Luin Jussi Viitalan ja Atena Kustannuksen Miten maailma loppuu? -kirjan. Teosta voi lämpimästi suositella kaikille, paitsi heikkohermoisille ja maailman uhkakuvista ahdistuville.
Viitala käy kirjassaan läpi erilaisia maailmanlopun skenaarioita. Uhkia aiheuttavat tietysti luonnolliset prosessit ja toisaalta ihmisen oma toiminta.
Maailman loppu voi tulla monella tapaa:
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona (26.10.) osallistua Olkiluoto 4 -hankkeen suunnittelukustannuksiin.
Helsingin kaupungin 9,7 prosentin osuudella kustannukset ovat tässä vaiheessa 29,5 miljoonaa euroa.
Myöhemmin mahdollinen osallistuminen itse investointiin veisi vielä 580 miljoonaa euroa lisää.
Voisi kuvitella, että kaupungilla olisi parempiakin tapoja käyttää rahansa.
Tällä viikolla (24.-30.10.) vietetään Reilun kaupan viikkoa.
Tavoitteena on parantaa kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.
Hienoa! Reilun kaupan edistämisyhdistys tekee upeaa työtä Suomessa!
Omalta osaltani vietän Reilun kaupan viikkoa vuoden jokaisena viikkona. Suosin Reilun kaupan tuotteita käytännössä aina niin kotona, töissä kuin kahviloissa ja ravintoloissakin.
Kannattaa kuitenkin kysyä, mikä on oikeasti tarpeellista. Tarvitseeko esimerkiksi kahvia, suklaata, viiniä tai ruusuja oikeasti?
Vieraskynäblogissa Aleksi Neuvonen
Kataisen hallituksen kesäkuussa 2011 hyväksytyssä ohjelmassa esitetään tavoite tehdä suomalaisista maailman ympäristötietoisin kansa.
Tavoite on uudenlainen avaus suomalaisen ympäristöpolitiikan perinteessä, joka on nojannut enemmän ylhäältä-alas suuntautuvaan sääntelyyn ja suuriin infrastruktuuri-investointeihin kuin ihmisten valmiuksien ja tekemisen kehittämiseen.
Mutta miten ympäristötietoisuuden kehittäminen tulisi ymmärtää, jotta siitä seuraisi todella ympäristömyönteisiä valintoja ja koko yhteiskuntaa muuttavia ratkaisuja, joilla ympäristökuormistus radikaalisti pienenee?
Neljän kohdan lista antaa hallitusohjelman tavoitteen toteuttamiselle strategista suuntaa.
Ennen lapsen saamista olin ahdistunut siitä tavaramäärästä, joka vauvaelämään muka kuuluu. Vanhemmille tuputetaan mitä uskomattomampia asioita.
Oikeasti vauvan kanssa ei tarvitse paljon mitään, ja sen minkä tarvitsee saa käytettynä ystäviltä tai kirpputoreilta. Rahaa vauvan kanssa selviämiseen ei ainakaan tarvitse.
Ohessa muutamia virhehankintoja:
1. Vaatteet.
Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja viimeistelin ekoisi-blogin tutin hyvistä ja huonoista puolista. Luonto-Liiton toimistolla kävin ihmisten kanssa läpi viikonlopun hallituksen päätöksiä. Lounaalla olin ympäristöministeriön valtiosihteeri Katariina Poskiparran kanssa. Iltapäivällä vedin toimistokokousta, kävimme läpi henkilöstön kanssa tehtyä työpaikan riskikartoitusta ja vastasin Kainuun Sanomille petomatkailusta. Työpäivän päätteeksi toimin paneelikeskustelun puheenjohtajana Luonto-Liiton järjestämässä petomatkailuseminaarissa aiheesta, miten suurpetomatkailua voitaisiin edistää Suomessa. Kotiin pyöräilin Hakaniemen torin kautta, jossa järjestettiin Asunnottomien yö. Samalla muistelin itsekin omia kokemuksia asunnottomuudesta.
Torstaina (20.10.) oli tarkoitus pitää Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävistä vapaata, nukkua pitkään ilman kelloa ja olla kotona Vauvan kanssa.
Homma ei mennyt ihan nappiin. Ajauduin tekemään jatkuvasti satunnaisia hommia. Onneksi Annukka oli kotona varmistamassa vauvan ruokinnan ja muun huollon silloin kun itse tein jotain muuta.
Tässä ekoisin vapaapäivä tunnista tuntiin:
Olen tottunut käymään suihkussa nopeasti. Parhaimmillaan peseytymiseen on kulunut aikaa alle minuutti noin 5-6 kertaa viikossa.
Lisäksi pyrin käyttämään suihkussa haaleaa tai kylmää vettä. Tosin aika usein myös mukavuudenhalu (varsinkin näin syksyisin) iskee ja käytän myös lämmintävettä. Siitä huolimatta, että olo kylmän suihkun jälkeen on monin verroin energisempi ja raikkaampi.
Aiemmin olen pessyt hiukseni Ole hyvä -sampoolla. Erillisiä saippuoita tai hoitoaineita en ole käyttänyt vuosikausiin tai vuosikymmeniin.
Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin jättänyt myös sampoon pois.
Vieraskynäblogissa Mari Koistinen
Netin myötä kuluttajilla on valtaa enemmän kuin ennen. Kun kahvipöytä laajenee verkkoon, niin kokemukset ja vinkit tuotteista, palveluista ja uutisista liikahtelevat vauhdikkaammin ja laajemmin.
Samalla voimme velvoittaa yritykset kuuntelemaan ja reagoimaan.
Tätä on nyt useampi vuosi kerrottu. Mutta muuttuuko maailma oikeasti tämän vallantunteen ja jakamisen myötä?
Ei välttämättä.
Töistä kotiin Hakaniemen kautta pyöräiltyäni jäin hetkeksi Hakaniemen torille, jossa vietettiin asunnottomien yötä teemalla ”asumisen sietämätön vaikeus”.
Samalla jäin muistelemaan omia kokemuksiani asunnottomuudesta.
Itse olen ollut 13-vuotiaana ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle.