Hyvä johtaminen – Osa 6: Vinkkejä työhaastatteluun

Photo by T-KONI / Flickr

Työssäni Luonto-Liiton pääsihteerinä ja muissa luottamustehtävissä teen paljon työhaastatteluja ja rekrytointeja. On todella ilo palkata päteviä, sopivia ja innostuneita ihmisiä tekemään merkityksellisiä asioita.

Ohessa seitsemän vinkkiä työpaikkahaastatteluun tulevalle

1. Tuo hyvät puolesi esiin realistisesti
2. Osoita kiinnostusta tulevaa organisaatiotasi kohtaan
3. Kysy millaista henkilöä ollaan etsimässä
4. Rupattele niitä näitä ja ole sympaattinen
5. Hymyile ja ota katsekontaktia
6. Tuo esille heikkoutesi haastattelun alkuvaiheessa ja jätä vahvuutesi loppuun
7. Vaikka mokaisit, älä ylireagoi – haastattelijat eivät todennäköisesti huomanneet sitä

Kaikkein haastavinta on tietysti päästä varsinaiseen työhaastatteluun eli erottautua kymmenien tai jopa satojen hyvien hakijoiden ja hakemusten joukosta. Yleensä hakemuksessa kannattaa vastata hakuilmoituksessa esitettyihin toiveisiin sekä kysellä tehtävästä lisätietojen antajalta puhelimitse jo etukäteen.

Työntekijöitä palkatessa olen itse yritttänyt pitää mielessä sen, että tehtävään kannattaa sopivimman henkilön ohella palkata myös itseään parempia henkilöitä, jotka tuovat organisaatioon uusia verkostoja ja yllättäviä taitoja, joita siellä ei valmiiksi muuten ole.

Kirjoitussarjan edelliset osat luettavissa täältä:
– Osa 1: Tavoitteet
– Osa 2: Palautteen antaminen
– Osa 3: Viisi vinkkiä sähköpostin käyttöön
– Osa 4: Ajanhallinnasta itsensä johtamiseen
– Osa 5: Priorisointi ja delegointi

2 kommenttia artikkeliin ”Hyvä johtaminen – Osa 6: Vinkkejä työhaastatteluun”

  1. Itse samassa rumbassa usein pyörineenä toistuvasti hämmennyn, kuinka erittäin fiksut ja taitavatkaan ihmiset eivät välttämättä onnistu esittäytymään edukseen työhakemuksessaan. Hyvällä hakemuksella on siis helppo pärjätä työpaikkakilvassa.

    Muutama ohje työnhakijalle:
    1. Tunne itsesi. Voit viestiä omat vahvuutesi, heikkoutesi, motivaatiosi ja tavoitteesi muille vain, jos ne ovat itsellesi selkeitä.
    2. CV ja hakemuskirje ovat eri asioita. Varmista, ettet sano niissä samoja asioita kahteen kertaan. ovat eri asioita. CV:ssä kerro osaamisesi; hakemuksessa motivaatiosi. Näin päihität jo yli puolet hakijoista.
    3. Ajattele hakudokumenttejasi lukijan – työhaastattelijan – kannalta. Jätä vain tärkein.
    4. Hae palautetta hakemukseesi ja CV:hesi kavereiltasi.
    5. Pyydä suosituksia.
    6. Älä tavoittele graafista näyttävyyttä, ellet todella tiedä mitä teet. Hillitty ja osuva tyylikkyys antaa usein paremman kuvan kuin hyvä mutta puolitiehen jäävä yritys.

Kommentointi on suljettu.

Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja