Luonto-Liiton Siilin piikki Talvivaaralle ja Yaralle – puheenjohtajaksi Tuomo Lindholm

Vietin viikonlopun Luonto-Liiton valtuuston syyskokouksessa Helsingissä Harjun nuorisotalolla. Iso kiitos kaikille Luonto-Liiton aktiiveille mukavasta tapaamisesta!

Järjestön puheenjohtajaksi vuodelle 2012 valittiin Tuomo Lindholm Joensuusta.

Valintatiedotteessa Lindholm linjasi osuvasti:

”Talouskriisistä huolimatta täytyy muistaa, että luonto on kaiken elämämme ja tulevien sukupolvien oikeuksien perusta. Sen suojelusta ei ole varaa tinkiä. Esimerkiksi syrjäseutujen kehittämiseen on olemassa kestävämpiä keinoja kuin luontoa tuhoava kaivostoiminta”

Samassa kokouksessa Luonto-Liiton Siilin piikki annettiin Talvivaaralle ja Yaralle luonnon tuhoamisesta. 

Luonto-Liiton valtuusto vaatii, että Talvivaaran kaivos suljetaan ja suunnitteilla oleva Sokli -hanke lopetetaan alkuunsa. Kaikissa toteutettavissa kaivoshankkeissa ympäristövaikutukset on minimoitava maasta riippumatta. Ympäristölakeja ei ole säädetty huvin vuoksi. Niiden tarkoitus on estää peruuttamattomia haittoja luonnonvaroille ja elinympäristöille.

Ennen kokousta järjestettiin miniseminaari kansalaisvaikuttamisesta. Seminaarissa ministeri Ville Niinistön erityisavustaja Paloma Hannonen, kansanedustaja Silvia Modigin avustaja Sampo Villanen, Kallio-liikkeen puuhahenkilö Erkki Perälä ja Allianssin ilmastolähettiläs Tom Henriksson puhuivat vaikuttamisesta eri näkökulmista.

Syyskokouksen päätteeksi järjestettiin vielä Susi-poro-Lappi -keskustelu, jossa pyrittiin löytämään yhteisiä näkemyksiä poronhoitajien ja suurpetojen intressien sovittamiseksi.

Ohessa oma viiden kohdan kevyt yhteenvetoni siitä, mille pohjalle Luonto-Liiton kanta voisi aiheesta rakentua:

1. Suurpetojen suojelemiseksi tehdään yhteistyötä eri osapuolten kanssa.
2. Tunnustetaan, että poronhoito on tärkeä elinkeino saamelaisille.
3. Suurpetojen kaatolupien määrää pitää vähentää.
4. Tarvitaan reviiripohjainen korvausjärjestelmä.
5. Petokorvausten maksamista pitää vauhdittaa.

Viikonlopun päätteeksi juhlistimme myös kansainvälistä Community Solar -päivää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Luonto-Liiton Siilin piikki Talvivaaralle ja Yaralle – puheenjohtajaksi Tuomo Lindholm”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami