Lepää rauhassa Auli-susi – Ei enää yhtään kaatolupaa!

Mitä Suomessa pitää tapahtua, että maastoon lähetetään 130 aseistettua henkilöä tavoitteena tappaa?

Ilmeisesti riittää, että noin 40 metrin päästä asuinrakennuksesta löytyvät suden jäljet.

Varsinais-Suomen Pöytyän alueella oli myönnetty kaatolupa yhdessä pihassa liikkuneelle urossudelle. Operaation myötä yhden sijaan metsästäjien luoteihin kuoli kaksi sutta, joista toinen oli keltaisella pannalla merkitty alfanaaras Auli.

Miten herkässä on aseen käyttö, kun keltaista pantaa ei ole huomattu?

Auli-susi on toiminut Luonto-Liiton susiryhmän kampanjamateriaaleissa ja julisteissa. Pidimme maanantaina toimistolla hiljaisen hetken Auli-suden muistolle. Lepää rauhassa Auli. Suremme menetystäsi, mutta toiminta uhanalaisten susien puolesta jatkuu entistä tarmokkaammin.

Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen kommentoi tapausta YLEn uutisissa osuvasti:

”Tilanne on mennyt päin seiniä. Paitsi että on ammuttu väärä yksilö, on ammuttu kaksi yhden sijaan. Tilanne on selvitettävä nyt kunnolla”.

Suomen susikanta on Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vaivaiset 135-145 yksilöä. Tapauksen myötä se pieneni noin 1,5 prosentilla ja lauman jäädessä vaille alfanaarasta, ehkä useampikin yksilö tulee kohtaamaan loppunsa.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ohessa neljä ehdotusta välittömiksi toimenpiteiksi:
– Suomessa ei tule myöntää yhtään sudenkaatolupaa ennen kuin tapaus on selvitetty.
– Maa- ja metsätalousministeriön tulee lisätä susineuvontaa ja tiedotusta erityisesti alueilla, joissa on havaittu susia.
– Kaatolupien toteuttaminen tulee antaa vain ammattilaisten käsiin pois metsästysseuroilta.
– Vähintäänkin tappamiseen osallistuvien metsästäjien määrälle tulee kaatoluvissa säätää maksimikoko.

Kumpi sinusta on vakavampi uhka: Pihapiirissä olevat sudenjäljet vai 130 aseistettua metsästäjää?

Aiheesta lisää myös täällä:
– Eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt: Susilla pelottelusta kadonnut suhteellisuudentaju
– Suomen luonnonsuojeluliitto: Pantasuden luvaton tappo Pöytyällä: Luonnonsuojeluliitto toivoo malttia ja susivalistusta
– Kirjoitukseni Suden Aika -lehdessä: Suden suojelu kaupunkilaisen näkökulmasta.

 

40 kommenttia artikkeliin ”Lepää rauhassa Auli-susi – Ei enää yhtään kaatolupaa!”

  1. Lounais-suomessa tilanne on kärjistynyt koko ajan. Vikaa on kaikissa osapuolissa.
    Ei susipelko vähene hyssyttelemällä tai lakeja tiukentamalla vaan teoilla. Koska tilanne on niin kärjistynyt vie sen korjaaminen kenties vuosikymmeniä.
    Osa metsästäjistä on turhan liipasinherkkiä, mutta turha on kaikkia meitä syyllistää. Metsästysviranomaiset ovat olleet myös ajoittain kuin norsut posliinikaupassa (esim. Hermansson :susi on vaarallisempi turun keskustassa kuin nousiaisten kyläraitilla. (ai, lento-asema on keskustaa??)) . Eikä luontoväkikään aina kovin rakentavasti esiinny.

    Nämä sudet eivät kuitenkaan tule Lounais-Suomessa menestymään ilman , että paikalliset ihmiset (siis muutkin kuin metsästäjät) ne hyväksyvät . Mikään laki tai yksittäinen “koulutustilaisuus” tai lehtiartikkeli ei susien hengissä pysymistä takaa, vaan vaan pidempi aikainen työ.
    Valitettavasti täälläpäin on hukattu vuosia asian kanssa ja tilanteen nyt vielä kärjistyessä lähdetään aika pitkältä takamatkalta.

    Vastaa
  2. Ongelmahan poistuu sillä, että siirtoistutetaan lauma susia Töölön puistoon syömään citykaneja. Kaupunkialueillahan ei saa metsästää, joten sudetkin olisivat siellä turvassa. Leo ja muut urbanisoituneet luonnon ystävät pääsevät sitten lähes koti-ikkunastaan seuraamaan ja vahtimaan tarkoin kuinka suomen luontoon kuulumattomat kanit ja lenkkeilijöiden vapaana tai vähemmän vapaana juoksentelevat koirat päätyvät aina silloin tällöin luontoon kuuluvien hukkasten iltapalaksi, sillä pitäähän susienkin toki jotain syödä. Tietty, voisihan ne sudet opettaa kasvissyöjiksi. Sehän vasta olisi eläinsuojelua parhaimmillaan, kun söpöt kanit ja sudet kirmailisivat porkkanat suupielessä pitkin nurmikoita!

    Vastaa
  3. Pelko on jo kielessä. Sanalla peto on mielikuva, että peto oikein pyrkii pääsemään tilanteeseen, jossa voisi hyökätä ihmisen tai hänen lemmikkinsä kimppuun. Peto tarkoittaa vain lihan syöjää. Lemmikit kuten kissa ja koira ovat myös petoja. Pedot syövät muutakin kuin lihaa. Koira ja susi syövät myös marjoja. Karhut syövät runsaasti kasviravintoa. Talvella sudella ei ole kasviruokaa saatavilla.
    Sisiliskoa ei sanota pedoksi vaikka se syö hämähäkkejä. Onkos pedon määritelmä se, että se tappaa ja syö nisäkkäitä tai lintuja? Lepakkoa ja hyönteisiä sekä matoja syöviä lintuja ei pidetä petoina. Sikakin voisi mahtua pedon määritelmään siinä kuin marjakarhukin.

