Viikkopäiväkirja 8 (20.-26.2.2012)

Maanantai: Julkaisin aamulla ekoisiblogin suoramarkkinoinnista. Lisäksi olin vauvan kanssa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Osa pyöräteistä oli aurattu viikonlopun lumimyräkän jäljiltä hyvin, osaa ei lainkaan. Aamupäivällä istuin Aaro Harjun valmennuksessa. Tällä kertaa aiheena oli kehityskeskustelu. Tämän jälkeen hoidin henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja työntekijöiden vapaaehtoista venyttelyä sekä johtoryhmän kokousta. Päivän päätteeksi kävin läpi sähköposteja. Kotiin pyöräiltyäni kävin vielä juoksemassa. Illalla keskustelimme Annukan kanssa lasten päivähoitopaikoista ja sormiruokailusta.

Tiistai: Vietin aamun vauvan kanssa, kävin juoksemassa sekä laitoin ympäristöjärjestöjen leikkaus- ja verolistaa koskevan tiedotteen eteenpäin ja blogiini. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni kävin läpi vuoden 2011 koulutus- ja tapahtumatiedot. Vaikuttava määrä erilaista toimintaa! Lounaan jälkeen osallistuin eduskuntatalon edessä yhdessä lumiukkojen kanssa mielenosoitukseen vahvan ilmastolain puolesta. Kuvia tempauksesta löytyy täältä. Iltapäivällä kävin läpi vielä sähköposteja ja valmistelin tulevia juttuja. Illan vietin kotona vauvan ja Annukan kanssa.

Keskiviikko: Aamulla alkoi ekopaasto. Matkustin Vantaan Energian Martinlaakson voimalaitokselle yrityksen yhteiskuntavastuuta koskevaan haastatteluun. Pohdiskelin sitä, miten energiaa Suomessa tulevaisuudessa tuotetaan sekä mitä vahvuuksia ja heikkouksia lämmön ja sähkön yhteistuotantoon liittyy. Lounaan jälkeen osallistuin vielä ydinvoimaa vastaan tehtävän kansalaisaloitteen valmistelukokoukseen. Päivän kohokohta oli, kun Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjaan liittyivät Roman Schatz ja Rosa Liksom. Kotiin pyöräilin Ruohonjuuren kautta. Illan olin kotona vauvan ja Annukan kanssa.

Torstai: Vietin aamun vauvan kanssa, kävin juoksemassa ja kirjoitin ekoisiblogin imetyksestä. Kirjoituksen lopuksi suosittelin täysimetystä kaikille. Kirjoitus aiheutti keskustelua Facebookissa. Kovimmassa kritiikissä kyseenalaistettiin kokonaan se, voinko kirjoittaa aiheesta lainkaan tyyliin: ”Älä sinä nyt helvetti soikoon enää puutu siellä, kun et päivääkään ole ko hommaa tehnyt.” ja ”sulla ei vaan ole sellaista asemaa, mikä oikeuttaisi sut suosittelemaan mitään naisen ruumiillisuuteen liittyviä asioita.” Pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, että uskallanko kirjoittaa vanhemmuudesta lainkaan. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni hoitelin pitkän listan hommia, juhlin siviilipalvelushenkilön läksiäisiä ja kävin läpi sähköposteja. Illan vietin kotona Annukan ja vauvan kanssa.

Perjantai: Vietin koko aamupäivän kotona vauvan kanssa Annukan tehdessä muita hommia. Samalla kokeilin vauvan kanssa vaipattomuutta. Hyvin sujui! Vain yhdet pissat tulivat päivän aikana housuun, muut menivät suoraan lavuaariin ja koko vuorokauden aikana tuli puolet vähemmän kestovaippoja kuin normaalisti. Iltapäivällä hoitelin muutamia työasioita ja kävin läpi sähköposteja. Illalla piipahdimme Annukan ja vauvan kanssa jo perinteeksi muodostuneessa kuukauden viimeisen perjantain luontoväen baari-illassa.

Lauantai: Olin aamulla vauvan kanssa ja kävin juoksemassa kuntosalin juoksumatolla 5xkilometrin vetoja. Samalla tein vähän muutakin lihaskuntoharjoittelua. Iltapäivällä siivosin ja olin kotona vauvan kanssa sekä pohdiskelin, onko suurituloisten mahdollinen lisäverotus ympäristön kannalta hyvä vai huono asia. Itse ajattelisin, että ympäristöveroista pitää tehdä progressiivisia ja/tai ottaa käyttöön esimerkiksi erilaisia rajoja/kiintiöitä (vrt. päästökauppa), jotta verot kohdistuisivat oikeudenmukaisesti pienituloisten ja suurituloisten kesken. Illalla katsoimme Annukan kanssa Avaraa Luontoa.

Sunnuntai: Nukuin aamulla pitkään ja kävin juoksemassa vuoden neljännen puolimaratonin. Samaan aikaan ystäväni Juha Hietanen juoksi Espoossa järjestetyssä 24 tunnin ultrajuoksussa noin 11,5 puolimaratonia putkeen eli 24 tunnin aikana käsittämättömät 243,4 km. Tuo tarkoittaa vuorokauden jokaisena tuntina yli 10 kilometrin lenkkiä. Iltapäivällä olin vauvan kanssa Annukan käydessä vesijuoksemassa. Illalla olin kotona ja valmistauduin seuraavan viikon menoihin.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täällä: https://leostranius.fi/2012/02/viikkopaivakirja-7-13-19-2-2012/

 

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Seuraa minua Instagramissa