Ekoisi: Ulkoilun ja kesän ylistys

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia kesästä ja ulkoilmasta vauvan kanssa oikein toden teolla. Ja voi miten mukavaa se onkaan ollut!

Vauvalle kevät ja kesä ovat avanneet kokonaan uuden maailman.

Vauva jaksaa kiskoa nurmikkoa, maistella hiekkaa, tuijottaa pyöränistuimesta ohi lipuvaa liikennettä ja ihmetellä puiden vehreyttä. Ulkona vauva on muutenkin rauhallisempi, kun seinät eivät ole vastassa ja ilma on raikkaampaa. Lisäksi kun ulkona on lämmin, pukeutumista ei tarvitse juurikaan miettiä (paitsi auringolta suojaaminen). Ulos pihalle voi lähteä aina kun huvittaa.

Ja paljon on huvittanutkin. Esimerkiksi sunnuntaina olin vauvan kanssa aamupäivällä tunnin pihalla. Tämän jälkeen kävin 2,5 tunnin juoksulenkillä (28,5 km), jossa mukana olivat myös Annukka ja vauva pyörän kanssa. Alkuillasta olin vauvan kanssa uudestaan vielä 2,5 tuntia lämpimässä kesäsäässä. Eli yhteensä ulkona tuli sunnuntaina oltua kuusi tuntia.

Vastaavasti lauantaina kävimme aamulla vauvan kanssa tunnin juoksulenkillä, pyöräilimme Maailma kylässä -festareille ja olimme pihalla. Edelleen viime viikolla tein vauvan kanssa erikseen noin 20 km pyörälenkin. Kaiken tämän ohella olemme olleet useita tunteja vauvan kanssa pihalla lähes päivittäin.

Vauvan kanssa ulkoillessa (juoksu ja pyöräily) saa myös itse liikuntaa (ks. juokseminen vaunujen ja vauvan kanssa). Pihalla hengaillessa voi lukea kirjaa tai lehtiä ja seurustella mukavien naapureiden kanssa.

Ja mikä parasta: Lähialueilla ulkoilu ei maksa mitään ja on todella ekologista.

Ulkona vauvan kanssa voi harrastaa hyvin myös vaipattomuutta ja vessahätäviestintää. Olenkin ollut viime aikoina vauvan kanssa pihalla ilman vaippaa. Ihan nappiin puskapissat eivät kuitenkaan ole menneet. Esimerkiksi sunnuntaina vauva onnistui pissaamaan housuihinsa kolme kertaa noin kahden tunnin aikana. Sikäli kuitenkin hyvä, että ilman vaippaa pissan näkee välittömästi, eikä vauva joudu olemaan märissä ja hiostavissa vaipoissa juuri hetkeäkään.

Edelliset Ekoisi-kirjoitukset ovat luettavissa täällä.

3 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Ulkoilun ja kesän ylistys”

  1. Ulkoilu lähialuiella lasten kanssa rules! Kivet, kävyt, kepit, hiekka, kasvit, ötökät… 🙂

    VVV-vinkki: Ei siinä paljon aina ennätä omista hädistä viestiä, kun on noin kiinnostavaa puuhailtavaa! Eli vaippa ulkona voisi olla vielä ihan hyvä idea, vaikka vähän tylsemmissä olosuhteissakin vessahätäily onnistuisikin.

Kommentointi on suljettu.

Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.