Ekoisi – osa 27: Arjen ekovinkkejä – ota talteen!

Ohessa muutamia arkisia ekovalintoja, joita olemme tehneet – ja joita suosittelen lämpimästi muillekin.

Erityisesti kannattaa muistaa, että yksityisen kulutuksen ympäristövaikutuksista suurin osa syntyy asumisesta, liikkumisesta ja ruoasta. Sama koskee myös lapsiperheitä tai vauva-arkea.

1. Asuminen:
– Kotona on käytössämme 60 asuinneliötä. Tämä riittää kolmelle henkilölle erinomaisen hyvin. Sisälämpötila on tätä kirjoittaessa 19,5 astetta.
– Kaikissa valopisteissä on energiansäästö- tai ledivalot ja jatkojohdot on varustettu kytkimillä.
– Vauvan pyykkiä pestään kerran päivässä puolen tunnin pikaohjelmalla ja/tai 30-asteessa.

Lue lisää

Viisi askelta ilmasto- ja eläinystävällisen ruoan edistämiseksi

Tänään perjantaina 11.11. vietetään Pohjoismaista ilmastopäivää. Tämän vuoden teemana on ilmasto ja ruoka. Kohderyhmänä ovat koulut ja opettajat kaikissa Pohjoismaissa.

Luonto-Liitto ja Animalia esittävät Pohjoismaisen ilmastopäivän kunniaksi viisi askelta ilmasto- ja eläinystävällisen ruoan edistämiseksi:

Lue lisää

Keskon vastuullisuusblogissa: Vastuuta ei voi ulkoistaa

Teksti on alunperin julkaistu 2.11.2011 Keskon vastuullisuus-sivuston Näkökulma-kirjoituksena.

Ekologisesti kestävä kulutus ja tuotanto ovat mahdollisia, mikäli kaikki eri osapuolet ryhtyvät toimiin.

Kenellä on sitten vastuu ryhtyä toimiin? Jos vastuu on kaikilla, se ei ole kenelläkään.

Tällä hetkellä ihmiset odottavat, että hallinto asettaa lainsäädännön kautta eri toimijoille kestävät pelisäännöt. Hallinto taas odottaa markkinoiden ratkaisua. Ja markkinoilla toimivat yritykset puolestaan vetoavat siihen, että asiakkaat ja sijoittajat eli ihmiset ratkaisevat sen, miten toimitaan. Seurauksena on vastuun ulkoistamisen kehä, jossa kukaan ei tee yhtään mitään.

Lue lisää

7 miljardia: Mitä tehdä?

Maailman väkiluvun arvioitiin maanantaina (31.10.) ylittävän 7 miljardin rajan.

Kun itse synnyin lokakuussa 1974, maailman väkiluku oli juuri ylittänyt 4 miljardin.

Millaiseen maailmaan mahtavat kasvaa näinä päivinä syntyneet lapset?

WWF:n mukaan planeettamme väestö elää pahasti velaksi, sillä vuodessa ihmiset kuluttavat 1,5 maapallon verran luonnonvaroja. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin jo 28.9.2011. Tuosta päivästä lähtien ihmiskunta on kuluttanut luonnonvaroja ja päästänyt ilmakehään hiilidioksidia enemmän kuin maapallo pystyy koko vuoden aikana tuottamaan ja sitomaan.

Lue lisää

Reilun kaupan viikko – turhakkeiden markkinat?

Tällä viikolla (24.-30.10.) vietetään Reilun kaupan viikkoa.

Tavoitteena on parantaa kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.

Hienoa! Reilun kaupan edistämisyhdistys tekee upeaa työtä Suomessa!

Omalta osaltani vietän Reilun kaupan viikkoa vuoden jokaisena viikkona. Suosin Reilun kaupan tuotteita käytännössä aina niin kotona, töissä kuin kahviloissa ja ravintoloissakin.

Kannattaa kuitenkin kysyä, mikä on oikeasti tarpeellista. Tarvitseeko esimerkiksi kahvia, suklaata, viiniä tai ruusuja oikeasti?

Lue lisää

Ekoisi – osa 22: Turhaa vauvatavaraa ja jotain hyödyllistä

Ennen lapsen saamista olin ahdistunut siitä tavaramäärästä, joka vauvaelämään muka kuuluu. Vanhemmille tuputetaan mitä uskomattomampia asioita.

Oikeasti vauvan kanssa ei tarvitse paljon mitään, ja sen minkä tarvitsee saa käytettynä ystäviltä tai kirpputoreilta. Rahaa vauvan kanssa selviämiseen ei ainakaan tarvitse.

Ohessa muutamia virhehankintoja:

1. Vaatteet.

Lue lisää

Peseytyminen ilman sampoota

Olen tottunut käymään suihkussa nopeasti. Parhaimmillaan peseytymiseen on kulunut aikaa alle minuutti noin 5-6 kertaa viikossa.

Lisäksi pyrin käyttämään suihkussa haaleaa tai kylmää vettä. Tosin aika usein myös mukavuudenhalu (varsinkin näin syksyisin) iskee ja käytän myös lämmintävettä. Siitä huolimatta, että olo kylmän suihkun jälkeen on monin verroin energisempi ja raikkaampi.

Aiemmin olen pessyt hiukseni Ole hyvä -sampoolla. Erillisiä saippuoita tai hoitoaineita en ole käyttänyt vuosikausiin tai vuosikymmeniin.

Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin jättänyt myös sampoon pois.

Lue lisää

Mari Koistinen: Nettikuluttajan harhainen vallantunne

Vieraskynäblogissa Mari Koistinen

Netin myötä kuluttajilla on valtaa enemmän kuin ennen. Kun kahvipöytä laajenee verkkoon, niin kokemukset ja vinkit tuotteista, palveluista ja uutisista liikahtelevat vauhdikkaammin ja laajemmin.

Samalla voimme velvoittaa yritykset kuuntelemaan ja reagoimaan.

Tätä on nyt useampi vuosi kerrottu. Mutta muuttuuko maailma oikeasti tämän vallantunteen ja jakamisen myötä?

Ei välttämättä.

Lue lisää

Eläinten viikko: Oletko sivistynyt vegaani vai barbaari?

Hyvää Eläinten viikkoa!

Pari vuotta sitten Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi järkyttäviä kuvia eläinten oloista suomalaisilta sikatehtailta.

Kirjoitin silloin itsekin näkökulma-tekstin kampanjan sivuille, koska halusin tukea eläinten puolesta tapahtuvaa toimintaa.

Viimeisten viikkojen ja kuukausien aikana julkisuudessa on käyty tapauksen jälkipyykkiä.

Syyllisiä on haluttu vastaamaan teoistaan. Voisi kuvitella, että syytettynä ovat eläintilojen omistajat, jotka ovat monien mielestä kohdelleet eläimiä huonosti.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää.

Lue lisää

Miten varaudut talouden romahdukseen?

Vihreän Langan toimittaja Vesa Sisättö kysyi alkuviikosta minulta, miten varaudun talouden romahdukseen.

Tietysti voi ajatella, että nyt on sopiva hetki pyrkiä lisäämään omavaraisuutta, kouluttautua, harjoitella uusia selviytymistaitoja tai vaikka sijoittaa kaikki rahat romahtaneisiin osakkeisiin uutta nousukautta silmälläpitäen.

Parasta talouden romahtamisessa on se, että luonnonvarojen kulutus vähenee sekä avautuu uusia mahdollisuuksia toisenlaisen politiikan tekemiselle ja uusien taitojen hankkimiselle.

Lue lisää

Jippii! Tänään ilmestyi vihdoin mun uusi kirja 1,5 astetta parempi arki. Teos löytyy ääni- ja ekirjapalveluista sekä toki myös perinteisenä painettuna versiona kirjakaupoista tai kustantajan verkkokaupasta. 

Kirja kuvaa niitä valintoja, joita meidän on ilmastokriisin aikakaudella Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa tehtävä. Iloinen uutinen on, että ilmastoystävällinen arki tekee planeetan ohella ennen kaikkea hyvää myös meille itsellemme!

#parempiarki #kirjat #kirjagram @gummeruskustannus
Revontulet! #koli
Ukko-Kolilla! #koli #ukkokoli
Rauhaa ja hyvää uutta vuotta kaikille! 

Mennyt vuosi onkin ollut aikamoinen. Teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta.

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. Kuntoilua kertyi yhteensä 840 tuntia, keskimäärin noin 16 tuntia viikossa. 

Alkuvuonna ilmestyi 101 onnen päivää kirja ja joulun alla posti toi kotiin uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki, joka ilmestyy heti tammikuun alussa 2025. Uusi ilmastoteos on viides kirjani. 

50-vuotissyntymäpäiväjuhlien järjestämisen sijaan päätin, että käyn seuraavan vuoden ajan joka viikko lounaalla ystävieni kanssa keskustelemaan elämän tarkoituksesta.

Kuntapolitiikan luottamustehtäviä varavaltuutetun lisäksi on ollut HSY:n ja Uudenmaan liiton hallituksissa sekä Uudenmaan liiton maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi olen saanut tehdä hiukan vapaaehtoistyötä eläinten oikeuksien puolesta Animalian hallituksessa. Kirsi Vuorisen kanssa olemme tehneet vuoden aikana yhteensä 21 jaksoa kestävyysmuutos-podcastia. 

Kaiken kaikkiaan vuoden aikana kertyi 929 kokousta ja 67 kotimaan matkapäivää. Ei yhtään laiva- tai lentomatkaa. Yhteensä 208 luettua tai kuunneltua kirjaa. Lisäksi lahjoitimme puolison kanssa vuoden aikana 9065 euroa eli noin kahdeksan prosenttia nettotuloistamme hyväntekeväisyyteen. Päivittäiset Duolingo-harjoitukset ruotsin ja espanjan osalta vaihtuivat nuottien harjoittelemiseen. Duolingo-harjoituksen tein jokapäivä ja putki on jatkunut nyt 1688 päivää. 

Kaiken kaikkiaan tämä on ollut henkilökohtaisesti erinomainen vuosi kun ei ole ollut kiire mihinkään ja on saanut tehdä juuri niitä asioita, joita on halunnutkin tehdä. Vuoden vaihteen saan olla Kolilla perheen ja ystävien kanssa.
Kyllä Turussakin osataan tehdä hyvää pyöräkatua!
Hyvää joulua!
Posti toi kotiovelle parhaan joululahjan! Uuden kirjani 1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi. 

Unboxing-videon kuvasi ja editoi 10-vuotias lapseni. 

#unboxing #parempiarki #kirja @gummeruskustannus
Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.

Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.

”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.

Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.

”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.

”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Mistä voimaa vastuullisuustyöhön multikriisien aikakaudella? Tietysti työskentelystä planeetan puolesta! Aika hieno loikka ollaan tehty Third Rockissa viimeisen reilun neljän vuoden aikana. 

”Third Rock on muuttunut neljässä vuodessa kolmen ihmisen pienestä ja intohimoisesta vastuullisuuspalveluita tarjoavasta yrityksestä jo 17 asiantuntijan vaikuttavaksi yhteisöksi. Vuoden 2024 aikana olemme palvelleet peräti 96 yritystä tai organisaatiota 156 projektin muodossa.”

https://thirdrock.fi/mista-voimaa-vastuullistyohon-multikriisien-aikakaudella/
Jes! Tulin katsoneeksi liikuntatilastoja ja täytyy sanoa, että kylläpäs tämä on ollut hyvä kuntoiluvuosi! 

Eilisen pyörätreenin myötä tuli täyteen tälle vuodelle 7300 kilsaa satulassa eli saman verran kuin viime vuonna yhteensä. Tämä on enemmän kuin mitä olen ikinä aiemmin yhden vuoden aikana pyöräillyt. Toki kuitenkin huomioiden, että tuosta 2760 km on sisäpyörätreeniä. 

Lisäksi takana on tänä vuonna jo nyt 238 km uintia (myös enemmän kuin ikinä aiemmin yhden vuoden aikana) ja 1064 km juoksua sekä 195 tuntia lihaskuntotreeniä tai venyttelyä. Nämä pitävät sisällään myös yhden täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkan triathlonia, yhden maratonin/ultrajuoksun (50 km) ja 12 puolimaratonia. 

Yhteensä treeniä, kuntoilua tai hyötyliikuntaa on kertynyt tänä vuonna tähän päivään mennessä noin 781 tuntia eli noin 16,5 tuntia viikossa tai noin 2 h 22 min keskimäärin joka päivä. 

#triathlon #helsinkitriathlon @helsinkitriathlon
Hyvää kiertotalousmaanantaita! Uuden sijaan kannattaa vuokrata, korjata ja käyttää uudelleen! 

Tänä vuonna kampanjassa on mukana Third Rock Finland, allekirjoittanut sekä noin 140 tahoa Suomesta. Globaalisti kampanjassa on mukana yli 1300 tahoa.

#circularmonday @circularmonday
Turkistarhaton Suomi on lähempänä kuin koskaan aiemmin. Tämän tavoitteen puolesta Animalia on tehnyt tehokasta työtä jo pitkään. 

Turkistarhat aiheuttavat turhaa kärsimystä villieläimille ja ylimääräistä ympäristökuormitusta. Lisäksi turkistarhat aiheuttavat jatkuvan pandemiariskin. 

#peopleofanimalia #animaliary @animaliary