Ajassa: Miksi ja mitä varten minun pitäisi vaurastua?

Lueskelin Nordean avainasiakkaille suunnattua Ajassa-lehteä (1/2012). Lehden teema oli perheen raha-asiat. Kolme avainasiakasta kertoi, kuinka he hoitavat raha-asiansa.

Lehdessä Tommi Virtarinne kertoo oman perheen rahankulutuksesta esimerkiksi seuraavaa:

”Rahaa menee ennen muuta perusjuttuihin: kaupassakäyntiin, puhelin-, internet- ja autokuluihin, mutta myös kodin viihde-elektroniikkaan. […] Lisäksi minulla on rahastosijoitus sekä määräaikainen ja eläkesäästötili.”

Hassua miten erilaisessa todellisuudessa sitä voikaan elää. Omalla kohdallani rahaa menee toki ruokaan (kaupassakäyntiin), mutta puhelin on työn puolesta, internet-yhteys tulee taloyhtiön kautta ja autoa tai viihde-elektroniikkaa emme tarvitse. Eläkesäästäminen tapahtuu lahjoittamalla rahaa ympäristöjärjestöille: Ryhdy eettiseksi eläkesäästäjäksi – nautit elämästäsi enemmän!

Vastaavasti Asikaisen perheessä yhdeksänvuotias Risto opettelee järkevän rahankäytön alkeita. ”Hän on ilmoittanut vanhemmilleen, että hänen säästötilinsä tuotto menee kymmenen vuoden päästä ajokortin, ja ehkä myös auton, hankintaan. Suunnitelma on meidän mielestämme oikein viisas, äiti-Susanna kommentoi.”

Omasta mielestäni ajokortin tai auton hankinta ei ole viisas sijoitus. Pikemminkin kannattaisi pohtia sitä, tarvitseeko ajokorttia tai autoa lainkaan.

Lehdessä annetaan myös vinkkejä perheen arkitalouden hoitoon: ”Jos sinulla on jo varallisuutta, kysy pankista, mikä osa siitä voitaisiin sijoittaa pidemmäksi aikaa. Vain pidemmällä aikavälillä on mahdollista tavoitella korkeaa tuottoa, mutta silloin myös riskit ovat korkeampia. Tämä on kuitenkin ainoa mahdollisuus vaurastua.”

Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miksi ihmeessä ja mitä varten minun pitäisi vaurastua? Mielestäni nykyinen elintasoni on jo aivan riittävä? Voisin myös kuvitella, että Nordean avainasiakkaat ovat vähintäänkin kohtalaisessa taloudellisessa tilanteessa.

Ihmisten hyvinvoinnista tunnetusti vain pieni osa on riippuvaista taloudellisesta vauraudesta. Mieluimmin panostan siihen, että voin tehdä mielekkäitä asioita juuri nyt, kartuttaa rahan sijaan osaamistani sekä pitää huolta omasta jaksamisesta, terveydestä ja ihmissuhteista.

Kannattaa lukea myös nämä:
Onnellisuutta etsimässä
Tarina kalastajasta ja liikemiehestä
Ryhdy eettiseksi eläkesäästäjäksi – nautit elämästäsi enemmän!

5 kommenttia artikkeliin ”Ajassa: Miksi ja mitä varten minun pitäisi vaurastua?”

  1. Sinun pitää vaurastua samasta syystä kuin meidän kaikkien muidenkin: turvataksesi jälkeläisillesi abstraktien maailmaasyleilevien asioiden (nekin ovat varmasti tärkeitä) lisäksi helponman elämän kuin itselläsi oli. Valitettavasti maailma on sellainen paikka, jossa ihmissuhteiden ja yhteisöllisyyden lisäksi tarvitaan vaihdon välinettä, joka tällä hetkellä on raha ja minä ainakin haluan, että jälkeläisteni ei tarvitse kärsiä sen puutteesta. En nimittäin halua karaista lapsiani tekemällä heidän elämästään tarpeettoman hankalaa vain ideologian vuoksi.

    Vastaa
  2. Sijoittaa voi vastuullisesti ja vastuuttomasti. Nopean rikastumisen toivossa voi sijoittaa hitaasti uppoavaan laivaan ja kerätä voitot ennen kuin laiva on pohjassa. Ympäristösäästämisellä voi vaikuttaa mahdollisesti myrskytilanteeseen ja pitää laivat pinnalla. En ymmärrä edellisen kommentoijan negatiivista asennetta siihen, että joku sijoittaa rahansa siten, että niistä on hyötyä muillekin. Maailma on ennen kaikkea sellainen paikka kuin minkä me siitä teemme.

    Vastaa

Jätä kommentti