Luonto-Liiton susiryhmä 20-vuotta!

Kaksikymmentä vuotta sitten ryhmä aktiivisia opiskelijoita ja opettajia päätti, että suden huonolle asemalle Suomessa on tehtävä jotain. Ryhmä halusi vaikuttaa susipolitiikkaan ja ottaa osaa petokeskusteluun. Näin syntyi Luonto-Liiton susiryhmä. Onneksi olkoon 20-vuotiaalle!  Luonto-Liiton susiryhmän 20-vuotispäivillä palkittiin Luonto-Liiton hopeisella ansiomerkillä susiaktiivi Nina Harju sekä kultaisilla ansiomerkeillä susiryhmän perustajajäsenet Riku Lumiaro, Leena Vilkka ja Riku Cajander. Itselläni oli etuoikeus olla mukana juhlissa Luonto-Liiton toimistolla. Valitettavasti en päässyt iltajuhliin Tavastialle, mutta lahjoitin lipun hinnan … Lue lisää

10 hyvää syytä ryhtyä aktivistiksi

Suurmielenosoitus Kuva Sonja Martikainen
Kuva Sonja Martikainen

Julkaisimme noin 10-vuotta sitten Maan ystävissä Voima-lehden liitteen, johon listattiin 10 hyvää syytä ryhtyä aktivistiksi.

Asia pulpahti pintaan, kun osallistuin viime viikonloppuna Nuorten ympäristötoimintapäiville Anjalassa.

Keskustelimme aiheesta Oras Tynkkysen kanssa, joka toimi tuolloin myös Maan ystävissä. Hän muisteli, että yksi hyvä syy ryhtyä aktivistiksi oli päästä matkustelemaan.

Tänään (28.10.2014) tein esitystä Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin syyskokoukseen, jonne olen huomenna (29.10.2014) menossa puhumaan kansalaistoiminnan uusista tuulista. Ajattelin, että kaivan listan esille ja näytän sen huomenna Jyväskylässä.

Tässä kuitenkin ennakkoon kaikille blogini lukijoille, olkaa hyvä!

10 hyvää syytä ryhtyä aktivistiksi

Lue lisää

Lihaton lokakuu: Ravintola-alalle lisää vastuullisuutta

Veganissimo brunssiLihaton lokakuu on kampanja, joka sai alkunsa kun haastoin vuonna 2013 Docventuresin Riku Rantalan olemaan kuukauden kasvisruokavaliolla.  Riku otti haasteen vastaan.

Tänä vuonna Lihatonta lokakuuta vietetään jo toisen kerran.

Tällä kertaa toivomme, että yksityishenkilöiden lisäksi myös ravintola-ala lähtisi mukaan kampanjaan.

Alla järjestöjen yhteinen tiedote aiheeseen liittyen. 

Lue lisää

Puheenvuoro suurmielenosoituksessa rauhan ja ympäristön puolesta

Suurmielenosoitus Kuva Sonja Martikainen

Perjantaina 24.10.2014 Helsingissä järjestettiin YK:n päivänä yhteinen ympäristö- ja rauhanliikkeiden mielenosoitus.

Ohessa mielenosoituksessa pitämäni puhenvuoro.

Suurmielenosoitus rauhan ja ympäristön puolesta
24.10.2014 Eduskuntatalo
Leo Straniuksen (Luonto-Liitto) puhe

* * *

Arvoisa mielenosoitusväki!

Kiitos kun olette mukana tässä historiallisessa mielenosoituksessa!

Lue lisää

Mielenosoitus yhdistää rauhan- ja ympäristöväen

Suurmielenosoitus Kuva Henrik KettunenYK:n päivänä pe 24.10.2014 klo 16 alkaen järjestetään Helsingissä Eduskuntatalolla yhteinen ympäristö- ja rauhanliikkeiden mielenosoitus.

Osana tapahtumaa ympäristö- ja rauhanjärjestöt nostavat esille ajankohtaisia vaatimuksia.

Rauha on uhattuna ympäri maailmaa, myös Euroopassa. Lisäksi luonnonvarojen ylikulutus pahenee. Kaivosbuumin kiihtyessä ja turvehuumassa ympäristöarvot jäävät liiketoiminnan jalkoihin. Kaivosyhtiöt ovat yhteydessä monikansallisiin ydinase- ja muihin aseteollisuuden toimijoihin. Luonnonvarojen hallinnasta käytävät kiistat kärjistävät konflikteja.

Luonto-Liitto vaatii elämää suojelevaa ympäristö-, energia- ja turvallisuuspolitiikkaa 24.10.2014 kolmella tavalla:

Lue lisää

Kirje pääministeri Alexander Stubbille: Kolme pointtia EU:n 2030-ilmastotavoitteisiin

Stubb-eduskunta-Kuva-Valtioneuvoston kansliaLähetin tänään alla olevan kirjeen pääministeri Alexander Stubbille.

Vetoan pääministeriin, että Suomi ajaisi EU:n ilmasto- ja energiasuunnitelmaan sitovia tavoitteita päästövähennyksille, energiansäästölle sekä uusiutuvalle energialle.

Tätä kautta sinäkin voit ottaa kantaa: Vaadi EU:lta parempaa ilmastopolitiikkaa!

* * *

Arvoisa pääministeri Alexander Stubb,

Lue lisää

Suojellaan suot -kampanja käynnistyi

Luonto-Liiton metsäryhmä käynnisti #suojellaansuot -kampanjan.
.
Suojellaansuot

Emme hyväksy uhanalaisen suoluonnon käyttämistä poliittisena pelinappulana.

Vaadimme, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen huolehtii soidensuojelun täydennysohjelman toteutuksesta hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, vuosia kestäneen asiantuntijavalmistelun mukaisesti. Jos olet samaa mieltä, sano se ääneen!

Lue lisää

Vapaakauppasopimukset uhkaavat ympäristöä, kansalaisoikeuksia ja demokratiaa

TTIP mielenosoitus HelsingissäKansalaisjärjestöt osoittivat la 11.10.2014 Helsingissä ja 400 eri kaupungissä mieltä Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisiä vapaakauppaneuvotteluja (TTIP) vastaan.

Luonto-Liitto oli mukana Helsingissä järjestetyssä mielenosoituksessa.

“Kauppasopimuksia on perusteltu Euroopan talouskasvun edistämisellä, uusilla työpaikoilla ja investoinneilla, mutta toteutuessaan kauppasopimus palvelisi kuitenkin enemmän monikansallisia suuryrityksiä ja olisi pahimmassa tapauksessa uhka demokratialle ja ympäristölle”, sanoo Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius järjestön tiedotteessa.

Alla Luonto-Liiton tiedote kokonaisuudessaan.

Lue lisää

Kirje Jari Sarasvuolta

Sain oheisen videon Jari Sarasvuolta. Tämä osoittaa mielestäni sen, että kulttuurimuutos on lähellä, kun ympäristöasiat puhuttelevat näin syvästi myös liiketalouden toimijoita. Konkreettinen muutos on mahdollinen, kun näinkin eri lähtökohdista tulevat toimijat pystyvät löytämään yhteisen kielen. Uskon Jarin tavoin, että maltillinen radikalismi, joka antaa muille anteeksi, mutta vaatii itseltä enemmän, voi muuttaa maailmaa. Tarjotaan ongelmien sijaan mieluummin ratkaisuja. PS. Jari ei kuitenkaan ole ehkä tarpeeksi nähnyt arkeani, koska sen verran paljon … Lue lisää

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Seuraa minua Instagramissa