Avoin viesti Finnairin uudelle hallitukselle

Finnairin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on tehnyt ehdotuksen yhtiön hallituksen uusiksi jäseniksi. Valtion omistusohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala on halunnut tuoda uutta näkemystä hallitukseen.

Lentäminen on ympäristön kannalta kaikkein haitallisin liikkumismuoto. Ympäristön näkökulmasta olisi parasta ensisijaisesti vähentää lentämistä sekä suunnata ihmisten liikkumista esimerkiksi raiteille ja maanteille. Viimeisenä vaihtoehtona tulee olla kestävien biopolttoaineiden kehittäminen esimerkiksi mannertenvälisille lennoille.

Ohessa kuusi ehdotusta Finnairin uudelle hallitukselle:

1. Lyhyet kotimaan lennot tulisi lakkauttaa ympäristön kannalta haitallisina.
2. Finnairin tulisi tehdä uusia investointeja ultranopeaan raideliikenteeseen ja vaikka Rail Balticaan.
3. Finnairin tulisi panostaa entistä enemmän lentokoneissa käytettävien vahvat kestävyyskriteerit täyttävien biopolttoaineiden kehittämiseen ja käyttöönottamiseen.
4. Finnairin tulisi ottaa käyttöön vapaaehtoinen lentomaksu kompensoimaan lentämisestä aiheutetut päästöt.
5. Finnairin tulisi vahvistaa ympäristöosaamistaan ja kehittää yhteiskuntavastuutaan entistä enemmän.
6. Finnairin hallituksen palkkiot tulisi puolittaa.

Miten muuten Finnairia tulisi yhtiönä kehittää tulevina vuosina?

4 kommenttia artikkeliin ”Avoin viesti Finnairin uudelle hallitukselle”

  1. Hei,
    Mielestäni voisi vielä vaatia hallitukselta toimia tiukkojen päästöjenvähennyslakien puolesta. Eli tiukkojen päästönvähennystavoitteiden asettaminen tuo selkeän toimintaympäristön kaikille.

    Vastaa
  2. Leo. Iso osa esittämistäsi pointeista kuulu pikemminkin valtion yleisen liikennepolitiikan tai VR yhtymän omistajaohjauksen tontille.
    Raideliikenteen kehitykselle isoin este on VR yhtymä ja sen omistajaohjauksen puuttuminen.

    Vastaa
  3. ’Lentäminen on ympäristön kannalta kaikkein haitallisin liikkumismuoto.’

    Voimakas argumenttisi kaipaa perusteluja. En epäile etteikö näin voisi olla myöhemmin mainitsemiesi lyhyiden kotimaanlentojen osalta, mutta että yleisesti?

    Vastaa

Jätä kommentti

Mitä jos viikonloppu todella alkaisi perjantaina? Päätimme kokeilla Third Rockissa lyhennettyä työviikkoa täydellä palkalla puolen vuoden ajan.

Hyvinvointi parani ja tehokkuus kasvoi, mutta hiukan yllättäen kaikkein eniten lyhennetty työviikko on parantanut taloudellista tulosta.

Jatkamme lyhennettyä työviikkoa toistaiseksi, ja kannustamme muitakin kokeilemaan.

Hiukan tarkempaa tietoa kokeilumme taustoista ja tuloksista löytyy verkkosivuiltamme: .
https://thirdrock.fi/mita-tapahtui-kun-paatimme-kokeilla-lyhennettya-tyoviikkoa/
Millaisen työelämän jätämme tuleville sukupolville? ”Nykyisin odotukset ovat työpaikoilla todella kovat, koko ajan pitäisi kyetä kehitykseen ja muutokseen. Tätä kautta määrittelemme ison joukon ihmisiä työelämän ulkopuolelle”, sanovat Työvuorossa-podcastissa asiantuntija Maiju Lehto ja toimitusjohtaja Leo Stranius. 

https://www.rinnekodit.fi/ajankohtaista/uusi-podcast-rakentaa-kestavampaa-tyoelamaa/
Tänään oli ohjelmassa juoksutesti:
-20 min alkuverra
-5 km pk-juoksu (27:01)
-2 km anakynnys (8:29)
-1 km all out (3:56)
-20 min loppuverra
Virallinen kutsu mun kirjajulkkareihin!

Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki -kirjan julkistustilaisuus

Tervetuloa keskustakirjasto Oodiin kuuntelemaan keskustelua uutuuskirjasta 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi (Gummerus).

Paikalla teoksesta kertoo kirjan kirjoittanut tietokirjailija, vaikuttaja ja vastuullisuusasiantuntijayrityksen Third Rockin toimitusjohtaja Leo Stranius. Hänen kanssaan ilmastoystävällisemmästä elämästä ja kirjan teemoista keskustelevat D-mat Oy:n toimitusjohtaja ja Ilmastopalapelin kehittäjä Michael Letternmeier, Sitran johtava asiantuntija Sari Laine ja The Activist Agency viestintätoimiston perustajaosakas Niklas Kaskeala. Keskustelun vetää Pauliina Pietilä Gummerukselta. 

Milloin? 7.2. klo 16-17
Missä: Helsingin Keskustakirjasto Oodi, Saarikoski-matto
Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa! 
Tapahtuman järjestävät Gummerus ja Leo Stranius.

https://helmet.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=helsinki:agkhhiyx4q
Tänään hyvää ja kevyttä pyörätreeniä vajaa pari tuntia. Eilen tunti hyötypyöräilyä, 1,5 tunnin kuntopiiri ja 1,5 tunnin uintitreeni. Aamuisin tietty venyttelyä ja seitsemän minuutin lihaskuntotreeni. Huomenna sitten juoksua! 

#triathlon @helsinkitriathlon
Tänään oli kiva päättää työviikko Helsingin tanssiopistolla @rauhatati kanssa! 🎉🔥
Tänään Sari Valton vieraana upean Elli Aaltosen kanssa keskustelemassa Yle Radio 1:n ohjelmassa Keskusteluja ihmisyydestä. Pääsimme pohtimaan 101 onnen päivää kirjani pohjalta elämän tarkoitusta, arvoja ja ajankäyttöä. 

”Jos tietäisit kuolevasi kolmen kuukauden päästä, miten käyttäisit viimeiset elonpäiväsi? Tekisitkö muutoksia ajankäyttöösi? Miten erottaa olennainen epäolennaisesta?”

https://areena.yle.fi/podcastit/1-72760580
Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus