Ravintolapäivä: Viisi kuuminta kohdetta

RavintolapäiväRavintolapäivää vietetään sunnuntaina 15.2.2015. Tähän mennessä jo 1273 ravintolaa on ilmoittautunut mukaan.

Ohessa Ravintolapäivän viisi kuuminta kohdetta.

Lisäksi suosittelen katsomaan Vegaaniliiton listauksen kokonaan vegaanisista ravintoloista ja ravintoloista, jotka tarjoavat myös vegaanisia annoksia.

PS. Ai miksi kannattaa suosia vegaanisia ravintolapäivän herkkuja? Ohessa kolme syytä kasvisruuan puolesta.

PS2. Alle kommenttikenttään saa ja kannattaa linkata ja vinkata muita ravintolapäivän kohteita. 

Lue lisää

Uskalletaan kokeilla jotain uutta

Leo-StraniusKansalaistoimintaa ovat perinteisesti leimanneet läheinen kytkentä valtioon, yhdistysmuotoisuus ja hallinnon hierarkkisuus.

Suomi on perinteisesti ollut järjestöjen luvattu maa.

Tänä päivänä ihmisillä on kuitenkin ennennäkemättömät mahdollisuudet vaikuttaa, harrastaa ja ottaa kantaa suoraan esimerkiksi verkon kautta.

Uusien vaikuttamismuotojen luonteena onkin, että ne eivät aina kanavoidu olemassa olevien ryhmien, yhdistysten tai puolueiden kautta. Vaikuttaminen yksilöityy sekä muuttuu hetkellisiksi verkostoiksi ja kampanjoiksi.

Uudesta kansalaistoiminnasta esimerkkinä ovat vaikka ravintolapäivä, siivouspäivä, kaupunkiviljely tai kaljakellunta.

Kun olen käynyt eri järjestöissä puhumassa ja keskustelemassa, nousee esille usein tuttuja haasteita. Uusia sitoutuneita toimijoita on vaikea löytää, päättäjien vakuuttaminen on vaikeaa eikä perustoiminta tunnu kiinnostavan huomiotalouden ehdoilla toimivaa mediaa.

Voisiko koko kuvion kääntää kuitenkin päälaelleen?

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 20 (14.-20.5.2012)

Maanantai: Julkaisin aamulla ekoisi-kirjoituksen kiintymysvanhemmuudesta ja lähetin Wildlife-matkailun mahdollisuudet -seminaarikutsun tiedotusvälineille sekä valmistelin ympäristöjärjestöjen kunnallisvaaliteesejä.

Aamupäivällä hyppäsin junaan ja matkustin Vaasaan. Samalla käynnistyi kansalaisaloitekampanja turkistarhauksen kieltämiseksi. Vaasassa Luonto-Liiton aktiivit saivat kerättyä aloitteen taakse heti ensimmäisenä päivänä 80 allekirjoitusta. Itse osallistuin Pohjalaismaakuntien järjestöpäivään, jossa olin puhumassa kansalaistoiminnasta. Viikonlopun aikana julkaistiin myös kirjoitukseni eettisestä pankkitoiminnasta: Minun ihannepankkini.

Lue lisää

Päivä kuvina: Ravintolapäivä, pyöräretki ja Käpylän Kyläjuhlat

Lauantaina (19.5.) oli mahdollisuus lomailla. Aamupäivällä siivosin ja laitoin parvekkeen kesäkuntoon.

Iltapäivällä lähdimme vauvan kanssa pyöräretkelle katsastamaan Ravintolapäivän tarjontaa. Ensin kävimme katsomassa kotikulmilla olleen Pop up -ravintola Villivihanneksen, tämän jälkeen jatkoimme matkaa Braku goes Veganiin ja lopuksi herkuttelimme vielä Ravintola Kääntöpöydän salaatilla.

Päivän päätteeksi piipahdimme Käpylän Kyläjuhlilla ja hengailimme vauvan kanssa kotipihalla.

Ohessa kuvia päivän tapahtumista.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami