Sirpa Pietikäinen: Tehokasta toimintaa!

Vieraskynäblogissa Sirpa Pietikäinen Uuden komission alkupäivinä tuore ympäristökomissaari Janez Potocnik lupasi resurssitehokkuuden olevan yksi koko unionin tulevaisuuden painopisteistä. Puheissa ja erinäisissä aloitteissa resurssitehokkuus onkin lyönyt itsensä läpi – ainakin ajatuksen tasolla. Tammikuun lopulla komissaari Potocnik julkaisi kauan odotetun resurssitehokkuuden lippulaivan, jonka on tarkoituksena toimia moninaisten käytännön politiikkaesitysten pohjana. Periaatteiltaan hienosta paperista puuttuu valitettavasti se kunnianhimo ja ne konkreettiset suuntaviivat, joilla todellinen eurooppalainen resurssitehokas yhteiskunta syntyy. Resurssitehokkaassa yhteiskunnassa tuotteet suunnitellaan kestävän … Lue lisää

Lapset luontoon 2011 ja Kevätseuranta

Luonto-Liitto ja 13 yhteistyötahoa käynnisti tänään (10.3.) Lapset luontoon 2011 -kampanjan. Kampanjan tavoitteena on kertoa, että luontosuhde on tärkeä kaikille lapsille ja että sen tukemiseen tarvitaan niin vanhempien kuin yhteiskunnan apua. Lapset ja nuoret viettävät yhä enemmän aikaa verkossa. Ympäristövastuullinen kansalaisuus ja luonnon arvostaminen edellyttävät omakohtaista luontosuhdetta, joka syntyy havaintojen ja kokemusten kautta. Kampanjalla haluamme tarjota lapsille mahdollisuuden tunkea kourat multaan, uida luonnonvesissä ja kuunnella metsän hiljaisuutta. Kampanjalla on kolme … Lue lisää

Ressun peruskoulu ja vaalipaneeli

Olin tiistaina (8.3.) Ressun peruskoulussa vaalipaneelissa. Olen itse käynyt koulussa 1980-luvun lopussa 4.-9.-luokat. Todella Nostalgista. Oli aika maagista kulkea samoilla käytävillä kuin joskus vuosikymmeniä sitten. Paneelikeskustelun jälkeen jutustelu jatkui opettajanhuoneessa. Tapasin mm. vanhan teknisen työn opettajani. Samalla muistelimme rehtorin kanssa muitakin vanhoja opettajiani. Upea kokemus. Esimerkiksi juuri teknisen työn opettaja näytteli omassa elämässäni keskeistä roolia sen suhteen, että päädyin opiskelemaan tietotekniikkaa ammattikouluun, sitä kautta edelleen tietoliikennealalle töihin ja lopulta Tampereen … Lue lisää

Laura Meller: Ilmastolain avulla kohti vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien yhteiskuntaa

Vieraskynäblogissa Laura Meller Seuraava eduskunta ratkaisee, miten Suomi torjuu ilmastokatastrofin omalta osaltaan. Kahden asteen tavoite edellyttää teollisuusmailta vähintään 40 % päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä. Globaalit päästöt on käännettävä laskuun vuoteen 2015 mennessä – siis seuraavan hallituskauden aikana! Hurjien tavoitteiden saavuttamiseksi seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan ilmastolaki, jossa päästövähennyksille asetetaan vuosittaiset välitavoitteet. Ilmastosta huolestuneille äänestäjille on vaihtoehtoja kaikissa vaalipiireissä: tähän mennessä yli 500 kansanedustajaehdokasta on ilmoittanut kannattavansa … Lue lisää

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 6: Rajoja asettavan ympäristöpolitiikan huutava tarve

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Vihreiden sivuilla. Viimeisimmän ilmastotutkimuksen valossa näyttää mahdolliselta, että maailman lämpötila voi nousta peräti neljä astetta vuoteen 2060 mennessä. Millennium Ecosystem Assessment -raportin mukaan lajien sukupuuttoaalto on kiihtynyt ihmistoiminnan seurauksena tuhatkertaiseksi lajien luontaiseen häviämisnopeuteen verrattuna. Viime vuoden lopulla julkaistu Suomen neljäs lajien uhanalaisuusarviointiraportti arvioi, että joka kymmenes laji on Suomessa uhanalainen. Suomen ekologinen jalanjälki on tällä hetkellä maailman 12. suurin ja päästöt henkeä kohden pelottavan … Lue lisää

Tulevan viikon menot (viikko 10, 7.-13.3.2011)

Ohessa tiedoksi tulevan viikon (vko 10 / 7.-13.3.2011) menoni. Edellisen viikon (vko 9) yhteenveto on luettavissa viikkopäiväkirjasta. Maanantai 7.3. – klo 11-12 Verson Jussi Korpikosken tapaaminen – klo 13-14 Luonto-Liiton toimistokokous – klo 15-16 Apu-lehden haastattelu Tiistai 8.3. – klo 10-12 Lapsen Luontoon -hankkeen kokous – klo 10-12 Maan ystävien lumiukkotempaus – Toimistolla iltapäivän Keskiviikko 9.3. – Toimistolla koko päivän – klo 17.30-18.30 Luonto-Liiton Itämeriryhmän uusien illassa puhumassa . Torstai … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 9 (28.2.-6.3.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Ennen hommien aloittamista tutustuin viikonloppuna julkaistuun Kokoomuksen vaaliohjelmaan ja minut kuvattiin Kaisa Lekan vaalivideoon. Olen inspiroituneena seurannut Kaisan pyöräretkiä. Kaisa näyttää omalla esimerkillä millaista on tulevaisuuden hiilineutraali ja ekologinen lomamatkailu. Lounaalla kävin Maria Vuorelman ja Samuli Sinisalon kanssa 10:10-kampanjaan liittyen. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja istuin VR:n ilmastonmuutosaiheisen kirjoituskilpailun palkintoraadin kokouksessa, jossa valitsimme kilpailun voittajat. Täytyy sanoa, että 4-5-luokkalaisten kirjoitustaso on aivan … Lue lisää

Eduskunnan oikeusasiamies ja ympäristökysymykset

Olin ympäristöjärjestöjen edustajien kanssa tapaamassa eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinia. Titteleissä olisi pikkuhiljaa aika siirtyä sukupuolineutraaliin suuntaan. Eikö oikeusasiahenkilö olisi parempi? Luonto-Liiton tavoitteena on yhteiskunta, jossa arvostetaan luonnon moninaisuutta ja sen itseisarvoa. Suomen perustuslain 20 § antaa tähän hyvät lähtökohdat: 20 § Vastuu ympäristöstä ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.” Myös Nuorisolaki … Lue lisää

Riikka Suominen: Sokko kuluttaja

Vieraskynäblogissa Riikka Suominen Vaalit ovat kerran neljässä vuodessa, mutta onneksi setelillä voi äänestää vaikka joka päivä. Niinhän meitä opetetaan, että kuluttaja voi, ja hänen pitää, vaikuttaa. Ostos kerrallaan kohti parempaa maailmaa vaan. Ongelma on, että sokkona on hiukan vaikea vaikuttaa. Kirkasotsaisten kuluttajien viitseliäisyyden, ja maksuhalukkuuden, varaan on sälytetty vastuu ostettavien tavaroiden kestävyydestä, alkuperästä, tuotantotavasta ja materiaaleista. Samaan aikaan tietoa tuotteiden taustoista on lähes mahdoton saada. – Kongon verimineraaleista on puhuttu … Lue lisää

Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa