Ekoisi – osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä

Ennen lapsen saamista olin ahdistunut siitä tavaramäärästä, joka vauvaelämään muka kuuluu. Vanhemmille tuputetaan mitä uskomattomampia asioita.

Oikeasti vauvan kanssa ei tarvitse paljon mitään, ja sen minkä tarvitsee saa käytettynä ystäviltä tai kirpputoreilta. Rahaa vauvan kanssa selviämiseen ei ainakaan tarvitse.

Ohessa muutamia virhehankintoja:

1. Vaatteet. Vaatekertoja meillä on ollut noin kuudet. Oikeasti olemme tarvinneet vähemmän. Äitiyspakkauksen mukana tulleita vaatteita ei olisi tarvittu lainkaan, sillä ystäviltä ja kirpputoreilta olisi saanut käytännössä kaiken tarpeellisen. Toki hankintoihin olisi pitänyt käyttää hieman nykyistä enemmän vaivaa.

2. Häkkisänky. Saimme ensin käyttöön Annukan vanhan häkkisängyn. Naapurilta saimme kuitenkin hiukan paremman, joten otimme sen ja laitoimme ensimmäisen häkkisängyn kierrätykseen Annukan siskolle. Lopulta purimme myös naapurilta saadun häkkisängyn ja laitoimme sen kellariin, koska vauva ei ole nukkunut siinä kuin muutaman kerran. Perhepeti on toiminut erinomaisen hyvin.

3. Kolmet lastenvaunut. Saimme yläkerrasta yhdet vähän rikkinäiset vaunut ja ystävältä ostimme muutamalla kympillä kahdet vanhat lisää. Kokeilun jälkeen olemme käyttäneet vain yksiä vaunuja. Samoilla vaunuilla on voinut käydä kävelemässä ja jopa juoksemassa. Vaunujen mukana tullut koppa toimii ”parvekevaunuina”, kehtona ja välillä myös sänkynä.

4. Ja paljon muutakin turhaa on ollut. Hankimme kosteussuojan sängyn patjan suojaksi. Turhaan. Vauvan pissat ja kakat ovat sen verran pieniä, että harso tai kestovaippa pitää ne sisällään erinomaisen hyvin. Yläkerrasta saatua kehtoa emme ole edes ottaneet käyttöön ja myös rengasliina on jäänyt vain muutamalle kokeilulle.

Hyödyllisiksi kapistuksiksi on sen sijaan osoittautunut naapureilta saatu leikkimatto, imetystyyny ja rintapumppu, joita meillä ei alun perin ollut lainkaan. Lisäksi pyykinpesukoneen päälle tuleva hoitoalusta sekä tietysti harsot ja kestovaipat ovat olleet tarpeen. Ja toki niitä vaatteitakin on muutamia tarvittu.

Kaiken kaikkiaan vauvan kanssa tulee toimeen todella vähällä tavaramäärällä eikä rahaa noiden tavaroiden hankkimiseen tarvitse kuin korkeintaan muutaman euron tai kympin.

Edelliset osat ovat luettavissa täältä:
Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus
Osa 2: Tavaraähky ahdistaa
Osa 3: Synnytysvalmennus
Osa 4: Lastenhoidon seitsemän periaatetta
Osa 5: Pakotetaanko raskaana olevat kulkemaan autolla turhaan?
Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa
Osa 7: Luonnollinen lapsuus
Osa 8: Lastenvaunut: Kuinka paljon on tarpeeksi?
Osa 9: Lapsen vai vanhemman etu?
Osa 10: En uskaltanut kirjoittaa
Osa 11: Ei ihan luomusynnytys
Osa 12: Vauva-arki alkoi
Osa 13: Vessahätäviestintä
Osa 14: Päivä isyysvapaata
Osa 15: Miksi lapsia?
Osa 16: Työmatkalla yöjunassa
Osa 17: Kokemuksia ensimmäiseltä kuukaudelta
Osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita
Osa 19 – Lisää yhteisiä tiloja omien neliöiden sijaan
Osa 20 – Tutti: Hyvä vai paha?
Osa 21 – Vapaapäivä vauvan kanssa

11 kommenttia artikkeliin ”Ekoisi – osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä”

  1. Mielestäni vauvan kanssa tulee toimeen hyvin pienillä ostoksilla – nimittäin siinä tapauksessa, että on runsaasti samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä ja tuttavia. Äitiyspakkaus on toki hieno keksintö ja käytettynä ostamalla saa kaikenlaista, mutta etenkin rintapumpun tyyppisten esineiden kohdalla on etukäteen todella hankala tietää, onko omalle perheelle kyseessä merkittävä arjen helpottaja vai turhake. Jos on niin onnekas, että on laaja sosiaalinen verkosto, voi helposti kokeilla.

    Siksi minusta onkin loistavaa, miten innokkaasti ihmiset lastentarvikkeiden kohdalla kierrättävät. Kun odottaa vauvaa, ihmiset lahjoittavat kaikenlaista pyytämättä – ja hyvää on sitten helppo laittaa eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Itseäni vauvatavaran määrä ei siksi ahdista vaikka tavaran määrä yleensä ahdistaa. Viikkasin esimerkiksi juuri pois muutaman bodyn seuraavalle käyttäjälle – näyttävät mielestäni edelleen uudenveroisilta, ja laskujeni mukaan osa on kiertänyt jo neljällä pienellä.

    Niin ja pakko vielä viisastella: kosteussuojat patjan päällä ovat tarpeettomia kunnes ne yhtäkkiä eräänä yönä ovat erittäin tarpeellisia.

    • Juuri näin Valpuri! Pointti on juuri tuo. Tarpeet ovat erilaiset eri yksilöillä ja eri ikävaiheissa. Siitä syystä oikeastaan mitään ei kannata hankkia etukäteen – vaan nimen omaan sen tarpeen mukaan. Koskeussuojankin olisimme voineet hankkia vasta sitten kun ensimmäinen lakana oikeasti kastuu.

  2. Tosi pienellä vaatemäärällä olette selvinneet! Meillä oli alkuun n. 8 vaatekertaa, ja lisää jouduttiin hankkimaan kun lapsi puklaili ja kestovaipat vuotivat monesti päivään. Ja niillä valvomisilla ja synnytyksestä toipumisilla olisi ollut paljon helpompi, että kaikki olisi ollut valmiina (kuten myös rintapumppu, liivinsuojia ym mitä en ollut ymmärtänyt hankkia ennen synnytystä).
    Samoin patjansuoja tuli kyllä tarpeeseen! Rengasliina on meillä käytössä vasta nyt (11kk iässä), on mielestäni helpompi isomman lapsen kanssa. Pinnasänkyyn siirryttiin sitten kun lapsi alkoi liikkua. Tosiaan, ne ehtii kyllä hankkia myöhemminkin jos on tarve.

  3. Kannattaa ottaa pinnasänky sitten käyttöön, kun lapsi liikkuu. Siihen on hyvä pistää lapsi hetkiseksi, jos pitää vaikka käydä itsekseen vessassa. Sen laidalla on myös näppärä kuivata pyyhkeitä.

  4. Moi! Totta puhut, pienen kanssa pärjää vähällä ja tutuilta saa kierrossa kaikenlaista. Ja kuten Valpuri jo edellä sanoi, mitä itse saa, on helppo laittaa eteenpäin. Myönnän kyllä, että mulla on ”muistolaatikko”, mutta aion tiukasti pitäytyä siinä yhdessä laatikossa. Kun se täyttyy, siivoan sieltä vaatteita kierrätettävien laatikkoon.
    Kannattaa pitää se kosteussuoja sängyssä kaiken varalta, varsinkin jos nukutte perhepedissä. Meillä lapsi nukkuu omassa sängyssään, kosteussuoja on, mutta silti joskus joutuu vaihtamaan varapatjaan (sitä kun tosiaan saa tutuilta kaikenlaista). Vaippa ei vuoda, mutta hampaita tehdessä kuolaa tulee ihan valtavasti, ja valitettavasti pari oksutautiakin on aiheuttaneet lakanapyykkiä…

  5. Näinhän se on. Vanhemman syli riittää pienelle pitkälle. Suurin osa vauvahankinnoista lienee kehitetty helpottamaan vanhempien ”taakkaa”. Me ei olla käytetty kosteussuojaa, mutta kosteutta hylkivä alunen (lampaantalja) on ollut hyvä apu vaipattomiin hetkiin. Siihen vielä harso päälle, niin pysyy taljakin puhtaampana.

    • Jeps. Meilläkin kosteussuoja on ollut toistaiseksi täysin turha ja käyttämättä. Se lojuu siis kaapissa odottamassa aikoja, jolloin sille ehkä oikeasti on käyttöä.

Kommentointi on suljettu.

Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Seuraa minua Instagramissa