Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on onnellisuus. ”Onni on merkityksellisten asioiden tekemistä yhdessä muiden kanssa. Laajemmin kyse on siitä, että voimme turvata luonnon monimuotoisuuden ja elämän jatkumisen maapallolla. Arjessa onni on minulle sitä, että voin ajaa polkupyörällä, syödä hyvää kasvisruokaa sekä toimia ekologisesti kestävän ja hiilineutraalin yhteiskunnan edistämiseksi.” Näin vastasin Vihreän Langan kysymykseen ”mitä onni on?”. Yksilön näkökulmasta onni muodostuu … Lue lisää

Kolme syytä kyseenalaistaa Downshifting

Downshifting eli elämän kohtuullistaminen tai vapaaehtoinen vaatimattomuus tarkoittaa sitä, että voimme työskennellä, haluta ja kuluttaa vähemmän sekä olla tämän seurauksena onnellisempia. Olen itsekin puhunut dowshiftauksen puolesta monessa yhteydessä. Lisääkö Downshifting todella onnellisuutta? Kyseenalaistetaan hiukan. Ohessa kolme syytä kyseenalaistaa Downshifting: 1. Downshifting ei kehitä ihmisenä. Laiskottelu laiskistaa. Mitä enemmän viettää aikaa joutilaana, sitä vaikeampi on ottaa itseään niskasta kiinni ja tarttua asioihin. Kannattaa mielummin vierailla epämukavuusalueella sopivasti ja vaihtelevasti eli hakeutua … Lue lisää

Minuutissa muutokseen – kolme vinkkiä lisätä omaa tyytyväisyyttä

Tyytyväisyys tekee ihmisistä sosiaalisempi ja epäitsekkäämpiä sekä parantaa kykyä ratkaista erilaisia ongelmia. Tämä tarkoittaa pidempää ja terveempää elämää. Kiitollisuuden ilmaiseminen, täydellisen tulevaisuuden ajatteleminen ja rakastavien ajatusten kirjoittaminen ovat hyviä keinoja lisätä omaa tyytyväisyyttään. Ohessa Richard Wisemanin kolme helppoa vinkkiä lisätä omaa tyytyväisyyttään: 1. Kirjoita päivittäin/viikoittain siitä, mistä ja kenelle olet kiitollinen. 2. Kirjoita omasta ihannetulevaisuudestasi. 3. Kirjoita jostain rakastamastasi ihmisestä myönteiseen sävyyn. Tyytyväisyyden tavoittelussa kannattaa muistaa myös seuraavat pari asiaa: … Lue lisää

Positiivinen ajattelu: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 24

Myönteinen ajattelu tarkoittaa usein onnellisempaa ja parempaa elämää. Elämäänsä positiivisesti suhtautuvilla on parempi vastustuskyky sairauksilta, pienempi diabeteksen ja verenpaineongelmien riski, nopeampi palautuminen ja toipuminen, parempi työteho sekä pidempi elinikä. Kaikkein parasta on se, että jokainen meistä voi oppia olemaan optimisti sekä harjoittamaan myönteistä ja positiivista ajattelua. Kyse ei ole siitä, että ikävät asiat tulisi kiistää ja sulkea kokonaan ajattelun ulkopuolelle. Kyse on siitä, että pystyy vaikeissakin tilanteissa löytämään erilaisia näkökulmia … Lue lisää

Tavoitteet: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 23

Ihmiset, jotka tietävät tavoitteensa ja kirjoittavat ne ylös, elävät tyytyväisempää ja rikkaampaa elämään kuin ne, jotka eivät ole asettaneet itselleen tavoitteita lainkaan. Kirjoita tavoitteet paperille. Muuten ne jäävät pelkiksi toteutumattomiksi haaveiksi ja itsensä kiusaamiseksi. Kaikki haluavat kyllä vaikka mitä, mutta vain harva on valmis maksamaan hinnan tekemällä kirjallisen suunnitelman ja pysymään siinä. Kyse on siitä, että tavoitteiden saavuttamisen hinta maksetaan etukäteen pysymällä tehdyssä suunnitelmassa. Ennen tavoitteiden kirjoittamista paperille, kannattaa virittäytyä … Lue lisää

Vapaudu kiireestä: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 22

Tyytyväinen ihminen on vapaa kiireestä ja kiirehtimisestä. Kiire luo stressiä. Usein pelkkä kiirehtiminen tekee olon kiireiseksi ja kiire onkin vain tunne, asenne tai elämäntapa, joihin pystyy helposti vaikuttamaan itsekin. Meille kaikille on annettu sama aika jokaiseen vuorokauteen. On itsestä kiinni, miten tuon ajan käyttää. Paras tapa vapautua kiireestä on ottaa tilanne haltuun. Kiire on hallitsemattomuuden tunne suhteessa aikaan eli seurausta siitä, että arkea hallitsee tunne siitä, että elämä ja aikataulut … Lue lisää

Palvele rakkaudesta: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 20

Tyytyväinen ihminen on niin vahva, että hänellä on voimia auttaa ja palvella muita. Ahneet ovat heikkoja, koska he jaksavat keskittyä vain itseensä. Tyytyväinen ihminen palvelee muita omasta halustaan ja synnyttää myönteisen riippuvuussuhteen. Näin elämä on rikkaampaa ja samalla saa osakseen myös vastarakkautta. Tyytyväinen ihminen palvelee rakkaudesta. Kannattaa kiinnittää huomiota esimerkikisi seuraaviin seikkoihin: 1. Vapaudu omien tarpeiden vankilasta. Tyytyväinen ihminen kykenee keskittymään itseään suurempien tavoitteiden toteuttamiseen ja toisten tarpeiden tyydyttämiseen. 2. … Lue lisää

Vapaudu kalenterista ja sähköpostista: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 19

Tyytyväinen ihminen kokee hallitsevansa omaa elämää, aikatauluja ja sähköposteja. Tyytyväinen ihminen osaa ottaa tilaa tärkeille asioille. Nykyisten työtehtävien ja harrastusten sekä erilaisten intohimon kohteiden seurauksena monet meistä ovat ajautuneet tilanteeseen, jossa ollaan jatkuvasti erilaisissa kokouksissa tai tilaisuuksissa sekä purkamassa kaikissa mahdollisissa väleissä kasaantunutta sähköpostisumaa. Elämme enemmän tai vähemmän usein kalenteri- ja sähköpostidiktatuurissa. Tässä muutama yksinkertainen vinkki kalenteri- ja sähköpostidiktatuurista vapautumiseen: 1. Vietä kerran viikossa kokousvapaa päivä. Merkitse kalenteriin vähintään kuukausi … Lue lisää

Ruokavalio: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 18

Tyytyväinen ihminen syö hyvin eikä myrkytä kehoaan turhaan. Tässä viikon vinkin pidempiaikaiseen muutokseen omissa ruoka- ja nautintotottumuksissa. 1. Suosi eläinperäisten elintarvikkeiden sijaan kasvisruokaa. Vegaaniruokavalio on paras vaihtoehto oman terveyden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. Täysipainoisella kasvisruualla olo on kevyempi ja liikunta sujuu paremmin. 2. Vältä alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä. Alkoholi aiheuttaa sosiaalista pahoinvointia ja väkivaltaa sekä pilaa monen terveyden. Juhlissa on mukavampaa ja keskusteluista saa enemmän irti selvinpäin. Seuraavan … Lue lisää

Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 17

Tyytyväinen ihminen uskaltaa epäonnistua, kykenee kontrolloimaan omaa elämäänsä, innostuu ja on utelias, löytää oman tarkoituksen ja henkisen kotinsa sekä valitsee seuransa tarkoin vaikka tutustuukin monipuolisesti erilaisiin ihmisiin. Ohessa tämän viikon kuusi askelmerkkiä tyytyväiseen elämään. 1. Epäonnistu. Tyytyväinen ihminen ei selittele epäonnistumisiaan vaan oppii niistä. Selittely luo vain pohjan seuraavalla epäonnistumiselle ja estää virheistä oppimisen. Pelon kulttuuri luo tilanteen, jossa ihminen pyrkii välttämään virheitä sen sijaan, että syöksyisi uusiin haasteisiin. Ei … Lue lisää

Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.