Työn yhteiskunnallinen arvo näkyy huonosti työntekijän palkkapussissa

HS Palkka koostuu muustakin kuin rahastaPekka Harju-Autti ja Leo Stranius:
Työn yhteiskunnallinen arvo näkyy huonosti työntekijän palkkapussissa

Helsingin Sanomat uutisoi (HS 21.1.) Pekka Harju-Autin kolmisen vuotta sitten kehittämästä ja Leo Straniuksen julkaisemasta laskurista, jonka avulla erilaisia työstä saatavia hyötyjä voi tiivistää yhteen.

Tarvittaisiin mittari, jonka avulla päästäisiin vähän eroon työn arvottamisesta vain rahan kautta: todellisuudessahan ihmiset kuitenkin tekevät esimerkiksi työpaikan vaihto/valintapäätöksiä monilla muilla perusteilla kuin rahalla.

Lue lisää

Miten laskea todellinen palkka?

Raha ei tee onnelliseksi. Työpaikkaa ei kannata valita pelkän rahapalkan takia. Miten sitten voisi huomioida muut työpaikan valintaan vaikuttavat tekijät?

Sain taannoin ympäristöministeriön ylitarkastaja Pekka Harju-Autilta aivan erinomaisen kaavan, jonka avulla voi laskea todellisen palkkansa.

Todellinen palkka on ansaittu rahasumma (R) kerrottuna energialla (E), ajalla (A) ja työn yhteiskunnallisella (Y) ja sosiaalisella (S) lisäarvolla sekä onnellisuudella eli työn mielekkyydellä (O).

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami