Parannuksia Keskuspuiston keskiosan asemakaavaehdotusta koskevaan lausuntoon!

Tattarisuon metsäYmpäristölautakunnan kokouksessa käytiin tänään (11.6.) eniten keskustelua keskuspuiston keskiosan asemakaavasta ja Tattarisuon murskaamosta.

Murskaamoon otettiin selkeän kielteinen kanta ja lisäksi tehtiin useita tarkennuksia Keskuspuiston keskiosan asemakaavaehdotusta koskevaan lausuntoon.

Ympäristölautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon. Lisäksi tein pohjaesitykseen kuusi lisäysehdotusta, joista viisi meni läpi ja yhden hävisin äänestyksessä.

Alla tarkemmin tekemäni lisäysehdotukset koskien keskuspuiston asemakaavaa. 

1. Lisäys ensimmäisen kappaleen jälkeen:
”Luonnonsuojelua koskevat kaavamerkinnät ja -määräykset hyötyisivät eräistä täsmennyksistä. Monen luo-alueen merkittävimmät luontoarvot liittyvät puuston luonnontilaisen kaltaiseen rakenteeseen ja pitkään harjoitettuun hallittuun hoitamattomuuteen. Tämä näkyy mm. Metso-selvitysten tuloksissa, joissa paikallistetuista arvokkaimmista metsäkohteista osa sijaitsee nyt esitettyjen luo-alueiden ulkopuolella.”

Hyväksyttiin yksimielisesti

2. Lisäys yllä olevan kappaleen jälkeen:
”Lisäksi alueella on monipuolisia kasvillisuus- ja lintukohteita, joiden arvot niin ikään hyötyisivät siitä, jos kohteiden puuston annettaisiin kehittyä ilman merkittäviä metsänhoitotoimia. Siksi luo-alueiden rajauksia voisi vielä uudelleen tarkistaa ja niiden kaavamääräys voisi kirjoittaa esimerkiksi seuraavaan muotoon: Metsiä voidaan hoitaa ulkoilumetsinä jättämällä kuitenkin puustorakenteen arvokkaimmat, luonnontilaisen kaltaiset tai lahopuustoiset elinympäristöt (Metso I ja Metso II luokat kohteet, korpialueet sekä kääpä- ja orvakkalajistolaan edustavimmat kuviot) kehittymään mahdollisimman luonnontilassa. Alueiden ulkoilukäytön turvallisuuden kannalta perustellut yksittäisten puiden kaadot sekä lehtokohteiden perustellut hoitotoimenpiteet ovat sallittuja myös luo-alueilla.”

Hyväksyttiin yksimielisesti

3. Lisäys pohjaesityksen kolmannen kappaleen kolmanneksi lauseeksi (ISOILLA):
”Entisen Maunulan ampumarata-alueen voimakkaimmin pilaantunut alue on kaavassa osoitettu ohjeelliseksi alueeksi, jolla on maaperän pilaantuneisuudesta johtuva riskinhallintatarve. Aloitettuja riskitarkasteluja on tarpeen jatko työstää. SAMASSA YHTEYDESSÄ ON SYYTÄ HUOMIOIDA ALUEEN LUONTOARVOJA OMAAVAT METSÄT, JOIDEN ARVOJEN SÄILYMINEN SAATTAA VAARANTUA TOIMENPITEIDEN TAKIA. Tarvittavat kunnostus- ja riskinhallintatoimet tulee priorisoida ja ne tulee suunnitella ja aikatauluttaa alueella lähivuosina tehtävien luonnonhoitotöiden kanssa samanaikaisiksi, etenkin kun metsänhoitotoimia voidaan mahdollisesti hyödyntää osana riskinhallintaa.”

Hyväksyttiin yksimielisesti

4. Neljännen kappaleen viimeiseksi lauseeksi maininta meluntorjunnan toteutuksesta:
”Meluntorjunta on toteutettava olemassa oleva kasvillisuus säilyttäen tavalla, joka ei vaurioita alueen luontoarvoja ja viihtyvyyttä.”

Hyväksyttiin yksimielisesti

5. Lisäys loppuun:
”Kaavaehdotuksen sijoittamisratkaisut pienentävät jonkin verran nykyisiä yhtenäisempiä metsäalueita. Niiden osalta kannattaisi harkita esimerkiksi parkkipaikan sijoittamista uimahallin ja lämpökeskuksen väliseen, itäpuolella olevaan, metsäkaistaleeseen.”

Hävisin ehdotuksen äänin 5-4

6. Lisäys loppuun:
”Melu- ja ympäristöhaittoja voitaisiin vähentää myös autoilua kevyempää ja ympäristöystävällisempää liikennettä suosimalla.”

Ehdotus hyväksyttiin äänin 7-2

***

Aiheesta tarkemmin täällä: Asemakaavan selostus (pdf)

Yksi kommentti artikkeliin ”Parannuksia Keskuspuiston keskiosan asemakaavaehdotusta koskevaan lausuntoon!”

Kommentointi on suljettu.

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa