Katukampanjointia Kontulassa

Tänään alkoi kahden viikon vuosiloma Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävistä. Loman kunniaksi suuntasin aamulla klo 7.00 Kontulaan kunnallisvaalikampanjoimaan.

Miksi Kontula? Olen itse asunut Kontulassa ja Vesalassa vuosikausia nuorempana.

Lisäksi halusin saada katukampanjointiin vähän keskustan ja yliopistokampusten ulkopuolista perspektiiviä.

Samalla reissulla kävin jakamassa esitteitä myös Myllypurossa ja Itäkeskuksessa. Parin tunnin aikana jaoin noin 250 esitettä.

Ohessa muutama havainto Itä-Helsingin kiertueelta:

– Ihmisillä ei ollut niin kiire kuin keskustassa ja noin joko kolmas otti esitteen tyytyväisenä vastaan.
– Lähes puolet tapaamistani ihmisistä vaikutti olevan maahanmuuttajia.
– Vain muutama sanoi äänestävänsä persuja.
– Metroaseman edessä koulusta lintsaavat nuoret yrittivät ostaa ohikulkijoilta tupakkaa ja ihmettelivät, miksi olin tullut kampanjoimaan Kontulaan.
– Vain yksi metroaseman edessä oleskellut henkilö suhtautui kampanjointiini halveksien ja totesi, että ”mitä se Grönä oikein leikkii” – ”rahaa kuitenkin vain haluat”.

Kaiken kaikkiaan Itä-Helsingin vierailu oli todella hyvä kokemus. Lisäksi tapasin muutaman tutun, joista toinen sattui olemaan isäni opiskelijakaveri, joka oli mm. vaihtanut minulle vauvana Pietarissa vaippoja.

Koko päivän aikana esitteitä meni katukampanjoinnissa 1400 kappaletta. Kontulan, Myllypuron ja Itäkeskuksen lisäksi olin mm. Asematunnelissa, Narinkkatorilla ja Kolmen sepän aukiolla. Yhteensä katukampanjoinnissa on nyt jaettu vajaassa kahdessa viikossa 16 400 esitettä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Katukampanjointia Kontulassa”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