Hallitustunnustelijan kysymykset – Leo Stranius vastaa

Vaikka Jyrki Katainen ei olekaan osoittanut kysymyksiä minulle tai ympäristöjärjestöille, päätin laatia lyhyet ja avoimet vastaukseni omasta puolestani.

Hyvä Jyrki Katainen, tässä on evästystä hallituksen muodostamiseen ja hallitusohjelmaan.

1. Osallistuminen hallituksen muodostamiseen

Onko eduskuntaryhmänne valmis osallistumaan neuvotteluihin kokoomusjohtoisen enemmistöhallituksen muodostamiseksi eduskuntavaalien tuloksen pohjalta?

Olen valmis osallistumaan hallitusneuvotteluihin, mikäli tulevan hallituksen tärkeimmät tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen torjunta, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen sekä luonnonvarojen ylikulutuksen lopettaminen. Lisäksi tärkeitä teemoja ovat eläinten oikeuksien parantaminen, avoimuus ja suora demokratia. Tärkeimmät tavoitteeni löytyvät täältä: Ekologisuus, kohtuullisuus, onnellisuus.

2. Talouspolitiikan linja

a) Valtiovarainministeriö on arvioinut julkisen talouden kestävyyden turvaamiseksi tarvittavan ylijäämän olevan vuonna 2015 4 % bruttokansantuotteesta. Onko eduskuntaryhmänne valmis kirjaamaan hallitusohjelmaan päätöksen alkavan hallituskauden aikana toteutettavasta toimintasuunnitelmasta, jolla turvataan julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja tulevaisuudessa?

Kyllä. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja tulee turvata mm. verotuksella. Erityisen tärkeää on siirtyä kohti luonnonvarojen kulutuksen verotusta ja perustuloa.

b) Mikäli olette tähän valmiita, missä määrin kullakin seuraavista vaihtoehdoista ja millä uusilla konkreettisilla keinoilla vaikutetaan kestävän rahoitusaseman saavuttamiseen (% / bkt tai mrd.)?

– työurien pidentämiseen vaikuttavat uudet toimet

Työurien pidentäminen onnistuu parhaiten luomalla ihmisille mahdollisuuksia tehdä merkityksellisiä asioita, lyhentämällä työaikaa ja edistämällä työssä jaksamista. Työuria voidaan pidentää luopumalla miesten asevelvollisuudesta sekä ottamalla käyttöön perustulo.

– kuntarakenteen ja palvelurakenteen uudistaminen

Kuntarajojen tulee noudattaa ihmisten työssäkäyntialueita kaavoituksen ja palveluiden järjestämisen järkevöittämiseksi. Tällöin kuntien määräksi tulisi noin sata. Samalla olisi kuitenkin tärkeää säilyttää lähipalvelut entisissä kuntakeskuksissa sekä taata kunta- ja paikallisdemokratian toteutuminen.

Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen olisi hyvä asia. Keinotekoiset kuntarajat aiheuttavat kaavoitusongelmia ja pirstovat yhdyskuntarakennetta. Kuntaliitosten tulee kuitenkin edetä vapaaehtoisesti, ja myös asukkaiden tulee päästä vaikuttamaan asiaan eri vaiheissa.

Kunnallisten palveluiden kilpailuttamisessa ja ulkoistamisessa on havaittu useita ongelmia. Palveluiden tehostaminen on tarpeen, yksityistäminen ei. Tehostaminen voidaan tehdä parantamalla johtamista sekä luomalla innostava ja energinen, oma-aloitteisuuteen ja kekseliäisyyteen kannustava työyhteisö.

– talouskasvua ja työllisyyttä lisäävät uudet toimet esimerkiksi verotusta uudistamalla – valtion budjettitaloutta kiristävät toimet (verotuksen kiristäminen ja menojen leikkaaminen)

Ihmisten hyvinvointi tulee varmistaa ekologisissa rajoissa. Tämän jälkeen talous voi kasvaa tai laskea. Työn verotuksesta tulee siirtyä luonnonvarojen kulutuksen verotukseen. Kulutusverot tulee toteuttaa progressiivisesti, jotta kaikkein pienituloisimmat eivät kärsi kohtuuttomasti.

Pääomatuloverotusta voidaan nostaa, ja siitä voidaan tehdä progressiivinen. Myös perintöveroa voidaan nostaa, jotta suurten ikäluokkien hyvinvointi- ja terveyspalvelut voidaan turvata.

Suomen turvallisuusuhat ovat muuttuneet. Yleisestä asevelvollisuudesta voidaan luopua ja kalustehankintoja pienentää, mikä vähentää puolustusmenoja.

c) Millaiseksi valtion menotaso tulisi asettaa ja mihin aikatauluun hallituksen tulee sitoutua valtiontalouden velkaantumisen pysäyttämiseksi?

Velkaantuminen tulee pysäyttää mahdollisimman nopeasti. Laskuja ei tule jättää lapsien ja tulevien sukupolvien maksettavaksi.

3.) Suomen EU-, ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja

a) Mitkä ovat mielestänne Suomen EU-, ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet?

Painopisteinä tulee olla ilmastonmuutoksen torjuminen, luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttäminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö.

b) Miten turvaisitte myös jatkossa Suomen kansainvälisen aseman ja vaikutusvallan meihinkin vaikuttavissa kysymyksissä?

Suomen tulee olla ympäristö- ja ilmastopolitiikan edelläkävijänä. Hallitusohjelman pohjaksi tulee ottaa kokoomuslainen ympäristöfiksu politiikka, joka asettaa tavoitteikseen:
– tehdä Suomesta maailman ensimmäinen hiilineutraali yhteiskunta,
– nostaa Suomi ympäristöteknologian ykkösmaaksi, ja
– kehittää Suomesta maailman ympäristötietoisin kansa.

c) Oletteko valmiit hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi?

Suomi tai yksittäinen EU-maa ei voi olla täysin vastuussa muiden maiden talousahdingosta, varsinkin jos ahdinko on seurausta leväperäisestä politiikasta. Euromaiden keskinäistä talouskuria tulee tiukentaa. Tässä tilanteessa on kuitenkin ollut selvää, että pulaan joutuneiden maiden ongelmat säteilisivät nopeasti muualle. Lisäksi tulee varmistaa, että maiden heikko-osaiset eivät joudu ahtaalle.

Lisää näkemyksiäni eri kysymyksiin voi lukea täältä. Mitä mieltä olette? Voisiko tässä olla yhteistä pohjaa hallitusohjelmaan?

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa