Ekoisi: Sormiruokailu kannattaa: Kuvat ensimmäisistä sessioista

Vauva täytti eilen (1.3.) tasan puolivuotta. Samalla päätimme antaa hänen kokeilla ensimmäistä kertaa kiinteitä ruokia eli sormiruokailua.

Käytännössä homma toimi siten, että lounaalla ollessamme, vauva istui syöttötuolissa ja laitoimme tarjottimelle tarjolle mm. porkkanaa, vesimelonia ja leipää, joka oli poimittu omalta lautaseltamme ravintolassa. Kotona päivällisen yhteydessä taas tarjolla oli mm. höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa.

Ensimmäisellä kerralla vauva lähinnä tutki ja pyöritteli ruokia sekä heitteli ja liiskasi niitä. Syömiseksi hommaa ei voinut tässä vaiheessa sanoa hyvällä tahdollakaan.

Sormiruokailua kannattaa kokeilla ja harjoittaa mahdollisuuksien mukaan syöttämiseen verrattuna kuitenkin monestakin syystä:

– Vauva voi päättää itse, milloin on valmis syömään muuta kuin rintamaitoa.
– Vauva voi tutustua ruokaan omassa tahdissa sekä päättää mitä, miten paljon ja miten nopeasti hän syö.
– Vauva voi osallistua aktiivisesti perheen ruokahetkiin.
– Syöminen on lapsentahtista ja stressittömämpää.
– Varhaiset kokemukset vapaaehtoisesta ruokailusta mahdollistavat terveen suhteen ruokaan.
– Vauva oppii ruokien ulkonäön, tuoksun, maun ja koostumuksen sekä eri makujen yhdistelmät.
– Vauva oppii käsittelemään ruokaa ja kehittää samalla mm. sorminäppäryyttä.
– Vauvan itsetunto ja päätöksentekokyky paranee, usko omiin taitoihin lisääntyy.
– Vauva oppii erottamaan mikä on syötävää ja mikä ei.
– Vauva on halukkaampi kokeilemaa uusia ruokia ja makuja, kun hän tietää, että häntä ei pakoteta syömään niitä.
– Vauva oppii hahmottamaan oman ruokahalunsa ja syömään sopivasti sekä välttämään ylensyöntiä.
– Vauva oppii pureskelemaan ruokansa.
– Sormiruokailu on helppoa: Vauvanruokia ei tarvitse erikseen osaa, ruokaa ei tarvitse soseuttaa ja vauva syö samoja raaka-aineita kuin vanhemmatkin.
– Temppuja, houkutuksia tai leikkejä vauvan syömisen tueksi ei tarvita, koska vauva voi itse päättää omasta syömisestään.
– Luottamus lisääntyy, kun luotetaan siihen, että vauva ottaa mallia ja tietää, mitä ruoan kanssa pitää tehdä.
– Lapsen on hyvä oppia syömään itse mieluiten ennemmin kuin myöhemmin.

Ohessa ensimmäisen päivän sormiruokailusessiot kuvina:

 

Lisätietoja sormiruokailusta esimerkiksi täällä:
Sormiruokailu käytännössä
Näin pääset alkuun sormiruokailussa
Diapers and Delicatessen
Sormiruokailussa lapsi määrää tahdin

Edelliset Ekoisi -kirjoitukset ovat luettavissa täältä:
Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
Osa 3: Synnytysvalmennus
Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
Osa 7: Luonnollinen lapsuus
Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
Osa 12: Vauva-arki alkoi
Osa 13: Vessahätäviestintä
Osa 14: Päivä isyysvapaata
Osa 15: Miksi lapsia?
Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
Osa 19: Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
Osa 20: Tutti: Hyvä vai paha?
Osa 21: Vapaapäivä vauvan kanssa
Osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä
Osa 23: Vapaapäivä vauvan kanssa – uusi yritys ja katso luvut!
Osa 24: Vauva ei muuta kaikkea
Osa 25: Juokseminen vaunujen ja vauvan kanssa eli vauvajuoksu
Osa 26: Ekologiset nimijuhlat
Osa 27: Arjen ekovinkkejä  – ota talteen!
Osa 28: Perhevalmennusta ekologiseen malliin
Osa 29: Ekovanhemmuus kiinnostaa
Osa 30: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?
Osa 31: Äitiyspakkauksessa myös paljon turhaa
Osa 32: Piilomerkityksiä vauvalle
Osa 33: Ekoisin joulumuistio
Osa 34: Lapsiperheen joulu: Viisi vinkkiä tavarapaljoudesta selviämiseksi
Osa 35: Mitä tavaroita vauva tarvitsee vuorokauden aikana?
Osa 36: Jalkakäytävien talvikunnossapito
Osa 37: Perhelomalla Hangossa
Osa 38: Vertailussa kantoliina ja lastenvaunut
Osa 39: Wanted: Ekologinen päiväkoti
Osa 40: Kertakäyttövaipat vai kestovaipat?
Osa 41: Tavoitteena tasajako: Koti- ja lastenhoitotyöt + esimerkkipäivä
Osa 42: Tavaroiden sijaan kannattaa hankkia tietoa: Tässä kirjavinkkejä!
Osa 43: Suoramarkkinointia lapsiperheille
Osa 44: Miksi niin harva imettää?
Osa 45: Viisi huomiota vaipattomuudesta

4 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi: Sormiruokailu kannattaa: Kuvat ensimmäisistä sessioista”

  1. Eksyin tänne etsiessäni sormiruokailuvinkkejä ja mielenkiinnolla luin ensimmäisestä maistelukerrasta. Aiotteko pysyä pelkässä sormiruokailussa vai onko tarjolla myös soseita?

    Meidän neiti on parin viikon kuluttua 6 kk ja tällä viikolla imeskeltiin tuore kurkkuviipaleita ja raakaa porkkanaa, joka taisi olla melko hyvä ikenien viilentäjä. Yhtään hammasta ei vielä ole. Eniten tässä hommassa jänskättää kakomiset ja voiko vauvaan luottaa, että homma on hanskassa. Aion tutustua ensi viikolla Omin sormin syömään -opukseen, josta varmasti on apua.

    Palaan kurkkamaan miten maistelut sujuvat! 🙂

    • Kiitos kommentista Riikka! Pyritään ainakin alussa pysymään pelkästään sormiruokailussa. Nyt ollaan harjoiteltu sormiruokailua reilu viikko. Soseita ei ole tarjoiltu. Ruoka alkaa menemään koko ajan paremmin suuhun ja ote on parantanut, mutta aika vähän sitä ruokaa on päätynyt lopulta mahaan asti, koska vauva sylkee melkein kaiken ulos. Kakomisia on ollut – ja ainakin kerran vauva on oksentanutkin, mutta niistä on selvitty oikein hyvin.

  2. Päivitysilmoitus: Ekoisi: Sormiruokailua: Osa II

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍
Meillä on töissä lyhennetty työviikko joka tarkoittaa sitä, että perjantaisin tehdään vain neljän tunnin työpäivää. Tämä on tuonut viikkoon ja varsinkin viikonloppuun huimasti tilaa tehdä myös kaikkea muuta. Ohessa mun perjantaipäivä!