Valtioneuvoston tulisi esittää perustelut Talvivaaran rahoittamiselle

STOPTalvivaara-mielenosoitusValtioneuvosto esittää Talvivaaralle 112 miljoonan euron lisärahoitusta. Kaivoksen sulkeminen maksaisi arviolta 300 miljoonaa euroa.

Miksi maan hallitus olettaa, että Talvivaaran toiminta muuttuu kannattavaksi, kun kaivosalan toimijat ovat puhuneet lompakoillaan ja tehneet selväksi, että eivät usko kaivoksen tulevaisuuteen?

Kuka on suositellut hallitukselle Talvivaaran rahoituksen jatkamista ja millä tieteellisellä, teknisellä tai kaupallisella perusteella?

Tässä tilanteessa läpinäkyvyys olisi ensiarvoisen tärkeää.

Rahojen laittaminen Talvivaaraan on erityisen irvokasta, sillä samaan aikaan ollaan leikkaamassa esimerkiksi luonnonsuojelun ja kehitysyhteistyön määrärahoja.

Lue lisää

TEM ja Rosatom saman katon alle? – Katso kuva!

Pyöräilin illalla kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ohi. Ilmeisesti ministeriön ja Rosatomin välinen yhteistyö on siirtynyt ihan uudelle tasolle, koska ministeriön sisäänkäynnin viereen oli ilmestynyt Rosatomin kyltti, jossa luki: ”Rosatom. Full Range of Nuclear Technology. Uranium. Polonium. Plutonium.” Asiasta vinkkasi minulle eräs yksityishenkilö. Aika hauska pila. Vai onko sittenkään?    

Kehärata on täällä!

KehärataMinulla oli tiistaina 16.6.2015 suuri ilo ja kunnia osallistua satojen muiden kutsuvieraiden kanssa Kehärata-juhlaan.

Pääsimme matkustamaan kautta aikain ensimmäisellä matkustajajunalla Rautatieasemalta kehärataa pitkin Aviapoliksen asemalle. Itselläni oli junassa mukana myös polkupyörä. Hyvin kulki.

Matkustajaliikenteelle Kehärata avautuu 1.7.2015. Ensimmäinen I-juna lähtee liikkeelle klo 3.59 päärautatieasemalta.

Kehärata on noin 18 kilometriä pitkä ja alittaa Helsinki-Vantaan lentokentän kahdeksan kilometrin mittaisessa tunnelissa. Rata yhdistää Vantaankoskenradan ja pääradan sekä avaa raideyhteyden Helsingin keskustan, Helsinki-Vantaan lentoaseman ja muun Suomen välille.

Lue lisää

Viikin Gardenia pitää pelastaa

Operaatio GardeniaHelsingin kaupungin konsernijaosto käsittelee Viikin Gardenian sulkemista maanantaina 8.6.2015 kokouksessaan.

Gardenian kohtaloksi on muodostumassa korkeat tilakustannukset ja se, että kaupungin opetusvirasto on lopettanut luontokoulupalveluiden ostot Gardenialta. Tämä uhkaa ajaa paikkaa pyörittävän yhtiön nyt konkurssiin.

Onneksi Gardenian puolesta on syntynyt vahva kansanliike. Esimerkiksi Viikki-Seura jätti kansalaisadressin valtuustoryhmien edustajille kaupungintalolla jo 26.11.2014. Adressissa oli 5155 nimeä puoltamassa Gardenian toiminnan jatkamista.

Ohessa vielä kolme syytä, joita Operaatio Gardenia on listannut siitä, miksi Gardenia kannattaa pelastaa.

Lue lisää

Kestävään työhön siirtymisen on tapahduttava oikeudenmukaisesti

Leo Stranius kasvokuvaOheinen kirjoitus on julkaistu alunperin 2.6.2015 Akavan Tuumaamo-blogissa.

Kestävään työhön siirtymisen on tapahduttava oikeudenmukaisesti

Ilmastonmuutoksen myötä päästöt on vähennettävä murto-osaan nykyisestä. Sekään tuskin riittää. Tulevina vuosikymmeninä pitää löytää myös keinoja ottaa ilmakehään vapautunut hiilidioksidi talteen.

Käytännössä tämä tarkoittaa merkittäviä energiasäästö ja -tehokkuustoimia sekä siirtymistä fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan energiaan. Olemassa olevista tunnetuista ja energiayhtiöiden hallussa olevista fossiilisista polttoaineista täytyy jättää suurin osa käyttämättä. Yksittäisillä vippaskonsteilla tai toimenpiteillä muutos ei ole mahdollinen.

Ilmastonmuutos haastaa fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan talous- ja yhteiskuntarakenteen. Tämä tarkoittaa merkittäviä muutoksia myös työelämään. Yhtäältä häviää työpaikkoja ja toisaalta uusia syntyy tilalle. Muutoksen pitää tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Ilman palkansaajia tässä muutoksessa ei voida onnistua kestävästi.

