Muutosta ilmassa

Viiden eurooppalaisen taideyliopiston yhteisnäyttely Climate Change – Muutosta ilmassa avattiin tiistaina 27.4. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä. Näyttelyn julisteilla halutaan herättää keskustelua elinympäristömme tilasta, kulutustottumuksistamme sekä siitä, miten voimme valinnoillamme vaikuttaa niihin.

Itselläni oli kunnia olla avaamassa näyttelyä yhdessä professori Marjatta Itkosen ja
opiskelija Jani Ikosen kanssa, joka voitti julistekilpailun kolmannen palkinnon. Ikosen ja muiden tekemät julistetyöt lötyvät täältä.

Ohessa avajaisissa pitämäni lyhyt puhe.

Muutosta ilmassa -julistenäyttelyt avajaiset 27.4.2010

”Vuonna 2008 maailmassa ostettiin 68 miljoonaa ajoneuvoa, 85 miljoonaa jääkaappia, 297 miljoonaa tietokonetta ja 1,2 miljardia matkapuhelinta.” Näin kysyttiin Maailma tila 2010 -kirjan julkaisutilaisuudessa. Kuinka kauan tämä voi jatkua?

Ihmisten kulutus on riistäytynyt käsistä. Ihmiskunta käyttää luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita tällä hetkellä 1,3  maapallon verran. Kulutamme siis kolmanneksen enemmän kuin mihin meillä olisi oikeasti varaa. Vuodesta 1960 lähtien kulutuksemme on kuusinkertaistunut. Henkeä kohden laskettuna kulutus on kolminkertaistunut. Vuonna 2009 ihmiset kuluttivat syyskuun 25. päivänä loppuun kaikki luonnon sinä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Loppuvuosi elettiin velaksi.

Suomen osalta tilanne on vielä synkempi. Suomessa ylikulutuspäivää vietettiin jo maaliskuun lopussa. Ryöstämme siis joka vuosi tulevilta sukupolvilta kolmen vuoden luonnonvarat, kolme vuotta elämää. Suomalaisilla elintavoilla maailman kestävä väkiluku olisi noin 2,1 miljardia ihmistä.

Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisen, ilmastotutkimukseen liittyvien kohujen ja Suomen kylmän talven myötä keskustelu siitä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamaa vai ei, on jälleen lisääntynyt.

Tämän myötä on hiukan korrektimpaa olla ilmastokriittinen. Huono uutinen on kuitenkin se, että ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole peruttu ja päästövähennyksille on entistä kovempi tarve.

Ensinnäkin Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistuminen ja kansainvälisen ilmastosopimuksen puute ei vapauta yksittäisiä valtioita, kuntia, yrityksiä ja ihmisiä vastuusta. Suurin osa maailman maista on edelleen sitoutunut vaarallisen ilmastonmuutoksen torjumiseen. Emme voi jäädä odottelemaan seuraavia ilmastokokouksia. Ilmastohaasteeseen vastaaminen käy muuten mahdottomaksi ja lämpeneminen karkaa käsistä.

Toisekseen Hallituksenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) 3000-sivuisesta raportista on löytynyt muutama virhe. Jos ajatellaan, että jokaisella sivulla on noin 30 tietoa, on raportissa yhteensä noin 90 000 faktaa. Se, että tuosta määrästä on löytynyt pari virhettä, ei muuta kokonaiskuvaa kovinkaan olennaisesti. Lisäksi nuo virheet koskevat lähinnä ilmaston lämpenemisen vaikutuksia, ei suinkaan sitä, onko lämpeneminen ihmisen toiminnan aiheuttamaa vai ei.

Kolmenneksi Sää ja ilmasto ovat eri asioita. Suomen kylmä talvi ei muuta kokonaiskuvaa. Sitä paitsi viimeisin talvi on globaalisti ollut Pohjois-Eurooppaa lukuunottamatta poikkeuksellisen lämmin ja maapallon keskilämpötila on huidellut ennätyslukemissa.

Vaikka emme voisikaan vaikuttaa poliittisilla toimenpiteillä ilmastonmuutokseen, on päästöjen vähentäminen, energiasäästötoimenpiteet ja uusiutuviin energialähteisiin siirtyminen yhteiskunnan kokonaisedun kannalta erinomaista politiikkaa. Samalla tulemme nimittäin edistäneeksi energiaomavaraisuutta, lajien ja metsien suojelua, ekologista kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta, vympäristöystävällisten työpaikkojen kehittymistä, puhdasta vettä ja ilmaa sekä terveellisiä elinympäristöjä.

Tämän sukupolven haaste on siirtyminen hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Päästöjen vähentäminen lähelle nollaa on meidän sukupolven ”I have a dream” – unelma. Vaikka tarvitsemme isoja yhteiskunnallisia ja rakenteellisia muutoksia, tulee meidän Gandhia mukaillen samalla myös itse olla se muutos, jonka toivomme maailmassa näkevämme.