Maailma odottaa henkeään pidätellen ilmastosopimusta

Toistaiseksi maailman johtajat ovat epäonnistuneet löytämään yhteistä sopua Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Kahden viikon neuvottelut jatkuvat siis edelleen.

Tiedotusvälineissä on esiintynyt erilaisia luonnoksia sopimustekstiksi. Näiden mukaan tavoitteena on pitää ilmakehän lämpeneminen alle kahdessa asteessa. Joissakin versioissa on ollut mukana myös maininta 100 miljardin dollarin vuosittaisesta teollisuusmaiden rahoituksesta kehitysmaiden toimille vuoteen 2020 mennessä. Valitettavasti kaikki konkretia tämän jälkeen kuitenkin puuttuu. Esimerkiksi teollisuusmaiden päästövähennyksistä ei ole tietoa. Johtajien juhlapuheiden kunnianhimo ei näy juuri nyt käsillä olevissa luonnoksissa.

Itse seuraan neuvotteluja läpi yön. Nyt odotetaan henkeä pidätellen mitä tuleman pitää. Pääministeri Rasmussenin pitäisi antaa raportti COP-kokoukselle puolilta öin Suomen aikaa. Valtioiden johtajat eivät voi suostua näin vaatimattomaan lopputulokseen.

Toisaalta, vaikka Kööpenhaminasta tulisikin pannukakku, on kokouksen myötä sadat miljoonat ihmiset ja sadat valtioiden johtajat ovat sitoutuneet tärkeään ilmastotyöhön. Näin paine kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan kasvaa.

Kävin aamulla YLE Radio Suomen ajantasa -ohjelmassa keskustelemassa Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Keskustelun voi kuunnella täältä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Maailma odottaa henkeään pidätellen ilmastosopimusta”

  1. Ystävät hyvät,
    ei maailma tähän kaadu, Köpikseen, ettekä mitään voi, dinosauruksetkin kuolivat!
    Leo Stranius wrote>:
    ”Itse seuraan neuvotteluja läpi yön. Nyt odotetaan henkeä pidätellen mitä tuleman pitää. Pääministeri Rasmussenin pitäisi antaa raportti…”

    Nuku hyvä mies välillä, maratoonarille lepokin on treeniä! ota suihku ja soita Linkolalle,
    elämä voittaa, kunhan muutat pois Hesasta, netin ja spostin äärestä, siel aina kiire ja ympäril tuhat ihmistä jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista. Alas näennäisnynnyvihreet! Alas suurkaupungit, alas paskapuheet muutoksesta, jota kukaan ei aloita…paitsi muutamat pers-arjalassa… Öisinajattelija

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