    Vastaa
  4. Sitä syrjemmäs asuva ja luontoa kulkeva oppii nopiaa mitä petoja kannattaa pelätä ja mitä ei. Sisiliskoo ei tarvi, eikä edes karhua kovin paljon. Mutta sutta pitää. Aina. Susi on se Suomen peto joka hakee pikkulapset pirtin pihasta ja tappaa eniten kotieläimiä. Kyllähän se hyvä olis suelle tehdä selväksi, ettei ne oo pihapiiriin ja asutuksen lähelle tervetulleita. Ihmishenki lienee kuitenkin tärkeämpi meille ihmisille kuin suden? Mitään sukupuuttoon lahtaamista en tarkoita.

    Mitä 130 miestä tekee yhden suden perässä? Äijillä ollu varmaan melkonen tappamisen meininki ja mites sille tyhmyyelle joukossa kävikään? Sitähän tuo 2 elukkaa yhden sijaan kertoo. Jokaisen metsästäjän täytyy erottaa elukan kaulasta panta, puristaa ei saa, jos ei tiedä mitä ampuu. Pyssyt pois tommosilta.

    Luonnollisesti suden jälkien pihapiirissä pitäisi pelottaa paaaljon enemmän kuin niiden 130 miehen pyssyjensä kanssa.
    Jossain mennään metsään, tai ehkäpä sinne ei mennä riittävästi?

    Vastaa
  5. “Kumpi sinusta on vakavampi uhka: Pihapiirissä olevat sudenjäljet vai 130 aseistettua metsästäjää?”

    Ihmiselle kummastakaan ei ole käytännössä uhkaa. Tämä lienee kaikille järjissään oleville suhteellisen selvä asia.

    Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen metsissä on ollut käsittääkseni n. 100-300 sutta. Samana ajanjaksona vuosittain metsissä on liikkunut satoja tuhansia metsästäjiä.

    Tänä aikana sudet ovat tappaneet satoja koiria ja muita kotieläimiä. Metsästäjät ovat varmasti ampuneet vahingossa joitakin metsästyskoiria, mutta määrä tuskin on tuhatkertainen susien tappamaan verrattuna.

    Minun on todella vaikea ymmärtää, kuinka kukaan vähänkään realiteeteista perillä oleva voi vakavissaan kysyä tällaista.

    Vastaa
  6. Mielestäni ihmishenki ei ole arvokkaampi kuin suden – päinvastoin! Susia on Suomessa 145 yksilöä, ihmisiä miljoonia, ja suurin osa heistä tekee jatkuvasti sellaisia tekoja luontoa ja siten itseään kohtaan, etteivät ne kestä päivänvaloa. Kaikkia tällainen ajatusmalli, jossa ihmine asetetaan samalle viivalle luontokappaleiden kanssa, ei miellytä, sillä he pelkäävät menettävänsä jotain jos luontoa aletaan kohdella samoin kuin heidän etujaan. Mutta niin se, jos ajattelee asiaa luonnollisesti, eläimellisesti, epäinhimillisesti. Elukoita me ihmisetkin olemme, kuka voi sanoa että olen tärkeämpi kuin esimerkiksi susi? Sellainen ihminen, joka näin ajattelee ansaitsisi sen sudelle tarkoitetun luodin.

    Ei sutta voi opettaa, kuten pikkulasta, ettei pihapiiriin saa tulla. Jos ammutaan yksi pihassa käynyt susi, oppiiko kymmenen tai sadan kilometrin päässä oleva susi, että tuonne asutukselle päin ei kannata mennä? Ei eläin opi tuollaisia asioita, vaikka se seisoisi tapettavan vieressä. Susi menee asutuksen lähelle, koska siellä on nykyään saatavilla helppoa saalista – vailla valvontaa olevia pikkulapsia ja pikkupuudeleita yksinään hiekkalaatikolla. Ei sata tai parisataa vuotta sitten lasten anettu leikkiä pihalla itsekseen, heillä oli huolehtivat vanhemmat kaitsemassa mukana. Lisäksi nykyään on yksinkertaisesti enemmän ihmisiä tekemässä havaintoja susista. Vai onko mahdollista että susien määrän vähentyessä niitä näkyy kuitenkin ihmisasutuksen läheisyydessä enemmän?

    Vastaa
  7. “Ongelmahan poistuu sillä, että siirtoistutetaan lauma susia Töölön puistoon syömään citykaneja.”
    Terveisiä vaan Jussille: pääkaupunkiseudulla on liikkunut ilves, jonka väitetään syöneen jopa kaneja. Lisäksi kaneja pyydystävät mm. huuhkajat, kanahaukat, kärpät, supikoirat ja ketut. Joten kaupunkikanien tehopyynti on tarpeetonta, siihen Helsingin kaupunki on upottanut 300 000 euroa verovaroja vuosittain. Metsästys joutaisi historiaan.

    Vastaa
  8. onhan se totta et nykyään ollaan helposti liian liipaisin herkkiä mutta sekin on ihan varma et jos ihminen menis suden pesän lähistölle pyörimään niin kyllä se susi aika varmasti puolustais reviiriään ja kävis kimppuun et en nyt nää tässä mitään kauhean väärää että ihminen sit puolustaa omaa pihaansa. ja mitä siihen tulee ettei susi ymmärrä mitä tekee ja on viaton niin kyllä se tasan tarkkaan ymmärtää mitä tekee ja miksi, sillä nyt vaan on selviytyminen, parittelu ja saalistus mielessä eikä esim se että muiden lajien tappaminen on niin hirveän väärin. se että eläin käyttäytyy eläimen tavoin ei tee siitä viatonta rukkaa joka ei tiedä paremmasta.

