Lähiluonnon kauneus

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Kauneudessa kyse on yksilön kokemuksesta ja siitä, mikä tuottaa henkilökohtaista mielihyvää.

Kysyin itse marraskuun harmaana ja sateisena aamuna ystäviltäni mikä on kaunista heidän mielestään juuri nyt. Sain vuorokauden aikana yhteensä 90 vastausta.

Näissä upeissa arjen havainnoissa nousi esille usein esimerkiksi lähiluonto, eläimet tai ihmisten ystävälliset teot. Kauneus on toisesta välittämistä. Elämä itsessään on kaunista. Tuulen tuiverrus, ohut jääkerros järvessä, linnut tai kissa sylissä tuovat meille arkeen kauneutta. Lasten halaus tai hiljainen hetki toimistolla luo kauneuden kokemuksen.

Kauneus ja sen kokemus tekee meistä onnellisempia. Pelkästään se, että luin uudestaan ja uudestaan ihmisten vastauksia siitä, mikä on heidän mielestään kaunista, teki minut hyvin onnelliseksi.

Samaan aikaan kuitenkin nakerramme kauneutta, tätä meille arvokasta hyvinvoinnin lähdettä, hassuilla tavoilla.

Ensinnäkin kuvittelemme, että meidän itsemme pitää olla kauniita jollain ulkoisilla kriteereillä. Ollaksesi kaunis, täytyy käyttää esimerkiksi erilaisia kemikaaleja iholla, pukea tietynlaisia vaatteita tai muokata kehoa. Mainokset kertovat meille, että emme oli tarpeeksi hyviä ellemme hanki sitä tai tätä. Markkinoiden luoma kauneuskäsitys luo meille enemmän ahdistusta kuin hyvinvointia.

Toisekseen kauneus arjessa on usein kokemuksia lähiluonnosta. Helsingissä lähiluonto on taas uhattuna monien uusien rakennushankkeiden myötä. Sen sijaan, että suojelisimme lähimetsiä, tuhoamme niitä. Nakerramme sitä perustaa, joka tuo meille aitoja kauneuden kokemuksia ja hyvinvointia päivittäin.

Voisimmeko toimia toisin? Niin, että kauneus olisi peilissä olevan joka aamuisen ahdistuksen sijaan jotain rikastavaa ja arkea vahvistavaa. Voisimmeko tuoda ja luoda myös kaupunkiympäristöön lisää kauneutta tai sen kokemusta?

Ehkä paras vastaus siihen, mikä on kaunista juuri nyt oli ystäväni napakka vastaus: ”Luonnonsuojelulain 49 §”. Tavallaan tähän tiivistyy juridisesti koko arjen kauneus. Luonnonsuojelulain tavoitteenahan on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen sekä luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen.

Tuossa yksittäisessä pykälässä vastaavasti määritellään Euroopan yhteisön lajisuojelua koskevat erityissäännökset, jonka mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Kun emme itse pysty pitämään luonnostamme huolta, tekee EU sen välillä puolestamme.

100-vuotiaan Suomen perustuslain 20 § mukaan ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Pidetään myös itse huolta luonnosta ja nautitaan sen kauneudesta.

Leo Stranius
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja järjestöjohtaja sekä kahden pienen lapsen isä.
www.leostranius.fi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin  Kuohu-lehdessä (04/2017)

Yksi kommentti artikkeliin ”Lähiluonnon kauneus”

  1. Leo,
    Kauniisti sanottu. Kerrot tulleesi onnelliseksi jo lukiessasi ihmisten vastauksia siihen kysymykseen, mikä on heidän mielestään kaunista. Ranskalainen Valistuksen Vuosisadan filosofi Voltaire totesi aikoinaan : ” Yksi onnen hetki vastaa tuhatta vuotta historiassa”.

    Luonto on kaunista, vielä tuhannenkin vuoden päästä , jos sen annetaan olla sellaista, vesistöt puhtaita ja pellot ja metsät reheviä. Ja näissä maisemissa elävät villieläimet säilytettyinä voimissaan ja omassa luonnollisessa ympäristössään. Pelkäämpä vain, että jo paljon aikaisemmin metsistä ei tule jäämään paljonkaan jäljellä. Suomessakin tuhotaan nykyaikana varsinkin metsiä ja tuhoamisvauhti vain kiihtyy. Tuhottujen metsien mukana hävitetään luonnon monimuotoisuutta, joka on ihmisenkin elinehto.

    Luonto on kaunista , rentouttavaa ja rauhoittavaa. Se on ihmisen ja villieläimen oma elementti. Me ihmisetkin oikeastaan olemme ” luonnon lapsia”, sieltä luonnosta lähtöisin olevia olioita, ja kaipaamme luontoa ympärillemme. Luonnon kauneudesta huolimatta monet ihmiset eivät silti näe ympärillään olevan kauneutta. He ovat etääntyneet luonnosta ja sen tarjomista onnen hetkistä.

    Susi on yksi kauneimmista eläimistä katsella luonnontilassaan. Mutta mielestäni ei ole lainkaan kaunista se mitä Suomessa tehdään susille. Niiden tappamiseksi keksitään jos minkälaisia kikkakonsteja ” kannanhoidollisesta” ( ? ) metsästyksestä ” koirasusiin ” ja susilla pelotellaan lapsiakin. Mielestäni kansainvälistä suojelua tarvitsevan ja kansainvälisillä sopimuksilla suojellun villieläimen, metsästyksestä ei pitäisi edes voida keskustella.

    Luin juuri erään ”susiongelmaa” yliopistotasolla tutkineen henkilön väittäneen, että ”kannanhoidollisella” metsästyksellä on vähennetty suden salametsästystä. Tätä väitettä en usko, sillä jatkuvasti tulee esille uusia tapauksia, jolloin susia on kaadettu laittomasti. Sudet halutaan pois maisemasta siksikin, että se syö ( sille kuuluvaa) riistaa, jonka metsästäjät ovat ”varanneet ” itselleen ! Susi ei ole metsänriistaan kuuluva eläin, eikä sen ”kannahoidollinen ” tahallinen hävittäminen ole hyvä keino turvata kansainvälistä suojaamista nauttivan eläimen olemassaolo Suomessa.
    Susien olemassaolon turvaamiseksi ja paremman susien ja ihmisten välisen yhteiselon parantamiseksi ( ? ) samainen ko. ”susiongelmaa ” tutkinut henkilö tekee lisäksi ennenkuulumattoman ruman ehdotuksen : sudesta pitäisi alkaa valtion maksaa ” sietokorvauksia ” paikalliselle väestölle niilla alueilla, joissa susia esiintyy !
    Mutta susiahan alkaa olla jo pitkin ja poikin Suomea. Tällainen hävytön rahastamisidea on kerjäämistä niiltäkin kansalaisilta, joiden asuinalueilla ei vielä ole susia, ja niiltä joita se ei mitenkään häiritse edes susien asuttamilla alueilla. Ja mihin nämä suoraan sanoen kiristämällä rosvotut rahat laitettaisiin ? Susien suojeluunko ? Höpö höpö. Ne katoaisivat taivaan tuuliin , kuten niin usein käy kansalaisilta rosvotuille varoille .Mistä ihmisten vielä pitäisi maksaa ? Ympäröivän luonnon katselu- ja käyttöoikeudestako ? Mutta luonnoneläimet ovat periaatteessa kaikkien omaisuutta . Vai puhtaan ilman hengittämisestä ?
    Usein tuntuu siltä, että Suomi on hölmöyden ja typeryyden huippumaa… Tämä ei ole kovin kaunista, eikä turvallista metsille ja metsien asukkaille .

    Minä ehdotan susille maksettavaksi ” sietokorvauksia” koko Suomen alueella ihmisten luvattomasta ja häiritsevästä tunkeutumisesta niiden alkukantaisille reviireille. Nämä rahat laitettaisiin susien lisääntymisen ja säilyttämisen turvaamiseen. Ja niillä pystytettäisiin susien reviirien ympärille tehokkaat ihmisiä estävät aidat susien rauhaiselon turvaamiseksi.Tämä olisi kaunista, ja toisi minulle ne tuhat vuotta historiassa.

Kommentointi on suljettu.

Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Seuraa minua Instagramissa