Lue lisää

Poimintoja hallitusohjelmasta: Mitä tapahtuu ympäristölle?

Luonnonsuojeluliitto hallitusohjelmavaikuttaminenJuha Sipilä julkaisi 27.5.2015 neuvottelutuloksen hallitusneuvotteluista.

Aamulla olin mukana luovuttamassa Smolnan edessä 65 000 ihmisen vetoomusta ympäristöministeriön puolesta. Työ tuotti tulossa. Itsenäinen ympäristöministeriö säilyi.

Iltapäivällä seurasin Suomen luonnonsuojeluliiton Kuutti-tukikohdassa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa suoraa lähetystä hallitusneuvottelutuloksesta (ks. kuva).

Suomen luonnonsuojeluliiton ensimmäinen reaktio löytyy täältä: Luonnonsuojeluliitto: Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen energiaremontin.

Alkuillasta teimme vielä Luonnonsuojeluliiton asiantuntijoiden kanssa hiukan tarkempaa arviota hallitusohjelmasta. Tästä julkaisimme seuraavan kirjoituksen: Poimintoja hallitusohjelmasta: Mitä tapahtuu ympäristölle?

Alla blogikirjoituksemme kokonaisuudessaan

Lue lisää

Itsenäiselle ympäristöministeriölle tarvitaan oma ympäristöministeri

Pelastetaan ympäristöministeriöJuha Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa (25.5.), että ministeriöiden rakenteeseen ei puututa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa säilyy itsenäinen ympäristöministeriö. Tämä on hieno juttu! Kiitos kaikille hallitusneuvottelijoille!

Kiitos myös kaikille Pelastetaan ympäristöministeriö -verkkoadressin allekirjoittaneille. Teitä on yli 60 000 ihmistä. Uskomatonta!

Seuraavaksi pitää varmistaa, että Suomessa toimii myös itsenäinen ympäristöMINISTERI.

Miksi tarvitaan oma ympäristöministeri? Ohessa on neljä pointtia.

Lue lisää

Pelastetaan ympäristöministeriö: Allekirjoita vetoomus

Hallitusneuvottelijat harkitsevat ympäristöministeriön lakkauttamista. Kerro Juha Sipilälle että suomalainen luonto tarvitsee puolustajansa! Allekirjoita vetoomus. Ympäristöjärjestöt toimittavat nimet Juha Sipilälle. Nyt on aika vedota hallitusneuvottelijoihin: ympäristöministeriötä ei saa lakkauttaa. . Lue kymmenen syytä, mihin ympäristöministeriä ja ympäristöministeriötä tarvitaan.

Ympäristöministeriö on sivistysvaltion tunnusmerkki

Smolna ja ympäristöministeriöEduskuntavaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluiden alla on väläytelty ympäristöministeriön sulauttamista osaksi maa- ja metsätalousministeriötä.

Näin Suomeen tulisi Venäjän mallinen luonnonvaraministeriö. Useimmissa länsimaissa on itsenäinen ympäristöministeriö. Olisi erikoista, että Suomessa ympäristöministeriö lakkautettaisiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton yksi tärkeimpiä tavoitteita meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa on itsenäisen ympäristöministerin ja ympäristöministeriön säilyminen.

Aloitin itsekin tänään (18.5.2015) viikon päivystämällä Smolnan edessä ja jakamalla Suomen luonnonsuojeluliiton korttia hallitusneuvottelijoille.

Lue lisää

Kolme syytä miksi palkansaajien pitää osallistua ilmastoneuvotteluihin

Leo Stranius Ilmastonmuutos ja työ -paneelikeskustelussaOsallistuin tiistaina 12.5.2015 SAK:n, STTK:n ja Akavan Ilmastonmuutos ja työ -seminaariin. Käytin tilaisuudessa lyhyen kommenttipuheenvuoron ja osallistuin paneelikeskusteluun.

Seminaarissa keskusteltiin palkansaajajärjestöjen roolista osana ilmastopolitiikkaa.

Seminaarin pääpuhuja presidentti Tarja Halonen totesi osuvasti. Jos näin koulutettu porukka kuin suomalaiset eivät pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta, niin kuka sitten.

Kaikkein vahvimman puheenvuoron käytti STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Hänen mukaansa ay-liike on vähintäänkin sivuraiteilla ilmastokysymyksen suhteen. Palola kysyi kuinka monta kertaa ammattiyhdistysliike on ottanut palkkaneuvotteluissa esille ilmastokysymyksen ja vastasi ettei kertaakaan. Nyt olisi aika.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin lähetti terveisiä Smolnaan hallitusneuvottelijoille. Maailma tarvitsee edelläkävijöitä. Voimme toimia ilmastokysymyksessä joko ripeästi tai sitten kun on pakko. Fjäderin näkemys oli selvä. Meidän tulee toimia ripeästi.

Miksi palkansaajien kannattaa osallistua ilmastoneuvotteluihin?

Lue lisää

Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja