Aikamme sankarit – Jyri Jaakkola

Pitkän linjan kansalaisaktivisti Jyri Jaakkola surmattiin Meksikossa Oaxacassa 27.4.2010. Itse olen tuntenut Jyrin 2000-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin toimin Maan ystävissä. Jyri oli keskeinen henkilö Estelle-projektissa ja Uusi Tuuli -yhdistyksessä. Hän oli mukana myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä järjestetyissä mielenosoituksissa joulukuussa 2009. Työtä ihmisoikeuksien, rauhan ja ympäristön puolesta tulee jatkaa entistä tiiviimmin. Unelma solidaarisuudesta elää! Ohessa Jyri Jaakkola pohtii Meksikon matkansa motiiveja ja tavoitteita pari viikkoa ennen lähtöä.

Suomen vastuu luonnon monimuotoisuuden suojelussa – Kiihtyvä sukupuuttoaalto

Kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa (28.4.) keskusteltiin Suomen vastuusta luonnon monimuotoisuuden suojelussa. Paikalla olivat puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäen lisäksi ympäristöministeri Paula Lehtomäki, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen. Kokouksessa nousi esille erityisesti ajatus monivuotisen tutkimusohjelman käynnistämisestä luonnon monimuotoisuuden yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta merkityksestä Suomelle. Upeaa, että poliittinen johtomme sitoutuu kiihtyvän sukupuuttoaallon pysäyttämiseen. Kokouksen vaikuttavimman puheenvuoron käytti kuitenkin professori Ilkka Hanski. Hanskin mukaan lajien luontainen sukupuuttonopeus on noin … Lue lisää

Viesti pelletti- ja bioenergia-alan toimijoilta

Keskiviikkona (28.4.) minulla oli mahdollisuus olla mukana Pellettienergiayhdistyksen retkellä Keski-Suomessa. Matkan aluksi kävimme vierailulla biopolttolaitteita (kattiloita, polttimia ja järjestelmiä) valmistavassa Ariterm Oy:ssä Saarijärvellä ja Tarvaalan JAMK:n Bioenergiakeskuksessa. Tämän jälkeen matka jatkui Keuruun Haapamäelle HT Enercolle. Välissä piipahdimme myös Haapamäen pellettilämpökeskuksessa ja omakotitalokohteessa. Maakuntamatkailu huipentui Vilppulaan Vapon pellettitehtaaseen. Viesti pelletti- ja bioenergia-alan toimijoilta oli selvä: – Öljylämmityksen verotusta tulisi kiristää. – Suoraa sähkölämmitystä tulisi rajoittaa. – Investointitukia pienkiinteistöjen laitehankinnoille pitäisi saada … Lue lisää

Muutosta ilmassa

Viiden eurooppalaisen taideyliopiston yhteisnäyttely Climate Change – Muutosta ilmassa avattiin tiistaina 27.4. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä. Näyttelyn julisteilla halutaan herättää keskustelua elinympäristömme tilasta, kulutustottumuksistamme sekä siitä, miten voimme valinnoillamme vaikuttaa niihin. Itselläni oli kunnia olla avaamassa näyttelyä yhdessä professori Marjatta Itkosen ja opiskelija Jani Ikosen kanssa, joka voitti julistekilpailun kolmannen palkinnon. Ikosen ja muiden tekemät julistetyöt lötyvät täältä. Ohessa avajaisissa pitämäni lyhyt puhe. Muutosta ilmassa -julistenäyttelyt avajaiset 27.4.2010 ”Vuonna 2008 maailmassa … Lue lisää

Työelämän murros: pelkojen ja palkankorotusten sijaan luovuttaa, merkityksiä ja aikaa

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) hiljattain (13.4.2010) julkaiseman arvo- ja asennetutkimuksen mukaan suomalaisista 88 prosenttia on sitä mieltä, että ”työpaikkojen pitäminen Suomessa on maamme lähitulevaisuuden suurin haaste”. Samaan aikaan kuitenkin 82 prosentin mielestä työpaikkojen stressi on polttamassa ihmiset loppuun ja 40 prosenttia väestöstä olisi valmis tinkimään palkasta, mikäli vapaa-aikaa olisi enemmän. EVA:n kyselyn tulokset herättävät pohtimaan työelämän murrosta. Pelkoperäinen kiinnittyminen raskaan teollisuuden kilpailukykyyn ja vanhoihin työpaikkoihin Kiinaa vastaan ei enää auta. Sen … Lue lisää

Ihmissuhteet: Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 15

Tyytyväisen ihmisen salaisuus on hyvät ihmissuhteet ja ympärillä olevalle yhteisölle antaminen – ei siltä ottaminen. Ympärillä oleville ihmisille pitäisi pystyä antamaan enemmän kuin mitä jaksaa koskaan tehdä itsensä hyväksi. Tässä viikon seitsemän vinkkiä ihmissuhteisiin liittyen: 1. Hoida ihmissuhteitasi hyvin. Usein elämämme olosuhteet ovat seurausta siitä, millaisia ihmisiä meillä on ympärillämme ja miten hoidamme näitä suhteita. Attraktion lain mukaan meillä on ympärillämme sellainen puoliso, ystävät tai työkaverit  jotka olemme elämäämme onnistuneet … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 16 (19.-25.4.2010)

Maanantaina vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, annoin haastattelun Turun Sanomille ja Suomen Kuvalehdelle liittyen Islannin tulivuoren purkauksen kasvihuonekaasupäästöjen vähenemiseen lentoliikenteen kiellon seurauksena. Lisäksi kävimme toimistolla läpi Siepon toimitussihteerin paikkaan tulleet 37 työhakemusta. Illan istuin Luonto-Liiton talousjaoston kokouksessa. Ilmastodieetti-ohjelman viimeinen jakso lähetettiin illalla YLE teemalta. Tiistaina istuin aamupäivän Allianssin hallituksen kokouksessa ja iltapäivän järjestön kevätkokouksessa sekä annoin välissä haastattelun degrowth-taloudesta ja olin Suomen kuvalehden kuvattavana. Allianssin hallituksessa viilasimme ja kevätkokouksessa hyväksyimme hienon kannanoton: … Lue lisää

Suomen sosiaalifoorumi: Kansalaisaktivismin tulevaisuus – Kevytaktivismia vai järjestövaikuttamista?

Suomen sosiaalifoorumi järjestettiin viikonloppuna yhdeksättä kertaa. Olin itse lauantaina (24.4.) puhumassa kahdessa eri tilaisuudessa. Ensimmäinen käsitteli degrowth-taloutta ja toinen kansalaiskativismin tulevaisuutta. Luonto-Liiton ja Voima-lehden noin 50 kuulijaa paikalle keränneessä seminaarissa kysytiin, miltä näyttää suomalaisen kansalaisaktivismin tulevaisuus. Yhteiskunnallinen toiminta ei enää välttämättä kanavoidu olemassaolevien järjestöjen kautta tapahtuvaksi vaikuttamistyöksi ja sitoutuminen kevenee. Pohdimme, miten ihmisille voidaan tarjota matalan kynnyksen paikkoja tulla mukaan joko perinteiseen järjestötyöhön tai epämuodolliseen kansalaistoimintaan. Omassa puheenvuorossani korostin verkon … Lue lisää

Suomen sosiaalifoorumi: Degrowth-talous – Mitä, miten, miksi?

Suomen sosiaalifoorumi järjestettiin viikonloppuna yhdeksättä kertaa. Olin itse lauantaina (24.4.) puhumassa kahdessa eri tilaisuudessa. Satoja kuulijoita paikalle keränneessä degrowth-seminaarissa kysyttiin, onko rajaton talouskasvu mahdollista rajallisella maapallolla. Onko kasvusta tullut pakko, jota on jatkettava hinnalla millä hyvänsä? Voidaanko kasvupakosta vapautua? Millainen olisi kasvuton ja kohtuullinen degrowth-talous? Itselläni oli kunnia avata seminaari ja toimia keskustelun puheenjohtajana. Maan ystävien tutkija-aktivisti Jarna Pasasen mukaan talouskasvu korreloi suoraan ympäristötuhon kanssa. Ainoa oikea johtopäätös on kasvupakosta … Lue lisää

Radikaali aktivisti

Luin hiljattain Lauri Myllyvirran hienon haastattelun Maailman Kuvalehdestä. Tässä muutama erinomainen sitaatti Myllyvirran suusta. Nämä sopivat mielestäni hyvin elämänohjeeksi moneen ympäristökamppailuun. ”Voittamisen mahdollisuuksilla ei ole väliä. Sitä tekee kaiken, minkä voi ja sen on omalta kohdalta riitettävä.” ”Se, että on tarvittaessa valmis rikkomaan lakia suuremman vääryyden korjaamiseksi, on mielestäni suurinta lain kunnioittamista. Lakien tehtävä on suojella ihmisten terveyttä ja tulevaisuutta, ei saastuttamista.” ”Jos mieltää tavoitteeksi kaiken hyvän puolustamisen ja kaiken … Lue lisää

Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa