Istuin koko aamupäivän (11.5.) ympäristöministeriön ja MTT:n järjestämässä työpajassa pohtimassa elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintää. Elintarvikkeista aiheutuu ENVIMAT-selvityksen mukaan yksityisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöistä peräti 24 prosenttia ja kaikista ympäristövaikutuksista 39 prosenttia.
Suuri osa suomalaisista olisi valmis toimimaan ympäristön hyväksi ruokavalintojen kautta. Eurobarometrin mukaan yli 70 % eurooppalaisista haluaisi hiilijalanjäljen pakolliseksi tuotteisiin. Aiheesta on kirjoittanut mm. MTT:n vanhempi tutkija Juha-Matti Katajajuuri: Saadaanko elintarvikkeiden jalanjäljet pakkauksiin?
Itse näen elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkinnälle kolme perustetta:
1. Kuluttajien oikeus tietoon. Ihmisillä pitäisi olla oikeus tietää, millaiset ovat hänen hankintojensa ilmasto- ja muut ympäristövaikutukset siinä missä tieto hinnasta ja ravintosisällöstäkin on tarjolla. Kyse on valinnan vapaudesta.
2. Tuottajien oikeus tietoon. Kun tuottajat joutuvat selvittämään oman tuoteketjun eri osa-alueiden ilmastovaikutukset, auttaa se heitä optimoimaan ja kehittämään tuotantoprosessia vähäpäästöisempään suuntaan. Se mitä et mitata, et voi hallita.
3. Kuluttajien ja tuottajien ohjaus. Hiilijalanjälkimerkki ohjaisi tiedostavien kuluttajien ostoskäyttäytymistä ilmastoystävällisempään suuntaan. Suurempi vaikutus tulisi kuitenkin sitä kautta, että merkki ohjaisi tuottajia tekemään parempi tuotteita. Esimerkiksi kodinkoneiden energiamerkinnät ovat aiheuttaneet sen, että markkinoilta ovat käytännössä poistuneet kaikkein huonoimmat laitteet.
Työpajassa pohdittiin eri sidosryhmien kesken kymmentä erilaista merkkimallia kuluttajien, käytännön toteutettavuuden sekä ympäristölle ja yrityksille saavutettavan hyödyn näkökulmasta. Kaikkein käyttökelpoisimmaksi merkiksi osoittautui liikennevalomalli, jossa olisi mukana myös grammamerkintänä tuotteen aiheuttamat päästöt. Elinkaarilaskentaan perustuvat ilmastovaikutukset sijoitettaisiin siis väriskaalalle tuotteen hiilijalanjäljen perusteella. Kaikkein heikoimmaksi vaihtoehdoksi koettiin hiilineutraalisuutta kuvaava merkki.
Erityisesti keskustelua herätti se, tulisiko liikennevalomallin vertailun koskea kaikkia elintarvikkeita vai tehtäisiinkö vertailu tiettyjen tuoteryhmien sisällä. Molemmissa vaihtoehdoissa on omat puolensa. Olisi myös hyvä jos merkissä olisi mukana vertailu keskimääräisiin suomalaisen päiväpäästöihin GDA-merkintöjen tapaan. Lisäksi paljon kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavien ruoka-aineiden pakkauksiin voitaisiin painaa varaoitus tai huomiota herättävä tietoisku esimerkiksi tupakka-askien tapaan.
Tällainen merkintä olisi varmasti hyvä idea, mutta sen pitäisi ehdottomasti pitää sisällään maankäyttöön liittyvät hiilipäästöt. Näitä ei ymmärtääkseni tänä päivänä yleensä lasketa mukaan vaikka ne ovat usein se kaikkein suurin hiilivuoto. Ts. jos metsää raivataan pelloksi, kiertoon vapautuu hiiltä monta kymmentä tonnia jokaista hehtaaria kohden (tarkka luku riippuu toki siitä missä päin pelto on). Sitä pitäisi vielä pohtia, että kuinka pitkälle ajanjaksolle tuollaiset kertapäästöt tulee jakaa.