Viikon kirjakatsaus

Tähän mennessä olen kuunnellut tai lukenut kuluneen vuoden aikana yhteensä 152 kirjaa eli keskimäärin yhden kirjan jokaisena päivänä.

Kuluneen viikon aikana kuuntelin kuusi äänikirjaa. Ohessa lyhyt katsaus seuraaviin kirjoihin:

  1. Stephen King: Keveys
  2. David Allen: Getting Things Done – the art of stress-free productivity
  3. Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
  4. Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta
  5. Piia Leino: Taivas
  6. Svend Brinkmann: Pysy lujana – Elämä ilman Self-helpiä

Viikon kirjojen osalta Romaaneista suositus Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -teokselle ja tietokirjoista Bill Brysonin massiiviselle Lyhyt historia lähes kaikesta.

***

Stephen King: Keveys

-Lapsena King oli yksi suosikkejani. Nyt kun Bookbeat suositteli lyhyempää Kingiä, en malttanut olla kokeilematta, miltä Kingin jännitys tuntuu näin aikuisiällä.
-Järisyttävän kauhun sijaan tässä kirjassa oli kyse hassusta ja sympaattisesta tarinasta. Tarina henkilöstä, joka kevenee jatkuvasti kohti painottomuutta.
-Kirjan idea on hauska vaikkakin epäuskottava. Tässä romaanissa kyse oli myös enemmän hyvän mielen kirjasta kuin hyytävästä kauhusta.

David Allen: Getting Things Done – the art of stress-free productivity

-Tämä kirja on yksi Itsensä johtamisen ja ajanhallinnan klassikko
-Vaikka kirja onkin päivitetty versio, vaivaa sitä vanhanaikaisuus. Kirjan myötä paljastuu hyvin, miten paljon työelämä ja netti on vaikuttanut tekemiseemme.
-Toisaalta kirja on täynnä monia tärkeitä ajatuksia töiden ja tehtävien järjestelemiseksi ja hallinnan tunteen lisäämiseksi.
-Suunnitelmallisuus päivittäin, viikottain ja kuukausittain. Työlistan, priorisoinnin ja delegoinnin käyttö yli 2 minuutin tehtävissä. Samankaltaisten ja tietyssä paikassa tehtävien töiden niputtaminen yhteen (puhelut, sähköpostit) jne.
-Työlistan yhteyteen kannattaa perustaa esimerkiksi Maybe-list. Tämä voi olla lista niistä asioista, joita suunnittelet tai haaveilet tekeväsi jossain vaiheessa tai lista asioista, joiden tekemisestä et ole varma. Tämä ei kuitenkaan ole lista niistä tärkeistä, ei kiireellisistä asioista, joita kannattaa tehdä säännöllisesti. Toki myös Maybe-listaa kannattaa käydä läpi säännöllisesti.

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

-Hassu japanilainen romaani, joka kertoo 36-vuotiaasta Keikosta, lähikaupan osa-aikaisesta myyjästä.
-Tarina kyseenalaistaa hienosti niitä stereotyyppisiä ura- ja menestysodotuksia, joita moniin meistä kohdistuu.
-Taustalla kulkee hienosti mukana japanilainen kulttuuri sen yksityiskohtaiset piirteet esimerkiksi kohteliaisuuksista ja työmoraalista.
-Romaani kuvaa myös hyvin sitä, miten jokaisesta työstä voi löytää merkitystä.

Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta

-Todella selkeä ja helppotajuinen perusteos – kaikesta.
-Kirjassa käydään läpi maailmankaikkeuden synty, maapallon kehityksen kaaret, evoluutio ja ihmisen kehittyminen.
-Erityiset pisteet evoluutioteorian esittelystä ja luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta.
-Kirja on hyvä kertaus lähes kaikkeen vaikka olisitkin jo lukenut perusteokset fysiikasta ja tähtitieteestä, biologiasta, evoluutioteoriasta ja geologiasta.

Piia Leino: Taivas

-Kuuntelin hiljattain Leinon uudemman romaanin Yliaika.
-Taivas on jonkinlainen suomalainen ja nykyaikainen versio Matrixista.
-Romaani ajoittuu vuoteen 2058, jossa nationalismi ja rasismi sekä ilmastokriisi ovat vieneet yhteiskunnan kaaokseen. Ihmiset viettävät aikaa virtuaalitodellisuudessa.
-Leino maalaa hienosti dystooppisen kuvan tulevaisuudesta, jossa nyt nähtävissä olevat kehityskulut on viety nykykeskustelussa esiintyviä ajatuksia pidemmälle

Svend Brinkmann: Pysy lujana – Elämä ilman Self-helpiä

-Kyseessä on kirja, joka asemoi itsensä selfhelp -kirjallisuutta vastaan ja on itse mitä suurimassa määrin selfhelp
-Kirjailija listaa seuraavat neuvot: (1) lakkaa tarkkailematta itseäsi, (2) keskity siihen, mikä on elämässäsi kielteistä, (3) opettele sanomaan ei, (4) pidä tunteesi aisoissa, (5) anna potkut henkilökohtaiselle valmentajallesi, (6) lue romaani – älä elämäntaito-opasta äläkä elämäkertaa ja (7) mieti menneisyyttä.
-Kirja kyllä pystyy haastamaan kaikkein kevyimmät, sakeimmat ja hörhöimmät selfhelp-kirjat, mutta ei oikeasti vedä vertoja lukemattomille hyville psykologiselle tutkimukselle nojaaville selfhelp-kirjoille.

***

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa