Työmatkan ja hyötyliikunnan yhdistäminen

Leo Stranius juoksemassa BerliiniJoskus kuulee sanottavan, ettei ole aikaa kuntoilla.

Varsinkin tiiviisti aikataulutetun työmatkan yhteydessä voi olla vaikeaa löytää aikaa ja energiaa kuntoilulle.

Kuntoilu työmatkoilla on kuitenkin mahdollista, jopa helppoa, kunhan siitä tekee itselleen rutiinin.

Itse asiassa hyötyliikunta tai kuntoilu antaa paljon lisämaustetta reissuun ja säästää lopulta myös aikaa.

Itse vietin 22.-23.9.2014 kaksi päivää Berliinissä Helsingin Energian johtokunnan matkalla. Tutustuimme paikalliseen energiantuotantoon ja Saksan energiakäänteeseen. Näistä kirjoitan vielä myöhemmin erikseen.

Ohessa esimerkki siitä, miten kahden päivän työmatkaan voi yhdistää kohtuullisen määrän hyötyliikuntaa.

Lue lisää

Puhe People’s Climate March -tapahtumassa

Hiilivapaa HelsinkiOhessa puheeni sunnuntaina 21.9.2014 People’s Climate March –tapahtumassa Helsingissä.

* * *
Hyvät ystävät

Minun piti puhua täällä uusiutuvien energialähteiden puolesta – siitä, miksi Helsingin kannattaa investoida sellaiseen ratkaisuun, jossa fossiilisten polttoaineiden käytöstä luovutaan.

Tästä teemasta voikin puhua kaikenlaista:

– Kivihiilestä ja fossiilisista polttoaineista on joka tapauksessa luovuttava
– Päästöoikeuksien hinta tulee nousemaan pilviin – kannattaa investoida uusiutuviin
– Helsingin imago ei kestä kivihiilikasaa
– Hanasaaren alue vapautuisi elävän kaupunkikulttuurin käyttöön

Se, mikä minua kuitenkin vaivaa on se, mitä vastaan, kun lapseni joskus tulevaisuudessa kysyvät ilmastonmuutoksesta: Mitä teit silloin, kun jotain oli vielä tehtävissä?

Lue lisää

Lukion biologian ja maantieteen kurssit säilytettävä entisellään

Biologia ja Maantieto - Kuva Hanna HeikkiläLuonto-Liitto on huolissaan julkisuudessa esillä olleista tiedoista, joiden mukaan lukiouudistuksen yhteydessä on nousemassa päätöksentekoon esitys biologian ja maantieteen pakollisten kurssien määrän puolittamisesta.

Tiedot ekosysteemien ihmisen toiminnalle muodostamista reunaehdoista, luonnonvarojen kestävästä käytöstä, sekä ekosysteemipalveluiden ja luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ovat osa jokaisen välttämätöntä yleissivistystä, siksi biologian ja maantieteen kurssien tulee jatkossakin olla pakollinen osa lukion opetussuunnitelmia.

Lue lisää

Kasper Strömman ja mökkeily

Kasper Strömman ja HuiliHuili-lehdessä Kasper Strömman kommentoi kaupunkikotia ja mökkeilyä seuraavasti:

”En harrasta mökkeilyä. Kahden kodin ylläpito on turhaa, mökit kuormitavat luontoa ja niihin täytyy usein autoilla satoja kilometreja. Olemme sata vuotta rakentaneet hienoja systeemejä ja sitten pitäisi haluta takaisin vanhaan? En ymmärrä, mitä hienoa on saada käyttää rumia vaatteita ja olla yksin. Kesämökki ei ole minulle tarpeeksi eksoottinen paikka Saman s-marketin kautta sinnekin mennään.”

Itsekin olen aika ajoin haaveillut omasta mökistä.

Olenhan kotoisin maalta pieneltä paikkakunnalta Kannuksesta. Siellä vietin lapsuuden ja nuoruuden kesät pienessä mökissä, jossa oli oma piha ja kasvimaa. Kumpulassa ja Käpylässä kävellessä tulee usein mieleen, että ainakin tuollainen pieni siirtolapuutarhamökki olisi kiva.

Vai olisiko sittenkään, jos asiaa ajattelee rationaalisesti järjellä? 

Lue lisää

Päätökset: Helsingin Energian johtokunta 16.9.2014

Helsingin Energia HanasaariHelsingin Energian johtokunta kokoontui tiistiana 16.9. klo 16.30 alkaen Sähkötalossa kampissa.

Esityslista löytyy kokonaisuudessaan oheisen linkin takaa (pdf).

Päätimme mm. lausunnosta Jasmin Hamidin aloitteeseen siitä, että Helsingin hankkimat autot olisivat jatkossa sähköautoja, annoimme lausunnon yhdestä hankinnasta Helsingin hallinto-oikeudelle ja hyväksyimme Salmisaaren B-voimalaitoksen savukaasupuhaltimien hankinnan.

Alla kokouksen päätökset.

Lue lisää

Luonto-Liitto: Ydinvoima ei edelleenkään Cleantechiä – Vapaavuoren esitys viimeinen naula ydinvoimahankkeiden arkkuun

LL-logoOhessa Luonto-Liiton tiedote (15.9.2014) koskien ydinvoimalupia.

Luonto-Liitto: Ydinvoima ei edelleenkään Cleantechiä – Vapaavuoren esitys viimeinen naula ydinvoimahankkeiden arkkuun

Luonto-Liitto on tyytyväinen ministeri Vapaavuoren esitykseen, jossa TVO:n Olkiluoto 4 –hanke ei saanut jatkoaikaa ja Fennovoimalle asetettiin sellaiset kriteerit, että sen hanke tuskin toteutuu.

”On vaikea kuvitella, että Fennonvoiman hankkeella olisi enää mitään mahdollisuuksia toteutua hallituksen mahdollisesta esityksestä ja eduskunnan päätöksestä huolimatta. Auki on omistajien ja rahoituksen lisäksi myös rakennusaikataulu ja jätteen loppusijoitus.”, kommentoi Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Lue lisää

Focus Mares: Cyclocrossin ylistys

Focus MaresSain kaksi viikkoa sitten uuden pyörän. Ajokokemusta on kertynyt tähän mennessä noin 650 kilometriä.

Viimeisen 20-vuoden aikana olen polkenut pyörällä noin 3500-6000 km vuodessa (maastopyörä tai hybridi). Edellisellä pyörällä, joka ehti olla minulla 6,5-vuotta, matkaa kertyi noin 30 000 km.

Edellinen pyöräni oli hybrdi (Nishiki RH80). Nyt päädyin kuitenkin useiden suositteluiden ja koeajojen jälkeen cyclocrossiin.

Pyöräksi valikoitui Focus Mares AX 3.0, jonka ostin Lauttasaaren pyörästä. Pyörä painaa noin 10 kg ja siinä on hiilikuituetuhaarukka. Vaihtajat ovat mallia Shimano 105.

Lauttasaarenpyörästä sai Helsingin Polkupyöräilijöiden jäsenkortilla mukavan 15 % alennuksen sekä pyörästä että siihen tulleista osista. Yhteensä pyörälle tuli hintaa osien ja alennusten myötä 1590 euroa.

Kahden viikon ajokokemuksella olen haltioissani. Cyclocross on lunastanut kaikki lupaukset ja vähän enemmänkin. Ohessa joitain ensihavaintojani.

Lue lisää

Tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistäminen Helsingissä etenee

PyöräilyäTein kesäkuun alussa valtuustoaloitteen tyttöjen ja poikien liikuntatuntien yhdistämisestä Helsingissä.

Tuntien yhdistämistä käsiteltiin tällä viikolla Helsingin liikuntalautakunnassa. Aiheesta uutisoivat myös mm. Helsingin Uutiset, Yle ja Metro.

Tällä viikolla asia on edennyt. Liikuntalautakunta ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto ottivat myönteisen kannan aloitteeseen yhdistää tyttöjen ja poikien liikuntatunnit. Liikuntavirasto järjestää aiheesta jopa kyselyn, jonka kautta asiaan voi kuka tahansa ottaa kantaa.

Lue lisää

Valtuustoaloite Mäkelänkadun nopeusrajoitusten alentamisesta

MäkelänkatuJPGHelsingin kaupunginaltuuston kokouksen (10.9.2014) kyselytunnilla keskusteltiin Lapinlahdesta, joukkoliikenteen tarkastusmaksuista ja twitter-seinästä.

Varsinaisessa kokouksessa päätimme mm. muutamista kaavoista, koulujen yhdistämisistä ja valitsimme Sanna Hellströmin Korkeasaaren johtajaksi.

Kaiken keskustelun ja äänestysten lomassa teimme Vasemmistoliiton Veronika Honkasalon kanssa valtuustoaloitteen Mäkelänkadun nopeusrajoituksen alentamisesta. 

Aloitteemme allekirjoitti yhteensä 47 valtuustettua. Mukana oli valtuutettuja jokaisesta valtuustoryhmästä. Toivottavasti tällä saadaan edes hiukan parannettua Käpylän liikenneturvallisuutta.

Alla valtuustoaloite kokonaisuudessaan.  

Lue lisää

Ajatus Yhtenäiskoululle

YhtenäiskouluHelsingin kaupunginvaltuusto päätti 10.9.2014 Yhtenäiskoulun lukion ja Alppilan lukion yhdistämisestä.

Näin päättyi yhden ainutlaatuisen ja upean lukion historia kotikulmillani Käpylässä.

Yhtenäiskoulun lukio oli osa 12-vuotista kokonaisuutta Yhtenäiskoulun peruskoulun kanssa. Tätä jatkumoa ei jatkossa enää ole.

Kun kaupunginvaltuuston kokous oli päättynyt, pyöräilin Käpylään ja Yhtenäiskoulun pihalle.

Vietin hetken koulun pihalla ja mietin sen maineikasta historiaa. Mietin sitä, miten lujasti koulun vanhemmat ja alueen asukkaat ovat omaa kouluaan puolustaneet. Mietin, miten paljon he olivatkaan inspiroineet minuakin ja saaneet minut muistamaan, että pienetkin asiat ovat tärkeitä.

Jatkossa tuolla paikalla ei ole enää lukiota. Opiskelijat siirtyvät Alppilaan.

Lue lisää

Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Seuraa minua Instagramissa