Tavarapaljouden keskellä: Vuorokaudessa 125 eri tavaraa

Aika monet meistä kokevat ahdistusta tai stressiä tavarapaljouden keskellä. Olen itsekin haaveillut ajoittain vastaamisesta 100 tavaran haasteeseen. Monia on saattanut inspiroida myös Timo Wrightin Omakuva, jossa hän kuvasi kaikki 3500 tavaraansa.

Päätin itse kartoittaa oman tavaratarpeeni yhden satunnaisen vuorokauden (keskiviikko 21.12.) osalta. Tavoitteena oli, että voin tätä kautta pohtia omaa tavarariippuvuutta ja tavaran merkitystä omassa elämässä.

Lue lisää

Vinkkejä toimivaan tehtävälistaan

Minulta pyydettiin blogikirjoitusta tehtävälistastani ja sen käytöstä. Täältä tulee.

Ylipäätään kaikki tehtävät, jotka täytyy syystä tai toisesta tehdä, kannattaa kirjoittaa ylös aikataulun kera.

Näin tärkeitä tehtäviä ei tarvitse muistaa ulkoa ja mieli vapautuu ottamaan vastaan uusia asioita.

Ennen tehtävälistan tekoa kannattaa palauttaa mieleen omat pidemmän aikavälin tavoitteet ja varmistaa, että päivittäiset tehtävät palvelevat näiden tavoitteiden saavuttamista. Itse suunnittelen asioita yleensä seuraavalla vuodelle, keväälle ja syksylle sekä seuraavalle viikolle ja päivälle

Lue lisää

Miksi työpöytä kannattaa pitää siistinä?

Oma työpöytä Luonto-Liiton toimistolla

Joulun alla monet meistä tekevät töissä ja kotona joulusiivousta. Parempi olisi pitää paikat kunnossa kuitenkin läpi vuoden.

Aika usein ihmisten työpöydillä näkee paperipinoja, käsittelemättömiä posteja, lukemattomia lehtiä ja hyväksymistä odottavia laskuja. Puhumattamaan tyhjistä kahvikupeista, erilaisista pikkutavaroista, kynistä ja sen sellaisista. Lisäksi on tietokoneen työpöytä, joka on täynnä kuvakkeita sekä sähköposti, jonka inboxissa pursuilee tuhansia viestejä.

Ohessa muutama näkemys siitä, miksi työpöytä, laatikot ja kaapit sekä tietokone ja sähköposti kannattaa pitää järjestyksessä.

Kolme syytä pitää työpöytä, tietokone ja sähköposti järjestyksessä:

Lue lisää

Ekoisi: Miksi ekovanhemmuus on niin vaikeaa ja helppoa?

Arjen kolumni Luonnonsuojelija-lehdessä (6/2011)

Tänä syksynä minusta tuli isä. Vanhemmuuden myötä olen kirjoittanut Ekoisi-blogia. Blogissani pohdin vanhemmuutta ja perhe-elämää ekologisesta näkökulmasta. Aihe on selvästi herkkä. Varsinkin isä kirjoittamassa vanhemmuudesta, ja vielä ympäristönäkökulmasta, herättää yllättäviä ennakkoluuloja.

Välillä olen miettinyt, uskallanko kirjoittaa teemasta lainkaan, koska olen saanut siitä niin paljon negatiivista palautetta.

Lue lisää

Kulutuspäiväkirja: Kokemuksia viikon mittaisesta Älä osta mitään -päivästä

Viime perjantaina (25.11.) vietettiin Älä osta mitään -päivää.

Päivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä viettämään yhden päivän ilman ostoksia ja pohtimaan samalla omia kulutustottumuksiaan.

Marraskuun lopun kunniaksi seurasin itse omia kulutustottumuksia kriittisesti yhden viikon ajan (23.-29.11.2011). Pyrin vähentämään kulutusta siellä missä se oli helposti mahdollista.

Pienellä tarkkailulla onnistuin vähentämään viikon kulutustani noin 32 prosentilla eli yhteensä 53 eurolla.

Ohessa yhteenveto viikon kulutuskokemuksista:

Lue lisää

Kuukauden vieraana Dynamossa

Kävin torstaina (24.11.) kuukauden vieraana mainostoimisto Dynamossa Helsingin Kaisaniemessä.

Peggy Bauer oli loihtinut tilaisuuteen todella maukasta vegaaniruokaaa. Session aluksi esittelin hiukan itseäni ja elämäntapavalintojani. Tämän jälkeen puhuin ruoasta ja sen ympäristövaikutuksista.

Erityisesti halusin kiinnittää huomiota kolmeen seikkaan:

Lue lisää

Järjestelypäivä Luonto-Liiton toimistolla: Kuvat ja viisi pikavinkkiä

Pidimme keskiviikkona (2.11.) Luonto-Liiton toimistolla järjestelypäivän.

Käytännössä pistimme yleisiä paikkoja ja omia huoneita kuntoon sekä laitoimme kierrätykseen tarpeettomaksi käynyttä tavaraa.

Tavaraa kertyikin reilusti. Viereisen kuvan lisäksi papereita ja vanhoja julkaisuja päätyi paperinkeräykseen laatikkokaupalla ja muuta roinaa roskikseen neljän jätesäkin verran. Nyt on tehty hyvä pohjatyö joulusiivousta varten.

Tässä vielä viisi pikavinkkiä järjestelypäivän järjestäjälle:

Lue lisää

Ekoisi – osa 24: Vauva ei muuta kaikkea

Aika usein sanotaan, että lapsen saaminen muuttaa koko elämän.

Tähän liittyen sain palautetta maanantaina julkaisemaani kirjoitukseen vauvan vapaapäivästä.

Palautteessa muistutettiin, että vanhemmuus ei ole perhelomailua. Todettiin, että vauva muuttaa lähestulkoon kaiken pienen lapsen hoidon ollessa ympärivuorokautista työtä vähintään kahdelle ihmiselle.

Vaikka elämä vauvan myötä muuttuukin, niin väitän, että muutos ei ole niin dramaattinen kuin usein annetaan ymmärtää.

Lue lisää

Ekoisi – osa 21: Vapaapäivä vauvan kanssa

Torstaina (20.10.) oli tarkoitus pitää Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävistä vapaata, nukkua pitkään ilman kelloa ja olla kotona Vauvan kanssa.

Homma ei mennyt ihan nappiin. Ajauduin tekemään jatkuvasti satunnaisia hommia. Onneksi Annukka oli kotona varmistamassa vauvan ruokinnan ja muun huollon silloin kun itse tein jotain muuta.

Tässä ekoisin vapaapäivä tunnista tuntiin:

Lue lisää

Ekoisi – osa 18: Vanhemmuuden luontohaasteita

Kirjoitus on alunperin julkaistu Luonto-Liiton Lapset luontoon -sivuilla.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kansalaistoiminta ovat usein nuorten ja opiskelijoiden hommaa.

Elämän ruuhkavuodet valmistumisen, töiden ja perheellistymisen myötä vievät huomion toisaalle. Ei tietenkään kaikkien osalta, mutta aika usein näin käy.

Nyt olen itse samassa tilanteessa. Saimme puolison kanssa lapsen syyskuun alussa. Vanhemmuuden myötä arki pitää järjestää lapsen ehdoilla. Mielessäni kalvaa huoli. Jääkö elämässä ja ajatuksissa enää aikaa ja tilaa muulle kun oman perheen sisäisille asioille?

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami