Järjestöjohtamisen haasteet

Olin keskiviikkona (16.2.) puhumassa OK-opintokeskuksen koulutustilaisuudessa järjestöjohtamisen haasteista. Järjestöjohtamisen haasteena on esimerkiksi ihmisten motivointi sekä toimiminen vapaaehtoisten ja ammattilaisten rajapinnassa. Myös toimintaympäristön muutos – esimerkiksi verkon merkityksen korostuminen, hallitsemattomuuden kasvu ja ihmisten sitoutumisen löystyminen asettaa omat haasteensa järjestöjohtajalle. Ohessa esittelemäni viisi ratkaisun avainta järjestöjohtamisen haasteisiin: – Ajanhallinta – Päätöksenteko – Rikastava vuorovaikutus – Palautteen antaminen – Epäonnistuminen Tarkemmin kustakin aiheesta oheisessa koulutusmateriaalissa sekä ”Hyvä johtaminen” -kirjoitussarjasta Ok opintokeskus-järjestöjohtamisen haasteet-stranius-16022011 View … Lue lisää

William Ury ja Myönteinen ei

Luin hiljattain William Uryn kirjan Myönteinen ei. Suosittelen teosta lämpimästi kaikille, jotka painivat lukemattomien erilaisten pyyntöjen ja odotusten keskellä. Aika usein haasteena meille monelle on se, että emme osaa sanoa ei. Tämä voi johtua monestakin eri syystä: Meillä on heikko itsetunto ja haluamme miellyttää muita, olemme liian velvollisuuden tuntoisia, emme uskalla kieltäytyä toisen pyynnöstä tai yksinkertaisesti emme tiedä, mitä haluamme tehdä ja teemme vain sitä, mitä muut meiltä pyytävät. Miten … Lue lisää

Vuosi 2010 – Toimintakertomus ja Kiitos!

Vuoteen 2010 on mahtunut useita iloisia onnistumisia ja karvaita pettymyksiä. Vuoden 2010 haastatteluita, puhetilaisuuksia ja kirjoituksia ovat hallinneet usein ilmasto- ja energiapolitiikka, kysymys ydinvoiman lisärakentamisesta, talouskasvu ja degrowth-keskustelu, kasvissyönti sekä kulutuskysymykset ja keskustelut ekologisesta elämäntavasta. Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävien puolesta olen ollut mukana Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjassa, Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa, Kevätseuranta-hankkeessa, degrowth-keskustelussa, Älä osta mitään -päivän ja Mainoskuplan valmisteluissa, Salakaadot seis -kampanjassa, Itämeren ja metsiensuojelun sekä ympäristökasvatustyön ja luonnonharrastuksen edistämisen parissa. … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 15: Seitsemän tekniikkaa hyvään johtamiseen

Richard Wisemanin kirja Minuutissa muutokseen sopii hyvin kenelle tahansa johtajalle. Kirjassaan psykologi-professori pyrkii vastaamaan ystävänsä Sophien kysymykseen tekniikoista, joiden avulla ihmiset voivat parantaa elämäänsä minuutissa. Kirjan lopussa esitetään kymmenen minuutin tekniikkaa. Ohessa näistä tekniikoista muokattuna seitsemän sellaista, jotka sopivat mielestäni hyvälle johtajalle. Seitsemän tekniikkaa hyvään johtamiseen 1. Kehitä kiitollinen asenne. Kun luettelee asioita, joista on kiitollinen tai muistelee tapahtumia, jotka ovat sujuneet erityisen hyvin edellisellä viikolla, lisää se huomattavasti onnellisuutta … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 14: Päätöksenteko

Päätöksenteko on valitsemista eri vaihtoehtojen väliltä. Hyvä johtaja pystyy tekemään nopeita päätöksiä vaikeassa tilanteessa lukemattomien eri vaihtoehtojen väliltä vajavaisin tiedoin. Hyvä johtaminen on jatkuvaa päätöksentekoa ajelehtimisen sijaan. Vain kuolleet kalat uivat virran mukana. Ohessa viisi ajatusta päätöksenteosta 1. Pohdi vaihtoehtoja. Kun teet suoraviivaisia päätöksiä, pohdi tietoisesti asian hyviä ja huonoja puolia sekä arvioi tilannetta järkevästi ja maltillisesti. 2. Valjasta alitajunta. Kun joudut päättämään jostain monimutkaisesta kysymyksestä, yritä antaa tietoiselle mielellesi … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 13: Hanki kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivään

Ihmisillä tuntuu olevan jatkuva kiire. Pula ajasta on huutava. Haluatko saada kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivääsi? Miltä kuulostaisi, jos sinulla olisi 42 tuntia viikossa ja 2184 tuntia vuodessa ylimääräistä aikaa? Tässä neljä vinkkiä, jolla voi saada kuusi tuntia lisää aikaa jokaiseen päivääsi: 1. Harrasta liikuntaa. Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia lisäenergiaa päivään. 2. Lopeta rankka juhlinta ja alkoholin liikakäyttö. Viikossa yksi kostea ja meluisa baari-ilta vie helposti neljä … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 12: Kuinka onnistua?

Hyvä johtaja uskaltaa epäonnistua. Tämä luo hyvän pohjan onnistumisille. Onnistumisen perusta on tunne oman elämän hallinnasta. Ohessa viisi osa-aluetta, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. 1. Hallitse tekemistä/työtä. Tee merkityksellisiä asioita ja aseta itsellesi tavoitteita. Mikäli sinulla ei ole omia tavoitteita, teet töitä todennäköisesti jonkun muun tavoitteiden eteen. Kirkasta itsesi ja muiden ymmärrystä siitä, mitä teet ja miksi sekä mikä tekemisessäsi on olennaista. 2. Hallitse ajattelua, tunteita ja tapoja. Kun hymyilee, … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 11: Ihmisten johtaminen

Johtaminen vaikuttaa merkittävästi yksilön tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen. Kun ihmiset viettävät keskimäärin helposti kolmasosan elämämästään työpaikalla, ei todellakaan ole sama, miten heitä johdetaan. Osallistuin keskiviikkona (23.11.) Kansalaisfoorumin kansalaistoimijoiden aamupalalle Ihmisten johtamisesta. Paikalla oli luova johtaja Marjo Risku Leader On Oy:stä. Laskin itse, että omalle työuralleni on mahtunut yhteensä 20 eri esimiestä. Erityisesti haluan nostaa esille yhden henkilön: Pasi Vesterinen. Kiitos Pasi siitä inspiraatiosta, luottamuksesta ja mahdollisuuksista, joita olet minulle työuraani varten … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 10: Sovitussa aikataulussa pysyminen

Aika usein elämässä käy niin, että ihmiset lupaavat tehdä jotain johonkin tiettyyn ajankohtaan mennessä eivätkä pidä lupaustaan. Miksi sovituista asioista on niin vaikea pitää kiinni? Aina voi tietysti tulla yllättäviä esteitä ja viiveitä matkan varrelle. Juuri siitä syystä asioita ei kannata jättää viime tippaan. Hyvä johtaja ei myöhästele. Myöhästyminen on usein (ei tietenkään aina) välinpitämättömyyttä muiden aikatauluja kohtaan. Tärkeille asioille kun on aina aikaa ja kaikkein tärkeimmät asiat kannattaa tehdä … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 9: Motivaatio

Motivaatio on tekemisen käyttövoima eli halu. Töissä motivaation lähteenä toimii yleensä mielekäs työ ja hyvä työympäristö. Hyvä johtaja mahdollistaa ihmisille nämä tekijät. Palkka on usein motivaation näkökulmasta tyytymättömyyttä lisäävä hygieniatekijä. Palkankorotukset harvoin motivoivat hetkeä kauempaa, mutta mikäli palkkaa saa selvästi vähemmän kuin kollega, vaikuttaa se motivaatioon negatiivisesti. Unelmat ja visiot ovat yksi motivaation käyttölähde. Jos ei ole unelmia, ei ole paljon mitään. On epätodennäköistä löytää itseään vuoren huipulta kulkemalla ilman … Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa