Itsekurin salaisuus: Vaahtokarkkitesti

Richard Wisemanin Minuutissa muutokseen – Mieti hieman, muuta paljon -kirjassa viitataan kiinnostavaan, 1960-luvun lopulla Stanfordin yliopiston psykologi Walter Mischelin tekemään kokeeseen.

Kokeessa tutkijat hankkivat pussillisen vaahtokarkkeja ja soittokellon sekä menivät päiväkotiin testaamaan 4-vuotiaita lapsia.

Kopioin tutkimusasetelman ja sen tulokset tähän kirjasta sellaisenaan.

”Yksi tutkijoista kutsui lapset yksitellen sivuhuoneeseen ja ohjasi heidät pöydän luo, jolle oli asetettu riviin yksi vaahtokarkki, soittokello ja sitten vielä kaksi vaahtokarkkia. Jokaiselle lapselle sanottiin, että tutkija poistuisi huoneesta muutamaksi minuutiksi, mutta jos lapsi pystyisi pitämään näppinsä erossa karkeista, kunnes tutkija palaisi, hän saisi syödä kaksi vaahtokarkkia. Lapsi voisi kutsua tutkijan takaisin koska tahansa soittamalla kelloa, mutta siinä tapauksessa hän saisi syödä ainoastaan yhden vaahtokarkin.”
[…]
”Tämä pettävän yksinkertainen testi mittasi tarkasti kunkin lapsen itsehillinnän tasoa. Noin kolmannes lapsista nappasi yhden vaahtokarkin saman tien, toinen kolmannes odotti vähän pidempään ennen kuin painoi kelloa, ja viimeinen kolmannes odotti tutkijan paluuta ja nautiskeli sitten luvatut kaksi vaahtokarkkia.”
[…]
”Kymmenen vuotta myöhemmin Mischel otti yhteyttä mahdollisimman moniin testaamiensa lasten vanhempiin. Hän kysyi teineiksi varttuneiden lasten kuulumisia. Kuinka he selviytyivät elämän haasteista? Osasivatko he suunnitella asioita ennalta? Oliko heillä tapana antaa periksi hankalissa tilanteissa?

Kävi ilmi, että nuo vuosien takaiset hetket kolmen vaahtokarkin ja soittokellon seurassa olivat ennustaneet lapsen tulevaisuutta hämmästyttävällä tavalla. Lapset, jotka olivat odottaneet tutkijan paluuta ja saaneet siitä hyvästä kaksi karkkia, vaikuttivat kehittyvän päämäärätietoisiksi ja järjestelmällisiksi aikuisiksi, jotka selviytyvät hyvin vaikeuksista ja pysyivät lujina epäonnistumisen uhatessa. Sitä vastoin ne, jotka sieppasivat välittömästi yhden vaahtokarkin, hermostuivat nopeasti ja olivat vähemmän motivoituneita ja erittäin epäjärjestelmällisiä.”

”Kyky lykätä välitöntä mielihyvää ja keskittyä enemmän pitkän tähtäimen menestykseen ratkaisee, saavuttaako ihminen tärkeitä päämääriä ja tavoitteitaan. Tutkimukset osoittavat, että koululaisten itsekurin taso ennustaa paremmin heidän tulevaa opintomenestystään kuin älykkyystestissä saadut pisteet.”

Yksi kommentti artikkeliin ”Itsekurin salaisuus: Vaahtokarkkitesti”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami