Lihatuotteet Suomen luonnonsuojeluliitossa boikottiin

Tämä mielipidekirjoitukseni julkaistiin viimeisimmässä Luonnonsuojelijalehdessä (5/07). Lihatuotteet Suomen luonnonsuojeluliitossa boikottiin Elintarviketeollisuusliiton ja Suomen lihateollisuusyhdistyksen johtaja Pasi Lähdetie esittää Luonnonsuojelija-lehdessä (4/07), että lihatuotteita on lupa nauttia jatkossakin. Ympäristönsuojelun näkökulmasta lihansyöntiin liittyy kuitenkin monia ongelmia. YK:n maatalousjärjestö FAO:n mukaan eläintuotanto on vastuussa 18 prosentista maailman kasvihuonepäästöistä. Eläintuotanto vaikuttaa ilmastonmuutokseen enemmän kuin liikenne yhteensä. Karjan ruuansulatus aiheuttaa metaania, metsän kaataminen ja typpilannoitteet puolestaan hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi lanta ja typpilannoitteet aiheuttavat dityppioksidipäästöjä. Käytännössä siirtyminen kasvisruokavalioon … Lue lisää

Viikonloppu 13.-14.10.2007 – Megapolis ja vegaaniseksuaalisuus

Osallistuin lauantaina Dodon järjestämään Megapolis 2022 -tapahtumaan (http://megapolis2022.org/). Oli ultrainnostavaa nähdä Vanhan juhlasalin äärimmilleen yleisöä vetänyt huippuammattimaisesti toteutettu ympäristöjärjestön tapahtuma. Kiitos Tuuli Kaskiselle ja Aleksi Neuvoselle sekä muille dodolaisille! Tilaisuudessa oli puhumassa mm. Tarja Halonen (puhe löytyy osoitteesta: http://www.tpk.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=65940) ja Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. Iltapäivän parasta antia (myös aplodien määrästä päätellen) oli sisällöllisesti Osmo Soininvaaran puheenvuoro. Uskallan tämän perusteella lämpimästi suositella Soininvaaran viimeisintä teosta Vauraus ja Aika: http://www.soininvaara.fi/Vauraus_ja_aika_esipuhe.html. Megapoliksen jälkeen … Lue lisää

Menneiden muistelu

Elämää ja kirjoitusvirheitä (http://elina-s.livejournal.com/76305.html) muisteli omassa blogissaan menneitä. Siitä innostuneena tein itsekin saman ajatusharjoituksen (meemin). Ottakaa muutkin haaste vastaan. 20 vuotta sitten oli vuosi 1987. Olin juuri täyttänyt 13 ja mennyt Ressun yläasteelle seitsemännelle luokalle. Pari vuotta aiemmin alkanut skeittausharrastus oli hiipumassa. Kävimme usein Lepakon pihalla olleessa rampissa harjoittelemassa. Asuimme tuolloin Vallilassa. Taskurahaa hankin jakamalla ilmaisjakelulehtiä (Alueuutiset) ja tekemällä siivoustöitä. Vaikka olimme aiemmin muuttaneet Hietalahdesta Hauhon puiston viereen Vallilaan, olin … Lue lisää

Torstai 11.10.2007 – Esitys uudesta työstä

Osallistuin iltapäivällä Ammattikorkea- ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivillä järjestettävän koulutuksen tulevaisuusvastuu paneelikeskusteluun (http://www.diak.fi/_amkkoutuksen_ohjelma). Oma puheenvuoroni käsitteli ekologista vastuuta ja kansalaisvastuuta. Viittasin esityksessäni mm. WWF:n julkaisemaan ekovelkapäivään (http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2007/tanaan_lauantaina_olemme.html) ja kansalaistoimminnan ja kevytaktivismin muotoihin. Mielestäni kevytaktivismi, elämäntyylit ja ekolakot voidaan jakaa kolmeen eri syvyysasteeseen: (1) vapaaehtoinen vaatimattomuus, (2) askeettinen hedonismi ja (3) radikaali kulutuskarkuruus. Paneelikeskustelun jälkeen kävimme syömässä kaupungissa sattumalta olleen isäni kanssa. Ruokailun jälkeen piipahdin Cafe Lasipalatsissa lueskelemassa sähköposteja. Illalla kävimme katsomassa … Lue lisää

Keskiviikko 10.10.2007 – ihana syntymäpäivä!

Syntymäpäivä alkoi Annukan sänkyyn kantamalla aamiaisella. Sain myös erinomaisia kirjalahjoja (Jarkko Tontin Luokkakokous ja Benjamin Kunkelin Jumissa). Rauhallisen aamupalan jälkeen siirryin pyörällä Cafe Engeliin, jossa valmistauduimme Laurin, Kaarinan ja Ville-Veikon kanssa ministeri Mauri Pekkarisen tapaamiseen. Pekkarisen tapaaminen sujui hyvässä yhteishengessä. Varsinkin kun pohjalla oli Pekkarisen edellisen päivän mainio tiedote: http://www.ktm.fi/?i=2298&s=222. Keskustelimme Greenpeacen, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Maan ystävien tekemän paperin pohjalta Suomen uusiutuvien energiatavoitteiden osuuksista. Valitettavasti Suomi pyrkii edelleen vaikuttamaan EU:n … Lue lisää

HS mielipide 10.10.2007: Ympäristöasioissa olemme perässähiihtäjiä

Ympäristöasioissa olemme perässähiihtäjiä Helsingin Sanomien pääkirjoituksen (4. 10.) mukaan Suomen ilmastopolitiikka on muuttunut pelkiksi julkilausumiksi konkreettisten tekojen sijaan. Suomen saamattomuus ei näytä koskevan vain ilmasto- ja energiapolitiikan alaa vaan laajemmin koko ympäristöpolitiikkaa. Ympäristöhallinto näyttää toimivan yhä passiivisemmin. Ympäristöhallinnossa toteutetaan toki vanhoja päätöksiä, mutta sieltä ei nouse juurikaan uusia avauksia. Suomen ympäristöpolitiikka on muuttunut pohjoismaisen veturin vetämisestä Euroopan unionin ympäristöpolitiikan perässähiihtäjäksi, jopa jarruksi. Esimerkkejä yleisistä harmin aiheista ovat olleet viime vuosina … Lue lisää

Sunnuntaina 7.10.2007 – sunnuntai on pyhitetty työlle

Lauantai iltana olimme viettämässä iltaa Johanna Nuortevan ja Ville Holmbergin luona – juhlimassa Johannan syntymäpäiviä. Keskustelu perustoimeentulosta, maksimitoimeentulosta ja eri alojen palkoista oli ajoittain kiihkeää ja innostavaa. Mielestäni palkankorotusvaatimuksista tulisi siirtyä maksimitoimeentulokeskusteluun ja vapaa-ajan korotuksiin. Sitä ennen voisi tietysti vaatia nykyistä rajumpaa verotuksen progressiivisuutta. Sunnuntaina heräsimme Annukan kanssa aamulla kello kuusi tekemään töitä. Kirjoittelin väitöskirjaprojektin tutkimussuunnitelmaani uusiksi. Valmistauduin seuraavan viikon paneelikeskusteluun (Koulutuksen tulevaisuusvastuu, http://www.diak.fi/_amkkoutuksen_ohjelma) Luonnostelin pitkin päivää myös kestävän kehityksen … Lue lisää

Lauantai 6.10.2007 – WWF: Tänään lauantaina olemme kuluttaneet tämän vuoden luonnonvarat

Suurin syy ekologisen jalanjäljen kasvuun on energian kulutus – myös Suomessa Maailman tämän vuoden luonnonvarojen tuotto on kulutettu loppuun tänään lauantaina. Loppuvuoden elämme ekologisella luottokortilla ilman takaisinmaksukykyä. 20 vuotta sitten ekovelkapäivä sijoittui joulukuun puoleenväliin. Ekovelkapäivä on aikaistunut, koska ekologinen jalanjälkemme kasvaa. Suurin syy tähän ovat kasvavat hiilidioksidipäästöt, ja Suomessakin energian kulutus kasvaa jatkuvasti. WWF korostaa, että nopein keino energiakehityksen täyskäännökseen ovat poliittiset ohjauskeinot, joilla energiatehokkuus paranee ja uusiutuvaa energiaa saadaan … Lue lisää

Torstai 4.10.2007 – Varaa olla ilman

Ilta meni Rauhanasemalla Pasilassa. Olin vetämässä ympäristä- ja kehitysjärjestöjen kestävän kehityksen –aikalaisvisiohankkeen tapaamista. Tarkoituksena oli ideoida ja työstää hankkeessa tehtävien vieraskynäkirjoitusten aiheita. Tapaamisen aluksi John Webster kertoi omista kokemuksistaan viettää vuosi ilman öljyä. Websterin vuodesta on tulossa dokumenttieokuva ensi vuoden alussa. Websterin mainiosta alustuksesta jäi mieleeni ainakin muutama kiinnostava hajahuomio. Ensinnäkin yhteiskunnallinen muutos, taistelu, pitää viedä yhteiskuntaan sisälle. On parempi tehdä muutos olemassaolevassa arjessa kuin irtisanoutua täysin nykymenosta ja muuttaa … Lue lisää

Keskiviikko 3.10.2007 – tuulivoima ja bioenergia suosituimmat

Helsingin Sanomien teettämän mielipidekyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista kannattaa kuudennen ydinvoimalan rakentamista ainakin jossain määrin. Kiinnostavampaa on kuitenkin tuulivoiman suosio ja sen kasvu (ja toisaalta uusiutumattoman ja tuhoisan turpeen suosio): ”Selvästi suosituimmiksi sähköenergialähteiksi osoittautuvat tuulivoima sekä puu, turve ja muu bioenergia.” […] ”Tulokset eivät ole juuri muuttuneet viime vuoden lokakuusta. Tuulivoiman ja bioenergian lisäämisen kannattajia on aiempaa hieman enemmän. Muuten tulokset ovat ennallaan.” Koko ilta kului omalta osaltani Suomen luonnonsuojeluliiton … Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa