Puisto on ollut suljettuna joulukuusta 2011 puistorakennuksen sisäilmaongelmien vuoksi. Vaikka puistorakennus onkin remontissa, ehkä itse puiston voisi pitää auki.

Näitä kolmea asiaa pyrin nyt selvittämään ja viemään eteenpäin kaupunginvaltuutettuna. Tavoitteena on ottaa jokaisesta käymästäni tapahtumasta ainakin yksi asia eteenpäin vietäväksi.

Kannattaa siis tulla juttelemaan ja antaa palautetta! Kiitos jo nyt kaikille, jotka olette tulleet juttelemaan näistä ja muista kysymyksistä kanssani!

Poliitikot tapaavat jalkautua kadulle yleensä vaalien alla. Parasta on ihmisten kohtaaminen kuitenkin vaalien välillä. Silloin saattaa syntyä parhaimmat ideat.

2 kommenttia artikkeliin ”Kokemuksia kadulta: Miten Sinun kaupunginosaasi tulisi kehittää?”

  1. Lampipuistosta muuten oli hyvä juttu Hesarissa taannoin:

    http://www.hs.fi/mesta/Suljettu+puisto+kuplii+iloa/a1370319395007

    Meillä Roihuvuoressahan on vähän sama tilanne, eli Tuhkimonpuisto suljettiin ja sitten purettiin sisäilmaongelmien vuoksi, eikä uutta rakennusta saatu tilalle. Nyt siellä on väliaikainen kylätalo (= kaksi parakkia), joissa pyörii jos jonkinlaista asukastoimintaa (soppakuppila lapsiperheille, käsityökerho, ilmainen meditaatioryhmä, tavaranvaihtopäiviä…) Etenkin soppakuppilan kanssa meinaavat tilat välillä loppua kesken, koska alueella on niin paljon lapsiperheitä, eivätkä kaikki ole kotiutuneet kaupungin ”viralliseen” leikkipuistoon nuokkarilla. Olisi mahtavaa, jos nimenomaan tuollaisten paikkojen pyörittämistä tuettaisiin, joissa ihmiset itse haluavat oleilla ja joiden ylläpitoon he itse haluavat aktiivisina kansalaisina osallistua.

  2. Asukkailla on paljon käytännön näppituntumaa kaupungin kehittämisen avuksi. On hyvä, jos kehittämisen isot suuntaviivat ja asukkaiden osaaminen kotiseudulle merkittävistä asioista kohtaavat paremmin.

    Itä-Helsingin osalta yksi merkittävä asia on turvata itäisen Helsingin viherverkosto. Se tukee asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia monin tavoin. Samalla toteutettaisiin myös esimerkiksi pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategiaa. Tämä olisi yksi esimerkki tilanteesta, jossa isot suuntaviivat ja asukkaiden tieto kotialueistaan voitaisiin yhdistää. Tavoitteenahan on kaupunki, jossa voidaan tulevaisuudessakin hyvin.

    Itäinen viherverkosto on merkittävä monen kaupunginosan asukkaiden hyvinvoinnille.

Kommentointi on suljettu.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa