Kaupunginvaltuutetuille tulevista kutsuista

Leo Stranius puhuu valtuustossaKaupunginvaltuutetuille lähetetään aika paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin.

Esimerkiksi keskiviikkona 28.8.2013 sähköpostiini tupsahti kolme kutsua:

– Forenom järjestää: Sosiaalisen asumisen seminaari Helsingissä – tarjolla myös lounas.
– Kaupungin liikuntaviraston kutsu (ilmaislippu) Suomi-Espanja jalkapallon MM-karsintaotteluun.
– Teollisuuden Voima Oy kutsuu valtuutetut Olkiluotoon – tarjolla kuljetukset ja lounas.

Tämän lisäksi sähköpostissa on kaupunginvaltuutetuille kutsu Suomen Kansallisoopperaan talokierrokselle ja Seitsemän veljestä balettiesitykseen – tarjolla myös iltapalaa.

Ja tämä on vain pieni otos siitä, mitä kaikkea sähköpostiin jatkuvasti tippuu.  Miten vapaalippuihin, matkoihin ja maksuttomiin lounaisiin tulisi suhtautua?

On tietysti selvää, että kaupunginvaltuutetun on hyvä olla perillä monista kysymyksistä ja verkostoitua mahdollisimman laajasti. Eikä esimerkiksi seminaariin sisältyvää lounasta tai teetä varmasti voi pitää vielä lahjontana.

Ystäväni kuitenkin ehdotti, että voisin vastineeksi jokaista maksutonta lounasta kohden tarjota lounaan jollekin, jolla ei ole varaa tarjota lounasta  kaupunginvaltuutetulle. Ei yhtään hassumpi ajatus.

Kaikkein kiinnostavimpia ovatkin usein ihan tavallisten ihmisten lähettämät kutsut. Tällä viikolla sain Myllypurossa asunto-osakeyhtiön puheenjohtajan kutsun tulla katsomaan huonosti hoidettua Helsingin kaupungin vuokratalon saneerausta. Tarjolla ei ole ruokaa tai viihdettä, vaan ihan arkista asiaa.

TVO:n vieraaksi en Olkiluotoon lähde, Forenomin seminaariin en ehdi ja jalkapallon pistän harkintaan. Myllypuroon aion kuitenkin tehdä pyörälenkin.

 

3 kommenttia artikkeliin ”Kaupunginvaltuutetuille tulevista kutsuista”

  1. Minä ainakin toivoisin kaupunkilaisena, että edustajat ottaisivat mahdollisimman hyvin selvää asioista joista päättävät. Eli jos on tilaisuus tutustua henkilökohtaisesti asiaan, eikä vain selailla papereita, niin edustajalla on mielestäni velvollisuus tutustua asioihin niin hyvin kuin mahdollista. Kaikesta mistä äänestää pitää olla ainakin sen verran kärryillä, että pystyy antamaan heti ainakin perusasiat, jos kaupunkilainen herättää keskellä yötä. Sitten vain pitäisi muistaa, että se jolla on parhaat tarjoilut ja kaunein hymy, ei välttämättä kuitenkaan ole paras mahdollinen vaihtoehto. Myös parjatut ulkomaanmatkat ovat pelkkää plussaa, koska ei kannata käyttää aikaa sellaisen keksimiseen, joka jo on keksitty muualla, vaan kopioida sieltä parhaat puolet.

    Sinänsä verkostoituminen on varmasti hyvästä, mutta minusta Suomessa kiertää samat henkilöt kaikkien merkittävien kissojen ristijäisissä, ja jos niihin pääsee uusia, niin ei tulekaan uusia tuulia, vaan porukka kesytetään osaksia setämiesten johtamaa hierarkiaa. Kansalainen tai kaupunkilainen on sitten tuon alapuolella katselemassa kuutamoita ja odottamassa mitä sieltä tippuu seuraavaksi.

    Vastaa
  2. ”TVO:n vieraaksi en Olkiluotoon lähde”. Niin, mutu periaattellahan niistä asioista pitää mielipide muodostaa. Mitä sitä nyt paikan päälle katsomaan…Tarttuu pian ”väärää” informaatiota.

    Vastaa
    • Kiitos palautteesta Risto! Onneksi Olkiluodon ydinvoimaloista ja OL3- ja OL4-hankkeista on tarpeeksi tietoa, jotta mielipidettä ei ihan mutu-periaatteella tarvitse muodostaa. Olen sen verran useasti kuullut nuo TVO:n argumentit, että en viitsi ihan kertauksen takia olla reissussa koko päivää. Tässä kun riittää muitakin juttuja, joihin olisi hyvä perehtyä.

      Vastaa

Jätä kommentti