    Vastaa
  9. Siinä vaiheessa kun on varaa ruikuttaa susien kaatamisesta, kannattaa lähteä kokeilemaan onneaan alueille jossa niitä susia oikeasti on. Kaupungin kerrostalo kämpistä on hyvä huudella, miten niiden susien kanssa pitää toimita. Mitenkäs on niiden susien syömien lemmikkieläinten, eikö eläinrakkaat välitäkkään kissoista ja koirista, onko ne jotenkin vähempi arvoisia. Sudesta kun nyt ei vaan saa kasvis syöjää vaikka kuinka sitä mielikuvituksessaan pyörittelisi. Nyt kun sudet on oppineet ettei ole mitään pahaa tulla asutusalueille ruokailemaan on seuraavana vuorossa aamupalaksi pieni koululainen. Ja sitten lasketaan taas kuinka monta koululaista tarvitsee suden syödä ennen kuin mitään tehdään. Se jälkiviisaus kun on vaan sitä parasta viisautta. Pitää kyllä paikkansa, että susia on vähän verrattuna vaikka venäjään, mutta niin on myös pinta-alaakin. On ymmärrettävä milloin niitä on liikaa yhdellä alueella, eikä vain miettiä kuinka monta sutta koko suomessa on. Susi on raaka eikä sillä ole mielessä muu kuin ruoka.

    Vastaa
  10. Minä en ymmärrä, Lyytinen ja muut puhuvat etteivät usko vahinkoon. Moniko metsästäjä ottaisi tietoisen riskin ampuessaan tahallaan pantasuden, ja vielä tilaisuudessa joka on “julkinen”? Ja vielä tietoisena rikosoikeudellista seuraamuksista(korvaukset, metsästyskielto aseiden menetys jne.).
    Miettikääpä nyt oikein tarkkaan.
    HARKINTAA voi käyttää, jos ei ole varma. Vahinko on taas täysin mahdollinen, pantaa ei ole huomattu.
    Kuitenkin, susien määrä on huomattavasti suurempi kuin 130-150 yksilöä. Ja mitä lauman johtajaan tulee, uusi johtaja laumalle löytyy muutamassa päivässä. Minä en susia vihaa, enkä niitä liiemmin puolustele. Mutta joku raja tälle järjettömälle kiihkoilulle ja kohkaamiselle.

    Vastaa
  11. @Malröy: olet sairas tapaus. Jos kaltaisiasi olisi enemmän ei ihmisiä tällä pallolla olisi olemassa. Sinuakin on joku aikanaan pitänyt erheellisesti arvokkaampana kuin eläintä ja jättänyt sinut eloon. Minä ainakin pidän itseäni arvokkaampana kuin mitään muuta eläintä tällä pallolla.

    Kuten niin moni muukin täällä on sanonut, on täysin eri asia huudella sieltä kerrostaloista/kaupungeista että susi on arvokas eläin, kuin asua itse ok-talossa kaukana naapureista ja avusta siellä, missä sudet liikkuvat ja etsivät ravintoa. Siinä vaiheessa kun nuo elukat tulevat pihapiiriin etsimään sitä ravintoa on jo hätä käsillä. Sitten kun syövät ensimmäisen pikkulapsen saa koko lajin puolestani kaataa sukupuuttoon suomesta, eiköhän niitä taas muutaman vuoden päästä hiivi rajan yli lisää.

    Vastaa
  12. Ei herra jumala! Hiljainen hetki suden takia? Oletteko aivan tosissanne? Tuli muuten mieleen, että millä perustein tai oikeuksin sille sudelle on laitettu se panta? Eihän se missään tapauksessa ole luonnonmukaista! Päinvastoin. Ei ihme, että eläimet alkavat häiriköitymään kun niille laitetaan kaiken maailman lähettimiä! Ja mitä sitten jos Alfa-naaras ammutaan? Eipä se laumalle paljon mitään aiheuta. Onko Leo koskaan kuullut, että myös Alfa-naaraat kuolevat vanhuuteen? Tekeekö lauma silloin itsemurhan? Ja onhan niitä Alfa-naaraita kuollut myös esim. hirven potkuun. Eikä se lauma silti menehdy. Nyt on nostettu jumalaton mekkala parin suden ampumisesta. Hyvähän se on sieltä Helsingistä huudella!!! Ihmettelen vaan miksi poliisi sitten ampuu Espoon keskustassa tai Stadissa liikkuvat hirvet? Eiväthän ne ole milläänlailla uhka ihmisille tai lemmikeille. Mutta ei, ne pitää heti ampua pois yleisön vaatimuksesta. Ja mitä Helsingissä ja Turussa sitten valitetaan uimarannoilla paskovista hanhista?? Siinäpähän koette sitä ihanuutta. Ja ihmiset vielä kehtaavat valittaa, että hanhet käyvät siellä ihmisten ja lemmikeiden kimppuun ja käyttäytyvät agressiivisesti. Mitä sitten? Mutta jumalaton valitus, että ne pitää saada pois sieltä hävittämällä tai miten tahansa. Mutta auta armias jos häirikkösusia hävitetään maaseudulla niin jessus mikä meteli siitä nousee. Siinähän näette, että kun luonnonvaraiset eläimet tulevat astuskeskuksiin niin siitä ei hyvää seuraa. Ja voin muuten sanoa, että eläimet kyllä oppivat mitkä ovat “vaarallisia” alueita. Jos jossain pihassa ammutaan susi tai edes varoituslaukauksia niin kyllä elukka lakkaa liikkumasta siellä.

    Vastaa
  13. Samaa mieltä siitä että sudet saman arvoisia kuin ihmiset…petoeläimistä tehdään vaarallisempia kuin esim pedofiileista jotka ovat todellinen uhka meidän pikku hellanletuillemme sillä ne ovat peräisin tuttavapiireistämme ja sukulaisitamme…ei puskan takan vaanivissa vieraissa…mutta tosiaankin…itse tarponut pienen ikäni metsässä…asunut maalla..kohdannut ilveksiä,kettuja ja karhuja,peuroja sekä alueella liikkunut susia ilman että koskaan olemme niitä nähneet..ja melkein aina hirviä..myös vasoineen…koirani mukana vapaina,koulutettuja jättämään luonnon eläimet rauhaan…aina petoeläimet jo kaukaa juosseet pakoon…hirvet jääneet toljottamaan koska olemme tulleet metsien asukeille jo niin tutuiksi että tietävät etteivät koiramme tee mitään niille..istun kannolla ja missä milloinkin…jopa 10m päästä vasoista ja hirvilehmistä jotka tuona aikana ovat todellakin vaarallisia kuten peurat ja muutkin sorkkaeläimet…siinä minä katselen niitä ja ne minua…rauhassa syöden…yhteiseloa..harmoniaa…aseita en kanna muuta kuin ihmisyyttä…
    Koiriani voisin maalla kytkeä pihalle ketjun nokkaan ja parkua hysteerisenä lööpeissä ja mediassa kuinka mussuni ovat raadeltu ja tapettu suojattomina ja puollustuskyvyttöminä ilman pakomahdollisuutta koska minä laiskana en ole viitsinyt niiden turvallisuudesta huolehtia koska ajattelen fiskuna CITYihmisenä että susienhan pitäisi tajuta että ku laitan koirani tarjolle noinkin herkullisesti ne eivät niihin saa koskea!!!???…juuu…tapetaan vain kaikki elollinen,ikkunoihin paskovat linnut,puissa hyödyttöminä loikkivat oravat,kanit jotka vain pomppivat turhaan maillani jne…olisihan tämä maailma niin paljon parempi paikka asua kuin täällä ei muita elollisia asuisi kuin ihmiset…ah…raiskaajia,pedareita,murhaajia jne…niiden kanssa ois niin paljon turvallisempaa tää yhteiselo…ne kun on kuitenkin ykkösiä eli ihmisiä :)..

    Vastaa
  14. Ensimmäiseksi lupa oli myönnetty yhdelle pihassa käyneelle sudelle ei poikasudelle eikä uros sudelle vaan sudelle, saa olla aika haukan katse että ne killuttimet havaitsee.
    Toiseksi mene koirapuistoon ja katso edestäpäin lähestyvää koiraa ja havainnoi minkäs värinen panta sillä on, pitkäkarvaisilla roduilla kuten susikin niin mahdoton tehtävä jopa haukansilmälle.
    kuvittele sitten itsesi pellolle ja ja eteesi lähestyvä susi ja tieto että haavoittunut susi on tulossa kohti.
    Suomen kanta arviot on minimi määriä, todellinen kanta on huomattavasti suurempi. vertailuna vaikka ilves joiden kannat on nousseet tehostetuissa limilaskennoissa 30-50%
    todellinen kanta siis yli 200 yksilöä, noin 190- 280 yksilöä

    Vastaa
  15. 20-25 vuotta sitten oli ala-aste ikäinen. Leikeimme yhdessä naapurin lasten kanssa omassa pihassa, metsissä, joki jäillä, yms. vapaasti ilman vanhempien vahtimista, pimeällä ja valoisalla säällä. Leikin temmellyksessä aikaa vierähti parhaimmillaan 4 tuntia, jolloin muutaman hassun kerran jokin vanhempi huusi, missä päin olemme. Luonto oli meidän ja me luonnon. Lapsuuteni oli onnellinen!
    Mutta lapsuudessani ei ollut susia pyörimässä pihoilla, sudet olivat syvällä metsien uumenissa ja eläintarhoissa!!!

    Nyt kun voisin omille lapsille antaa sama vapaan ja rajattoman leikkimahdollisuus luonnossa, kun oma kotipihamme on suuri ja “vaaraton” (ei autoteitä, hukkumismahdollisuutta ym ) En voikkaan antaa sitä, kun tiedän, että vaara voi vaania pimeässä kulman takana, vaara on siellä niin kauan kun susi uskaltaa lähestyä ihmisasutusta, vaikka suden oikeaan luontoon kuuluu vältellä ihmisiä!!
    Jos susi voi tulla kotipihaan viemään koiran, niin voi se silloin tulla kotipihaan viemään lapsenkin.

    Ymmärrän, että alle kouluikäistä lasta vahditaan vanhempien toimesta koko ajan, mutta mielestäni kouluikäisiin lapsiin ei tarvitse olla katsekontaktia koko aikaa. Heidän tulisi saada tutustua luontoon itsekkin ja leikkiä luonnossa vain mielikuvitus kattonaan.

    Nyky lapsia käy sääliksi. Se että susien annetaan liikkua vapaasti pihoilla, saalistaa talojen kulmilla tekee sen, että lapset eivät voi vapaasti leikkiä ulkona vaan sisätilat ja erilaiset pelikonsolit vievät voiton luonnosta, sitäkö ihmiset haluaa?

    En välitä metsästäjistä, mutta en välitä myöskään susista. Jos kohtaan metsästäjän pyssynsä kanssa tai yksinäisen suden ulkoillessani koiran kanssa, niin kyllä susi on pelottavampi kuin metsästäjä.

    Jos minulle, susialueella asuvalle, sanotaan, että “lapset voi turvallisin mielin laittaa ulos leikkimään, mutta koiraa ei kannata laittaa susien takia…..”, niin anteeksi vain kaikki luonto-ihmiset, mutta minun lasteni ja muidenkin ihmisten lasten henki on paljon arvokkaampi kuin yhdenkään koiran henki tai yhdenkään suden henki. Jos ihmisten ja eläinten elämä olisi yhtä arvokasta, niin hyttysenkin tappamisesta kuuluisi saada tappotuomio!!!!
    Jos susi saa liikkua vapaasti ihmisten ilmoilla, niin miksi suden sukulainen, koira, on pidettävä kahlittuna? Eikös koiran elämä ole yhtä arvokasta kuin suden?

    Ja sallikaa nauraa, mutta susia on aivan varmasti enemmän kuin “vaivaiset” 135-145 yksilöä.

    “Kumpi sinusta on vakavampi uhka: Pihapiirissä olevat sudenjäljet vai 130 aseistettua metsästäjää?”
    Henkilökohtaisesti, jos minun ympärilläni olisi 130 aseistettua metsästäjää, niin pelko tulla ammutuksi on olematon!!! Olemmehan ihmisiä!! Ja kun pihassa on suden jäljet niin omasta puolestani en pelkää, mutta lasteni puolesta pelkään enmmän susia kuin metsästäjiä!!! Ihminen on ihminen ja susi on peto!!!!

    Jos susia ei saa kaataa maalla, niin ei niille kuulu silloin saada kaatolupaa kaupungissakaan!!! Vai emmekö olekkaan samanarvoisia ihmisinä?

    Vastaa
  16. Mielestäni harjoitettu löperö petopolitiikka (susin ylisuojelu, pyhäksi eläimeksi nostaminen) ja poliisilain 25§ noudattamatta jättäminen alkaa olla uhka koko susikannalle.
    Päättäjät eivät ole ymmärtäneet miksi osa susista alkaa pyöriä jatkuvasti lähellä asutusta ja alkaa pitää aluetta omana reviirinään. Heikommat yksilöt saavat reviireistä huonoimmat alueet, eli niiden alueet yhdistyvät ihmisasutuksiin suuremmilta osin kuin vahvempien, todellisten metsäsusien.
    Kyseiset heikommat susiyksilöt ovat saaneet niin pitkään siedätyshoitoa ihmisistä, että ovat tottuneet ihmisiin ja muuttuneet taajamasusiksi, joilla ei ole luontonsa puolesta paljonkaan tekemistä metsäsuden kanssa, joka ihmistä kammoaa. Mielestäni on vain ajan kysymys koska taajamasusi reviiriään puolustaessaan käy ihmisen kimppuun, todennäköisesti lapsen.
    .Mikäli tämä päästetään tapahtumaan taas kerran yleinen mielipide pakottaa tappamaan kaikki sudet Suomesta sukupuuttoon.
    Oikeat metsäsudet voidaan vielä pelastaa kun vielä ei ole tullut Suomessa ihmisuhreja. Metsäsuden pelastaminen tapahtuu siten, että viranomaiset aikaisempaa aktiivisemmin myöntävät kaatolupia taajamasusille.
    Sudet eivät ole tappaneet ketään sataan vuoteen, koska kaikki sudet tapettiin Suomesta vähän yli 100 vuotta sitten, syy: Sudet tappoivat Varsinais-Suomessa 1800 luvun loppupuolella yli kaksi- kymmentä lasta. Tämän jälkeen tilattiin ammattimetsästäjät näille susille ja julistettiin susi panaan. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että asutuksen nurkissa pyörivät taajamasudet kaadetaan välittömästi. Vaarana on muuton, että taas toisen kerran ensimmäisen lapsen tapon jälkeen sama toistuu. Mikäli oikeasti pidät siitä, että susi kuuluu Suomen luontoon, voit tuskin olla asiasta eri mieltä.
    Selvää se, että jos olet kävellen niin susi voi näyttäytyä ja voi myös käydä kimppuun – se on kyllä ainoastaan ajankysymys milloin ensimmäinen hyökkäys tapahtuu. Sudet vanhenevat ja vanhat sudet etsivät helppoa saalista. Lapsi on helppo saalis, mutta onneksi heitä kävelee enää vähän yksin teillä.
    Eniten susien tappotekoja tunnetaan 1800-luvulta, jolloin kirjattiin Kaukolan, Kivennavan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lastensurmat. Yhteensä susien tappamiksi tiedetään merkityn 110 suomalaista lasta. Viimeinen mainittu suomalainen susiuhri oli 7.11.1881 kuollut viisivuotias Kalle Oskari Grönroos Vahdosta.
    Hei ystäväni lista on todella pitkä eri riskeistä joita ihminen elämässään kohtaa tietäen tai tietämättään. Haluatko sinä, että ehkä piankin siihen lisätään yhdeksi ranskalaiseksi viivaksi – taajamasusi tappoi ja söi yksin ulkoilleen vanhuksen tai lapsen? Tämä asia on hoidettavissa jos halutaan. Mitä luulet tapahtuvan mahdollisen susisurman jälkeen. Arvaan, että sudet tapetaan taas sukupuuttoon Suomesta. Miksi? Siksi, että taajamasusi ongelmaa ei ratkaistu ajoissa.
    Poliisilain 25 §, jonka mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Asuinrakennuksen pihapiiri tai sen välitön läheisyys ei kuulu susien luontaiseen elinpiiriin ja tällaisella alueella oleskelevat sudet aiheuttavat pelkoa alueen asukkaissa ja muodostavat vähintään lapsia kohtaan vaaran, jota ei voida pois sulkea.
    Kysymys kuuluu koska taajamasusi käy ihmisen kimppuun, todennäköisesti lapsen. Mikäli tämä päästetään tapahtumaan taas kerran yleinen mielipide pakottaa tappamaan kaikki sudet Suomesta sukupuuttoon.
    Kauan eläköön metsässä kasvanut ja siellä viihtyvä susi, joka terveen suden tavoin ihmistä kammoaa.

    Vastaa
  17. Kyl te olette sekasin, pidätte hiljasen hetken jolleki takku turkkiselle hurtalle… Oletteko ns. hihhulit huomannu et joku piripää tappaa välillä koko perheensä yms. täällä suomenniemellä…

    Vastaa
  18. Jos auli-susi on kampanjanne keulakuva, ja esiintyy myös tuossa salametsästyksen vastaisessa julisteessa, niin montako kirkkaan keltaista pantaa näette sillä kaulassa? Susi on juossut metsästäjää kohti. Minä en tiedä olenko tyhmä vai sokea, mutta minä en pantaa näe.

    Vastaa
  19. Mitenkäs susien ruokatilanne metsässä? Milloin ymmärretään ettei susi elä pyhällä hengellä? Hirvien määrällä ei ratkea. Sopivan kokoista = helposti saalistettavaa -riistaa pitää olla metsässä susille. Valkohäntäpeuroja, metsäpeuroja ja metsäkauriita pitäisi olla suomessa enempi.

    Vastaa
  20. Tapahtumien kulkuhan oli se, että pantasuden ampunut oli ensin kuullut radiopuhelimesta, että hänen sijaintiaan kohti oli tulossa haavoittunut susi, jota oli toisella paikkaa ammuttu. Sen jälkeen hän näki suden, joka liikkui vaivalloisen näköisesti ja teki päätelmän, että se on sairas tai haavoittunut ja siksi ampui. Vasta sen jälkeen se luvan määrittelemä eläin oli sitten saatu hengiltä. Mutta tuo metsästäjän tekemä päätelmä on ratkaiseva. On ihan sama olisiko hän nähnyt pantaa vai ei eli oliko se sama yksilö kuin se, mitä ammuttiin jo, mutta jos hän on tulkinnut kyseisen suden olevan haavakko tai muutoin sairas, niin silloin se pitää jo eläinsuojelullisistakin syistä lopettaa. Sikäli jos nyt tutkimuksissa todetaan että Auli-susi ei todella ollut ihan kunnossa, niin sen ampunut metsästäjä on tehnyt täysin oikein. Mikä kohta tässä on vaikea tajuta?

    Toisekseen: pantasuden ampuminen ei sinällään ole rikos, vaikka se ei tällä kertaa ollutkaan se luvan määrittelemä susi. Jos ilman tarkempia määritelmiä annetaan yksi susilupa, niin ei sitä missään ole laissa kirjoitettu, ettei se saisi olla myös pannoitettu. (Sama muuten koskee myös muitakin seurantapannallisia riistaeläimiä.) Vai pitääkö silminnähden kärsivän näköinen eläin teidän mielestänne jättää henkiin, jos sillä on panta? Jos olette sitä mieltä, niin en kyllä sanoisi teitä luonnonsuojelijoiksi vaan eläinrääkkääjiksi.

    Selvästi näistä kriittisistä kannanotoista ainakin huomaa, että ei monellakaan ole kovin kattavaa käsitystä tällaisten eläinten metsästyksestä, eikä oikein halua ja/tai kykyä ottaa asioista selvääkään ennen kuin aletaan huudella.

    Vastaa
  21. Vai pääkaupungissä nähty ilves. Onpa kova juttu, kissojahan ne ovat. Susi, sama kuin koira, isompi kooltaan. Vähän väliä saa lehdistä lukea kuinka koira on käynyt ihmisen kimppuu, raadellut, jopa tappanutkin. Miksei susi kävisi ihmisen kimppuun samallalailla kuin koirat? “Nyt jotkin kieroutuneet luontoheepot alkavat väitää, että vika on koiran kasvattajissa, kun ei saa kuriin omaa ihanaa puudelia” Eihän susiakaan ketään luonnossa kouluta että ihminen on isäntä, niitä pitää kunnioitta, ne ovat lauman johtajia. Ssui on peto, pyydystää, raatelee, tappaa muita eläimiä syödäkseen. Ei pääsääntöisesti syö “marjoja, niinkuin joku heepo väittää” Syöhän koiratkin ruohoa, vain siksi että saa mahan/suoliston puhtaaksi omista karvoista jotka ovat sinne joutuneet nuolemisen yhteydessä. Siksi susikin syö “ruohoa” joskus, vain siksi että puhdistaa riista eläimien karvoitusta mahastaan. Ei missään nimessä sen takia, että olisi sen pääsääntöistä ravintoa. Kyllä te elätte ihmeellisessä pumpulimaailmassa, jossa sudet” nuo suomen vaarallisemmat pedot” ovat teidän koti lemmikkejä. Herätkää jo tähänpäivään. Susiryhmän puheenjohtajakin voisi laittaa omat lapsensa leikkimään susilauman keskelle ja katsoa vierestä. Mieti ensin mitä sanot, saat suuria innoituksia kun näet suden jälkiä omalla pihalla. Mitä jos js kun lapsesi on pihalla yksin leikkimässä, tulee nälkäinen jha ehkä sairas susi. Meinatko että se miettii että en voi syödä sitä, se on ihminen?? Vai katsooko se silmillänsä samallalailla kuin jossain piiretyissä, missä on grillattu höyryävä kalkkuuna. Sudella, kuten myös suurella osalla muilla koirilla on aina tappamisvietti. Susi enemmän ruoantakia, mutta kyllä nekin samasta tarhasta kaikki hengissä olevat lemmikit tappaa. Palatakseni tuohon grillattuun kalkkuunaan, niin kyllä se nälkäinen, sairas susi sen lapsen syö, se on hänelle niin helppoa ruokaa.

    Vastaa
  22. Malröylle: Luonnonsuojelussa on se ongelma, että joistakin ihmisistä tulee sinun kaltaisiasi fundamentalisteja.

    Ja rauhoittukaapa niitten susienne kanssa. Poliisi tutkii epäiltyä VHF-verkon pimentymistä, teleliikenteen häirinnästä tulee aivan varmasti linnaa, kun rikoksen seurauksena kuoli tutkasusi. Kekseliäs keino teiltä häiritä metsästystä pimentämällä VHF-verkko. Ja kun alussa kysyttiin, että miten ei voi nähdä keltaista tutkapantaa – eihän sitä näy tuossa kuvassakaan (jos kuva nyt oli Aulista). Kyse oli kunnan hakemasta luvasta tappaa susi, joten yksittäisiä metsästäjiä ei voi syyttää – syyttäkää kuntaa!

    Se on surullinen tilanne, jos viattomasta luonnonsuojeliasta ajautuu rikolliseksi…

    Vastaa
  23. Susista noin 20-25% ei kuulu laumoihin. Kyseessä ovat nuoret yksilöt, jotka etsivät uutta laumaa tai pariaan. Toisena ryhmänä ovat vanhat sudet, jotka on karkotettu laumasta syystä tai toisesta. Näistä yksin elävistä susista muodostuu helpoimmin taajamasusia, koska niiltä puuttuu lauman mukana tullut kyky metsästää hirviä.
    Ehdotan edelleen, että taajamissa viihtyvät sudet metsästetään mahdollisimman pian tämän talven aikana koska jäljitys varmentaa sen, että todella kaadetaan häirikköyksilö

    Vastaa
  24. Lyhennelmä asiantuntijan tekstistä.
    Eivät taida olla susia ollenkaan nämä pihasudet. Mikäli näin on kuten asiantuntija väittää niin ne pitäisi kaataa välittömästi pilaamasta metsäsuden perimää, vai mitä?
    Päivitetty 1.2.2012 01:22, julkaistu 1.2.2012 01:00
    Susi jää kirjavien rakkien jalkoihin
    Vallitseva susien suojeluinto tuhoaa kokonaan siperialaisen metsäsuden. Hyötyjinä ovat neuvostoaikana Kirovin instituutissa jalostetut laika-koiran ja suden väliset risteytykset. Niitä käytettiin rajavartiokoirina, koska ne ovat erittäin valppaita eivätkä hauku.
    Nykyisin ne saavat esiintyä susina,
    koska ne asettuvat helpommin paikoilleen kuin oikeat sudet.
    Intensiivinen eläimistön väärennys on nyt käynnissä näiden Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tavattujen rakkien avustuksella. Venäjällä ne ammutaan, sillä siellä tapporahaa on taas korotettu.
    Pseudotutkijat eivät nykyään edes tiedä, miltä oikea susi näyttää. He hyväksyvät keltaiset, pitkähäntäiset ja suippokorvaiset pedot susiksi ja hurskastelevat, että nämä rakit ovat arvokkaita, kun halutaan estää susien sukusiitos.
    ”Geneettisesti tärkeiden”, keltaisten rakkien nukuttaminen ja kuljetukset Ruotsissa äskettäin olivat tragikoomisia. Samaan sarjaan kuuluu televisioelokuva, joka esitettiin televisiossa loppiaisena. Kahta laika-koiran ja suden risteytystä jahdattiin, ne otettiin kiinni ja varustettiin radiolähettimellä. Risteytyksen tunnistamiseen ei riitä keltainen väri, koska myös erittäin tummia variantteja on olemassa.
    Susi ja koira kuuluvat samaan lajiin, mikä vahvistettiin jo 1960-luvulla Kielin Institut fur Haustierkunde -instituutissa. Sen vuoksi DNA-analyysikään ei voi todistaa, onko peto puhdasrotuinen susi vai ei. Koiranäyttelyssäkään ei voida DNA-analyysillä varmentaa, onko pystykorva mäyräkoira vai ei.
    Vain yksilöiden välinen sukulaisuus voidaan varmentaa. Näin on nyt saatu selville että Pöytyän sekarotuiset ovat peräisin Kuhmoisten sekarotulaumasta.
    Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa esiintyy luonnossa myös huskyn ja suden välisiä risteytyksiä. Sellainen risteytys juoksenteli muutama vuosi sitten ympäriinsä Porvoon seudulla, jossa se leikki sutta, kunnes eräs naispoliisi onnistui ottamaan sen kiinni pullapalan avulla.
    Pian meillä ei ole edellä mainituissa maissa lainkaan jäljellä todellisia metsäsusia, vaan ainoastaan kirjavia rakkeja.
    Ehkä siihen pyritäänkin, paikallaan pysyviin petoihin, jotka tekevät maaseudulla asumisen mahdottomaksi.
    Eirik Granqvist ,Helsingin yliopiston Eläintieteellisen museon entinen ylikonservaattori

    Vastaa
  25. Taajamissa pyörivät suden näköiset oliot eivät millään voi näköjään olla susia, koska asiantuntijoiden mielestä oikea susi väistää ihmistä ja ei voi sietää edes ihmisen hajua. Edellä mainitusta voidaan varmasti päätellä, että taajamissa pyörivät susilta vaikuttavat oliot ovat villiintyneitä koiria tai koirasusia, jotka saa vapaasti ampua yleinen metsästyksen turvallisuus määräyksiä noudattaen.
    Mielestäni asia hoidettava nopeasti, koska ilmeisen riskin toteduttua on raadellun lapsen kannalta on yksi ja sama oliko kyseessä villiintynyt koira, koirasusi tai susi, jälki on kamalaa joka tapauksessa.

    Vastaa
  26. Keijo Väänäseltä erinomainen ehdotus, jota kannatan:
    sehän laittaisi pisteen koko väittelylle ja riidalle “susien” suojelusta ja metsästämisestä.
    Mutta – myöntäisivätkö tietyt “tutkijat” olleensa väärässä?

    Vastaa
  27. Onkos väki vilkaissut Varsinais-suomen poliisilaitoksen tiedotetta tapahtumien kulusta? Sivuilla on julkaistu ppt-muodossa hieman taustatietoa asiasta ja varsinkin ppt-esityksen loppupuolella on varsin mielenkiintoiset kuvat. Kyseessä siis se pöytyän pannoitettu alfa-susi pantoineen. Kysymys kuuluu: Miten hyvin panta näkyy kyseisessä kuvakulmassa?

    Vastaa
  28. Susilotto taajamissa lopetettava ennekuin syntyy korvaamattomia vahinkoja

    Riskit ovat summautuvaa sorttia. En halua lisätä lapsille vielä suden aiheuttamaa riskiä, jota vielä pienenä pidetään. Kuinkahan pieni riski on silloin kun susi tulee pientä lasta vastaan? Minä en ainakaan halua olla suosimassa sitä susilottoa. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Susia on silloin liikaa kun niitä alkaa liikkumaan ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä. Susi kuuluu Suomen metsiin ja pysyköön siellä. Ne yksilöt jotka sinne eivät syystä tai toisesta mahdu on lopetettava yleisen turvallisuuden nimissä niin pian kuin mahdollista.

    Vastaa
  29. Susia on paikallisesti silloin liikaa kun alkavat vierailla ihmisasutuksen lähellä
    Minua ei vaivaa yhtään vaikka metsissä olisi tuhansia susia, kunhan pysyvät siellä, ihmistä kammoavat eivätkä pyri taajamiin. Mistä tietää , että alueella on liikaa susia ja erityisesti susia, jotka ovat menettäneet kammonsa ihmistä kohtaan?
    Se on selvästi nähtävissä siinä, että osa susista alkaa lisääntyvässä määrin oleilemaan taajamien läheisyydessä. Mielestäni on täysin edesvastuutonta puhua niiden susien vaarattomuudesta, jotka viihtyvät taajamien välittömässä läheisyydessä todellisen sudenluontonsa menettäneinä.
    Silloin kun helpon ruuan tavoittelu taajamien läheisyydessä voittaa ihmiskammon on sudesta tullut ihmisille vaarallinen ja se on lopetettava.
    Korostan edelleen susihavainnoista dokumentoituja havaintoja poliisille ihmisasutuksen läheisyydessä.
    Susien kiihkosuojelijat taitavat olla peitellysti lapsivihaajia, koska eivät näköjään pysty havaitsemaan kasvavaa riskiä lapsia kohtaan. Nämä ihmiset eivät ymmärrä sitä, että riskit ovat summautuvaa sorttia, joten kaikkien mahdollisten luettelemiensa lapsiin kohdistuvien riskien lisäksi he haluavat lisätä listaan vielä susiriskin.

    Vastaa
  30. Susi kuuluu suomen-luontoon, aina on ihmisiä ketkä pelkää, olen itse Saksan-paimenkoiran omistaja…ja ihme kyllä …Vanhat mummot ja naiset ei pelkää. Suurimmat pelkurit on leveäharteiset miehet. Ja uskon että tässä susi pelossa on paljon sellasta turhaa pelkoa.

    Vastaa
  31. Tottakai sudet ja muut pedot ja eläimet kuuluu LUONTOON. Mutta on ero luonnossa ja luonnossa. Luonnossa liikkuu myös ihmisiä ja koiria ja molempi yhdessä ja tämä liikkuminen susien ansiosta alkaa olla hyvin kyseenalaista koiran omistavilla metsästäjillä.
    https://www.facebook.com/#!/photo.php?v=521571674521341

    Tässä esimerkki miksi kolme metsästyskoiraani eivät täällä konginkankaalla paljon ulkoile vapaana. Ei myöskään lapset enää pihalla pimeällä. Lähimmät havainnot on tästä ihanasta seurattavasta pantasudesta, noin 6metrin päässä rappusilta noin kello 21:40 mennessäni tupakille kuistille. Suojelua toki lisää, mutta rajansa kaikella.. Eihän susikaan kysele saano nyt kaataa koirasi, koska se liikkuu metsässä minun reviirillä? Se vain kylmästi tappaa!!!! Onko siis vain odoteltava milloin joudun kantamaan tyttäreni koulutieltä matkalla taksiin puolikkaana takaisin kotiin????? Vai kysyykö tämä pihasusi saanko tappaa lapsesi????

    Vastaa
  32. Ja nyt näyttäisi siltä kun asiasta ei kestä kuulla oikeaa laitaa, kun viimeisin kommenttini sivuille on tehokkaasti poistettu????? Teksti ei ollut rumaa vaan sitä toista puolta mitä ei arkadian mäeltä nää, vaan sen näkee täällä susien keskellä peläten milloin lapsi revitään koulutiellä. Sille hiljainen hetki!!!!

    Vastaa
  33. Kun pitää lemmikit sisällä niin niiden ei käy kuinkaan, Jos minulla olisi kani ja jättäisin sen yöksi narunpäähän ulos niin uhkia olisi paljon enemmän muita kuin susi. Ihmisien kimppuun susi ei ole käynyt yli 100 vuoteen ja se viime vuosisadallakin tapahtunut tapaus on kiistanalainen. Kun olin lapsi hiihdin ja leikin metsässä tuntikausia. Susia oli silloinkin eivätkä ne syöneet minua.

    Vastaa
  34. Ihan pihalla koko porukka tässä FAKTAA, yhtään lasta ei ole Suden toimesta kuollut saatikka metsään viety,kysy poliisilta,yhdenkään ihmise päälle ei ole Susi koskaan käynyt,Turun tapaus 1800 luvun lopun havainnosta on parhaimmillaan KOIRASUSI,MINULLA on SELLAINEN OLLUT 7 vuotta joten tiedän mistä puhun,hän ei pelkää ihmistä kuten Villi eläimet,käskystä tappaa kenet tahansa sekunneissa,voisi jo pikkuhiljaa alkaa käyttää järkeä ja vaik kysyä kenellä on kontakti kyseisiin luontokappaleihin,vappana oleva koira metsässä on tietysti ruoka listalla. 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami