Viikko-ohjelma 49/2014 (1.-7.12.2014)

Leo Stranius EnergiakäänneHyvää alkanutta joulukuuta! Kansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa.

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 49 (1.-7.12.2014) osalta.

Viikko-ohjelma vko 48/2014

Lue lisää

Eduskuntavaalikampanja vauhdissa

Nyt on kevään 2015 eduskuntavaalikampanjan suunnittelu hyvässä vauhdissa! Ohessa 10 ensimmäistä suosittelijaa. Kampanjapäällikköinä toimivat huippuammattilaiset Ulpu Seppälä ja Elina Mattero. Mukana kampanjassa jo yli 200 henkilöä eri puolilta Suomea. Tästä seuraa vielä jotain ihmeellistä! Ota yhteyttä tai lahjoita, mikäli haluat tulla mukaan! #Stranius2015 #PuhdastaEnergiaa

Älä osta mitään -päivä ja krääsätön joulu

kraasaton-fbTänään 28.11.2014 vietetään Älä osta mitään -päivää teemalla Krääsätön joulu!

Teemapäivä haastaa meidät pohtimaan jokapäiväisiä kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutuksia ympäristöömme.

Sopivasti MTV3 Huomenta Suomi kyseli aamulla Twitterissä: ”Aamun gallup: Paljon ajattelit tänä vuonna laittaa rahaa joululahjoihin?”  Oma vastaukseni oli seuraava: ”En yhtään. Mielummin aineettomia palvelulahjoja. Krääsätön joulu. Ja tänään Älä osta mitään -päivä :)”

Kirjoitin aiheesta tällä viikolla myös Kirkko & Kaupunki -lehteen. Alla kirjoittamani kolumni kokonaisuudessaan.

Krääsätön joulu

Tiedätkö tunteen, kun saat lahjan, jota et oikeasti tarvitse? Krääsää, joka vie kaappitilaa. Sinulla on tavara, joka pitää säilyttää vain siitä syystä, että sitä ei kehtaa laittaa kierrätykseen, koska sen antoi sinulle tärkeä ihminen.

Lue lisää

Raportti: Kaupunginvaltuusto 26.11.2014: Sähkölauttoja Helsinkiin

Sähkölautta HelsinkiinKaupunginvaltuuston kokouksessa 26.11.2014 valitsimme kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi Anni Sinnemäen äänin 49-34 (2 tyhjää).

Oheisessa Helsingin Sanomien videossa pääsen antamaan onnitteluhalauksen Annille. Paljon onnea Anni Sinnemäki!

Samassa kokouksessa myös aloitteeni työsuhdepyörien saamiseksi kaupungin työntekijöille palautettiin uudelleen valmisteluun niin, että virastot voivat niin halutessaan omien budjettiensa puitteissa ottaa käyttöön työsuhdepolkupyörät.

Tämän lisäksi hyväksyttiin vielä valtuustoaloitteeni tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä. Kaupunginvaltuuston päätös täällä.

Kaiken lisäksi valtuustoaloitteeni sähkölautan saamiseksi Helsinkiin allekirjoitti huimat 52 kaupunginvaltuutettua.

Alla aloite kokonaisuudessaan. Toivottavasti Helsingissä uskalletaan Tukholman tapaan kokeilla sähkölautan käyttöä matkustajaliikenteessä. Sähkölautta vähentäisi merkittävästi niin päästöjä kuin polttoaineen kulutustakin.

Lue lisää

Työsuhdepyörät Helsingin kaupungin työntekijöille

Työsuhdepyörien käyttöönottaminen äänestystulos 26112014Kaupunginvaltuusto päätti 26.11.2014 tiukan äänestyksen jälkeen (40-40, puheenjohtajan ääni ratkaisi) palauttaa valtuustoaloitteeni työsuhdepolkupyöristä kaupungin työntekijöille käsittelyyn niin, että virastot voivat niin halutessaan omien budjettiensa puitteissa ottaa käyttöön työsuhdepolkupyörät.

Kaupunginhallituksen vastaus alkuperäiseen aloitteeseeni oli aluksi kielteinen, mutta äänestyksen jälkeen aloite meni nyt uudelleen käsiteltäväksi.

Mielestäni on tärkeää, että kaupunki itse näyttää esimerkkiä sen suhteen, mihin suuntaan kaupunkia halutaan viedä. Kyse ei ole siitä, että kaikkien virastojen on pakko ottaa käyttöön työsuhdepolkupyöröt – ja tarjota sitä kaikille työntekijöille.

Asiassa voi edetä esimerkiksi virasto kerrallaan – tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi siten, että työsuhdepyörää tarjotaan autoedun vaihtoehtona tai vaihtoehtona työmatkaseteleille.

Mahdollisuuksia on monia. Ja tämän aloitteen suhteen työsuhdepyörien käyttöönottamiselle on olemassa myös selvä poliittinen tahto.

Alla käyttämäni puheenvuoroni valtuustosalissa työsuhdepyörien ja aloitteen palauttamisen puolesta.

Lue lisää

Liman ilmastokokouksessa jätettävä jäähyväiset fossiilienergialle – Järjestöjen kolme tavoitetta

Lima, Peru COP20Kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat ensi viikon alusta (1.-12.12.2014) Perun pääkaupungissa Limassa.

Neuvottelut tähtäävät uuteen ja kattavaan kansainväliseen ilmastosopimukseen, joka on tarkoitus hyväksyä Pariisissa joulukuussa 2015. Kyseessä ei ole välikokous. Limassa on onnistuttava ottamaan kriittiset askeleet ennen Pariisin ilmastokokousta.

Yhdeksän ympäristö- ja kehitysjärjestöä kannusti 26.11.2014 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Helsingissä Suomea rohkeaan työhön ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Järjestöillä on kolme keskeistä tavoitetta Liman ilmastokokoukselle (COP20)

(1) Luovutaan fossiilisista polttoaineista ja (2) vähennetään päästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä samalla kun (3) sitoudutaan kunnianhimoiseen ilmastorahoitukseen.

Oheisella videolla Limaan Suomen delegaation mukana matkaava Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi kertoo omia odotuksiaan kokouksella.

Lue lisää

#HeForShe-kampanja: Tasa-arvo on ihmisoikeuskysymys!

Helsingin YK-nuoret kampanjoi eduskuntatalolla UN Womenin #‎HeForShe-kampanjan puolesta 25.11.2014. Kampanja haastoi kansanedustajat sekä tulevat eduskuntavaaliehdokkaat sitoutumaan ja toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi sekä liittymään HeForShe -kampanjaan. Itselleni on selvää, että olen mukana. Kampanjan myötä pääsin samaan kuvaan rohkeiden ja pätevien eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa. Kiitos Maria Ohisalo ja Alviina alametsä! Sukupuolten välinen tasa-arvo on ihmisoikeuskysymys, joka vaatii kaikkien sukupuolten osallistumista toteutuakseen. Tasa-arvon toteutumisen kautta voimme saavuttaa hyvinvoivan, rauhallisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan. Nyt … Lue lisää

Fennovoima johtaisi polkuriippuvuuteen

Leo Stranius ja energiakäänneUsein ydinvoimaa perustellaan sillä, että ydinvoima ja uusiutuvat energialähteet täydentävät toisiaan Suomen energiajärjestelmässä. Ydinvoiman puolestapuhujat sanovat, että tarvitsemme kaikkia fossiilisia polttoaineita vähäpäästöisempiä energiamuotoja.

Ydinvoiman puolesta on puhunut esimerkiksi Teknologiateollisuuden Martti Kätkä (HS mielipide 14.11.). Teknologiateollisuuden hallituksen johdossa taas on sellaisia yhtiöitä kuin Nokia, Microsoft, Oras ja Outotec.

On vaikea uskoa, että nämä yhtiöt olisivat Teknologiateollisuuden Kätkän takana. Varsinkin kun Kätkä kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan myös Kemihaaran monitoimialtaan ja Kollajan altaan puolesta. Siis koskiensuojelulain purkamisesta.

Olisiko kuitenkin syytä toteuttaa esimerkiksi Fennovoiman ydinvoimahanke? Mielestäni ei. Perustelen tässä näkemystäni kolmella seikalla.

Lue lisää

Ympäristölautakunta: Helsingin tapahtumien ympäristökriteerit

Kallio Block Party 2014Ympäristölautakunta kokoontuu tiistaina 25.11. klo 16.15 alkaen Viikissä.

Tuolloin käsitellään mm. Helsingin tapahtumien ympäristökriteerit. Kokouksen esityslista löytyy täältä.

Kriteerit koskevat tapahtumia, joihin odotetaan osallistuvan yhtäaikaisesti yli 1000 henkeä ja joissa myydään tai tarjotaan pakkaamatonta ruokaa.

Listassa on viisi kriteeriä ja kaksi suositusta.

Kriteereiden/suositusten ohella ympäristölautakunta suosittaa, että kaupungin tapahtumapaikkojen vuokrahinnoittelun muutosten yhteydessä otetaan käyttöön lautakunnan ehdotus Ekokompassi tapahtuma -ympäristöjärjestelmän (tai vastaavan järjestelmän) rakentaneille tapahtumille 30 % alennus aluevuokrasta.

Helsingin tapahtumien ympäristökriteerit

Lue lisää

Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Seuraa minua Instagramissa