Viikko-ohjelma 5/2015 (26.1.-1.2.2015)

Leo StraniusKansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa. 

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 5 (26.1.-1.2.2015) osalta

Lue lisää

Ympäristölautakunta 27.1.2015: Ympäristöjohtaja, Kruunuvuorenrannan silta ja Pisararata

Leo Stranius ja pyöräYmpäristölautakunta kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 27.1. klo 16.15 alkaen.

Esityslista löytyy oheisen linkin takaa ja alla avattuna.

Listalla on iso joukko kaavoja (mm. Kruunuvuorenrannan silta ja Pisararata) ja esimerkiksi seuraavia kiinnostavia juttuja:

– Esityksen tekeminen uudeksi ympäristöjohtajaksi. Tehtävään esitetään Esa Nikusta.
– Jätteenkuormausaikojen varhentamista ja myöhentämistä koskeva kokeilu
– Leikkipuistojen kahluualtaiden veden hygieeninen laatu Helsingissä vuosina 2013-2014

Kaikki kommentit ja evästykset otetaan ilolla vastaan! 

Lue lisää

Viisi ehdotusta talouden rakennemuutokseen

Leo Stranius 2014Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen sanoi tällä viikolla Helsingin Sanomissa, että Suomen julkisen talouden ei tule enää velkaantua.

Talouskriisiin Vartiainen tarjosi mm. seuraavaa: Eläkeuudistuksen jatkaminen, maahanmuuton tarveharkinnan poisto sekä kotihoidontuen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja opintoaikojen lyhennys.

Vartiaisen esitykset olisivat perusteltuja, jos käytössä olisi samaan aikaan perustulo.

Itse lähtisin kuitenkin elvyttämään esimerkiksi investoimalla uusiutuviin energialähteisiin perustuvaan energiaomavaraisuuteen ja luomalla työpaikkoja puhtaan teknologian aloille.

Käytännössä siis seuraavia toimia:

Lue lisää

UniCafessa mitataan biojätteet – milloin muualla?

Biojäte UniCafeJokainen suomalainen heittää keskimäärin noin 23 kiloa syömäkelpoista ruokaa roskiin vuodessa.

Ylioppilasaukiolla (Kaivopiha) sijaitseva UnicCafe on punninnut viime syksystä lähtien kaiken biojätteensä.

Esimeriksi tänä vuonna viikolla 3 asiakasbiojäte on ollut 24 grammaa lautasta kohden. Maanantaina 19.1. biojätettä kerättiin yhteensä 54,41 kiloa. Homma on toteutettu yksinkertaisella puntarilla.

Lue lisää

Viikko-ohjelma 4/2015 (19.-25.1.2015)

Leo StraniusKansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa.

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 4 (19.-25.1.2015) osalta

Lue lisää

Metsähallitus hakkaa arvometsää – luonnonsuojelijat keskeyttivät hakkuut

Luonto-Liitto Metsähallitus hakkuutKeuruun varuskunnan alueelta vapautui vuoden vaihteessa harvinaisia vanhoja metsiä (ks. kuvia metsistä), joissa on noin 150-220 -vuotiasta puustoa.

Suomen luonnonsuojeluliiton kartoittajat tutkivat välittömästi alueen luontoarvoja ja totesivat alueen olevan yksi Keski-Suomen laajimmista ja laadukkaimmista luonnonsuojelullisesti arvokkaista metsistä valtionmailla (ks. raportti täältä).

Tiedot luontoarvoisa toimitettiin Metsähallitukselle. Samalla esitettiin arvokkaan kohteen suojelemista.

Metsähallituksen hakkuut KeuruullaMitä tekee Metsähallitus? Käynnistää kahden viikon sisällä liikkumisrajoitteiden poistamisesta hakkuut. Alueelle on suunniteltu yhteensä 50 hehtaaria avohakkuita. (ks. kuvia hakkuista, kohde kartalla).

Lue lisää

Ympäristölautakunta 13.1.2015

Leo Stranius kokovartaloYmpäristölautakunta kokoontui vuoden ensimmäiseen sessioon tiistaina 13.1. klo 16.15 alkaen.

Esityslista alla avattuna ja oheisen linkin takana liitteineen.

Kiinnostavia/tärkeitä juttuja olivat mm seuraavat:

– Vuoden 2015 budjetti aiheuttaa Luontokeskus Haltian takia 165 000 euron leikkaukset (lähinnä henkilöstömenoissa).
– Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitoksen ympäristölupa pellettien käytön lisäämiseksi.
– Helsingin 30 % päästövähennysselvitys – Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys ja vähentämisen kustannustehokkaat toimenpiteet Selvitys löytyy täältä.
– Hotelliaamiaisten laatu Helsingissä.

Alla päätökset hiukan avattuna.

Lue lisää

Viisi ehdotusta: Miten susipolitiikkaa voitaisiin Suomessa parantaa?

Leo Stranius 2014Kommentoin maanantaina 12.1.2015 Ylen A-studiolle Suomen susipolitiikkaa.

Miten Suomen susipolitiikka on onnistunut? Miten salametsästys saadaan vähenemään?

Suomessa on noin 140-155 sutta. Maa- ja metsätalousministeriö sallisi kahden vuoden kokeiluna jopa 29 suden tappamisen vuosittain.

Esimerkiksi Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan piiri on sitä mieltä, että alkavalle kaudelle pitäisi myöntää vähintään 50 kaatolupaa, muuten susikanta kasvaa liikaa.

Luonto-Liiton mielestä kannanhoidoidollista metsästystä ei tule kohdistaa lajiin, joka on Suomessa erittäin uhanalainen ja ennen kuin susikanta on geneettisesti kestävällä tasolla.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Ohessa on viisi ehdotusta, miten Suomen susipolitiikkaa voitaisiin muuttaa paremmaksi:

Lue lisää

Viikko-ohjelma 3/2015 (12.-18.1.2015)

Leo Stranius kokovartaloKansalaisvaikuttamisen ja politiikan tekemisen pitää olla mielestäni avointa.

Tätä periaatetta noudattaen pyrin julkaisemaan tiedossa olevani viikko-ohjelmani etukäteen aina maanantaisin.

Toki muutosvarauksin. Ohjelmani ja aikatauluni kun usein elävät aika paljon viikon mittaan, kuten varmasi useimmilla meistä.

Ohjelmaan on koottu kokouksia, tapaamisia ja julkisia esiintymisiä.

Toivon, että tätä kautta blogini lukijoilla on parempi mahdollisuus seurata sitä, millaista työni Luonto-Liiton toiminnanjohtajana, Helsingin kunnallispoliitikkona, kansalaisvaikuttajana ja eduskuntavaaliehdokkaana on.

Alla viikko-ohjelmani viikon 3 (12.-18.12.2015) osalta

Lue lisää

Eduskuntavaalit 2015: Kampanjapäällikkö esittäytyy

Elina Mattero

Moi, olen Elina! Toimin Leon eduskuntavaalikampanjan kampanjapäällikkönä. Tule sinäkin mukaan tekemään Leo Straniuksesta kansanedustaja. Älä epäröi ottaa minuun yhteyttä kampanjaan liittyen tai muuten vaan!

Mielestäni innostuneet ihmiset ovat onnistuneen vaalikampanjan salaisuus. Innostuneita ihmisiä ei onneksi Leon upeasta kampanjasta puutu! Tule mukaan yhteiseen joukkoomme juuri sinulle sopivalla tavalla. Leon kampanjassa voit tehdä kaikkia sinua kiinnostavia asioita tai vain sen verran mihin sinulla on aikaa. Voit osallistua esimerkiksi katukampanjointiin, viestintätiimiin, lahjoittamalla ja levittämällä tietoa Leosta.

Lue lisää

Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa