Pelon voittaminen: Vierailu epämukavuusalueella

Vierailu epämukavuusalueellaUsein jätämme tekemättä asioita, joita haluaisimme, koska pelkäämme epäonnistuvamme.

Emme uskalla ottaa ensimmäistä askelta vaikka tiedämme hyvin, että se on tärkein tapa kasvaa ihmisenä.

Juuttuminen sinne, missä on mukavaa ja helppoa on mukavuuden sijaan usein pelkoa.

Vierailu epämukavuusalueelle, oman mukavuusalueen ulkopuolella, tarkoittaa sitä että menee rohkeasti sinne, missä joutuu kohtaamaan mm. rasitusta, pelkoa, häpeää ja ujostusta.

Kun epämukavuusalueella vierailee vaihtelevasti oman palautumiskyvyn rajoissa, mukavuusalue ja suorituskyky kasvavat.

Kyse on vähän samasta asiasta kuin fyysisen kunnon kehittymisessä. Jos ei ole koskaan harrastanut juoksua, voi lyhyen matkan juokseminen bussiin tuntua ylivoimaiselta suoritukselta. Mikäli käy lenkillä säännöllisesti, ei 10 km juoksu tunnu juurikaan rasittavalta. Kyse on superkompensaatiosta.

Miten henkistä harjoittelua eli vierailuja omalle epämukavuusalueelle voi sitten lisätä? Ohessa kuusi vinkkiä + bonuksena lukuvinkki:

Lue lisää

Mitä kannattaa tehdä ennen nukkumaanmenoa: 10 vinkkiä jokaiselle illalle

Nukkuvat lapsetMitä kannattaa tehdä illalla ennen nukkumaanmenoa?

Aika monet katsovat televisiota. Itsekin saatan illalla katsoa puhelimestani elokuvaa, lukea uutisia tai surffailla Facebookissa ja Twitterissä.

Mitä oikeasti kannattaisi tehdä? Ohessa on kymmenen vinkkiä iltarutiiniksi.

1. Lopeta päivä ajoissa. Elämässä on muutakin kuin työtä. Hyvä sääntö voi olla, ettei työskentele enää kello 18 jälkeen. Poikkeuksia toki tulee, mutta lähtökohdaksi kannattaa ottaa se, että elämässä on muutakin kuin palkkatyötä ja lepoa.

Lue lisää

Miten edistää onnellisuutta: kahdeksan asiaa, joita ei kannata tehdä

Annukka ja vauvan ensihymyOnnellisuus muodostuu usein läheisistä ihmissuhteista, terveydestä, mielekkäästä tekemisestä, asuinpaikasta ja henkisyydestä.

Onnellisuuden tavoittelu ja positiivinen ajattelu kannattaa.

Se edistää terveellisiä elämäntapoja ja nopeuttaa mahdollista toipumisprosessia.

Optimistiset ihmiset kärsivät vähemmän sairauksista, elävät 7-10 vuotta pidempään sekä ovat ratkaisukeskeisiä, joustavia ja sitkeitä.

Usein onnellisuus on asennekysymys. Ohessa on kahdeksan asiaa, joita onnelliset ihmiset eivät tee.

Lue lisää

Ekoisi: Ekotehostumisen harha

Annukka ja vauvan ensihymyTänä keväänä olen päässyt ihastelemaan uuden elämän ihmettä kun perheeseemme syntyi vauva.

Vitsailin ystävilleni, että kotimme ekotehokkuus parani vauvan myötä, kun neljän hengen kotitaloudellamme onkin käytössä enää 15 neliötä henkeä kohden aiemman 20 neliön sijaan.

Keskimäärin suomalaisilla on käytössään noin 40 neliötä henkeä kohden.

Käytäntö on kuitenkin teoriaa ihmeellisempi.

Asuntomme ei ole pienentynyt. Todellisuudessa kotitaloutemme luonnonvarojen kulutus on kasvanut. Muutaman viikon ikäisen vauvan kanssa pesukone pyörii tiuhaan tahtiin ja sähkönkulutus on lisääntynyt.

Lue lisää

Kirkko & Kaupunki -kolumni: Rennompi ekoisi

Leo Stranius Kuva KirkkojakaupunkiOheinen kolumnini julkaistiin Kirkko & Kaupunki -lehdessä 7.5.2014.

Rennompi ekoisi

Tänä keväänä olen päässyt ihastelemaan uuden elämän ihmettä, kun perheeseemme syntyi toinen lapsi.

Kun saimme ensimmäisen lapsen, kirjoitin Ekoisi-blogia, jossa käsittelin vauva-arkea ympäristönäkökulmasta. Halusin kirjoittaa, koska mistään ei löytynyt kootusti tietoa siitä, miten ympäristöasiat tulisi ottaa huomioon vauva-arjessa.

Neuvolassa kerrottiin kyllä miten vauvaa tulee hoitaa, mutta ei sitä, miten hänen kanssa voi elää mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. Olimme omien tietojemme, koulutuksemme, tuntemustemme ja ympäristöasioista kiinnostuneiden ystäviemme varassa. Kirjoittamalla halusin tasoittaa tietä tuleville ekovanhemmille.

Lue lisää

Ekoisi: Kuusi havaintoa isyysvapaasta

Vauvan kanssaOlen ollut viimeiset kaksi viikkoa kotona lapsen ja uuden vauvan kanssa.

Uusi tulokas syntyi 8.4.2014 klo 4.24 noin 14 tunnin puserruksen jälkeen. Kaikki osapuolet voivat erinomaisen hyvin.

Tämä isyysvapaa on ollut kuitenkin hieman erilainen kuin ensimmäisen lapsen kanssa.

1. Ensinnäkin olen ollut paljon vähemmän vauvan kanssa. Lähinnä tehtäväni on ollut olla esikoisen kanssa ja taata äidille ja vauvalle rauha.

Lue lisää

Jenni Ruotsi: Vähän ällöttävä ja liian punainen

Jenni RuotsiVieraskynäblogissa Jenni Ruotsi

”Et sylje sitä ulos. Ruokaa ei syljetä, ja kun laitoit sen suuhun niin myös nielet sen.”

*PTHUI*

”Viktor!”

”Tämä on Mamma vähän äckligt.”

Ennen lapsia jätehuoltomme toimi samalla tavalla kuin oletan keskivertopariskunnalla toimivan.

Oli bioroskis, paperiroskis, patterit ja akut omiin laatikoihinsa ja jos jokin jäi pieneksi, se meni joko lyhyemmälle kaverille tai UFFin laatikkoon.

Ruokajätettä ei juurikaan tullut ellei jokin hedelmä tai vihannes yllättäen homehtunut. Emme me maailmaa pelastaneet mutta kannoimme mielestämme kortemme kekoon.

Lue lisää

Kirkko & kaupunki -kolumni: Elätkö tässä ja nyt?

Leo Stranius Kuva KirkkojakaupunkiOheinen kirjoitukseni julkaistiin tällä viikolla (2.4.2014) ilmestyneessä Kirkko & kaupunki -lehdessä.

Elätkö tässä ja nyt?

Keskellä ruuhkavuosia on harvoin aikaa miettiä omaa elämää syvällisemmin.

Yhtenä vapaapäivänä mietimme puolisoni kanssa, olisimmeko tyytyväisiä elämäämme, jos saisimme tietää kuolevamme seuraavan puolen vuoden aikana. Teemmekö niitä asioita, jotka koemme kaikkein tärkeimmäksi ja mielekkäimmiksi?

Mitä jos saisit tietää kuolevasi tänään?

Teetkö juuri nyt sitä, mikä on kaikkein tärkeintä? Sanotko läheisillesi niitä asioita, joita todella haluat ja joista haluat heidän muistavan sinut?

Lue lisää

Vauvan hoito-opas: Vauvat ja polkupyöräily

Vauvan kanssa pyöräilyIhmettelin blogissani noin vuosi sitten sitä, että kotiin jaettavassa Vauvan hoito-oppaassa oli omistettu oma osuutensa vauvan kanssa autoilulle, mutta ei sanaakaan vauvan kanssa polkupyöräilystä.

Kirjoitukseni johti aikanaan siihen, että sain pyynnön kirjoittaa seuraavaan painokseen oman osionsa vauvan kanssa pyöräilystä.

Uudessa painoksessa tulee siis olemaan kokonainen sivu eli alla oleva tekstini vauvan kanssa pyöräilystä!

Kevät tulee ja uusi pyöräilykausi on taas alussa.

Innostavia pyöräilykelejä vauvan kanssa tai ilman!

Lue lisää

Toimiva vuorovaikutus: Kaksi ajatusta ja kuusi periaatetta

Toimiva vuorovaikutusLuonto-Liitossa järjestetään kaikille työntekijöille Toimiva vuorovaikutus -kurssi. Kurssi perustuu Thomas Gordonin menetelmiin.

Kurssia vetää FM, vuorovaikutusohjaaja Elina Kauppila ja se järjestetään kolmessa neljän tunnin erässä.

Ensimmäisellä kerralla kävimme läpi kaksi tärkeää asiaa, joista kirjoitin itselleni henkisen muistiinpanon. Lisäksi kirjoitin itselleni kurssilla tehtyjen harjoitusten lomassa kuusi periaatetta toimivalle vuorovaikutukselle.

1. Erottele leimat ja todellinen käyttäytyminen.

Lue lisää

Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa