Helmikuun kokeilu: Säännöllinen unirytmi

Helmikuun alussa järjestin itselleni hyvinvointiviikon. Tämä on sovellus norjalaisen Erik Bertrand Larssenin helvetinviikosta.

Yhtenä viikon sääntönä on mennä mennä nukkumaan joka päivä klo 22.00 ja nousta sängystä ylös klo 5.00.

Olen huomannut, että vaikka herään aikaisin, jään helposti aamuisin sänkyyn lukemaan uutisia, kuuntelemaan äänikirjaa tai seuraamaan sosiaalista mediaa. Hyvinvointiviikolla en näin tehnyt ja ajattelin jatkaa kokeilua koko kuukauden, koska tämä toi selväsi sekä aikaa (esim liikunnalle) että energiaa aamuihin.

Kokeilu sujuikin suhteellisen hyvin ja luonnostaan. Tosin muutamana viikonloppuna ilta venyi pitkäksi ja sen myötä myös herääminen viivästyi. Muutamina aamuina taas tahdonvoima oli kateissa ja jäin muuten vain sänkyyn pötköttelemään, kun ei ollut kiire mihinkään.

Yleisesti ottaen kannattaa mennä aina nukkumaan ja herätä samaan aikaan. Läpi koko viikon. Näin sisäinen kello tahdistuu tiettyyn rytmiin sekä nukahtaminen ja herääminen on vaivatonta.

Sänkyä kannattaa siis käyttää lähinnä nukkumiseen eikä sinne kannata tuoda töitä tai uutisia, koska se voi haitata unen laatua. Tämän olen huomannut itsekin yönaikaisista sykkeistä. Jos katson vaikka jännittävän tai tunteita herättävän elokuvan tai seuraan uutisia tai sosiaalista mediaa iltaisin sängyssä ennen nukkumaanmenoa, laskee leposyke vasta paljon normaalia myöhemmin alimmilleen.

Illan rauhoittaminen on tärkeää. Käytännössä pyrin lopettamaan työt viimeistään klo 21 mennessä. Iltapaa syön niukasti tai en lainkaan (ks 10 tunnin dieetti) Raskasta liikuntaa harrastan tyypillisesti vain aamulla tai alkuillasta. Kahvia tai alkoholia en käytä lainkaan ja viimeisen teekupposen nautin yleensä viimeistään klo 16-17 aikoihin.

Aamulla taas on helppo herätä ja nousta ylös, kun on virkeä ja uni on ollut levollista. Tuolloin olennaista on vain nousta ylös eikä jäädä sänkyyn torkuttelemaan herätyskelloa, kuuntelemaan äänikirjaa tai räpläämään puhelinta. Koen, että teen näitä kaikki hiukan liian usein.

Viimeisen viikon aikana oman haasteensa unirytmiin toi myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siellä käytävä sota. Ajatukset ovat olleet vääjäämättä Ukrainan tapahtumissa. Myös siinä mihin kaikkeen tämä voi vielä johtaa. Tämä vie emotionaalista kaistaa huomattavasti. Varsinkin kun lapsetkin ovat kovasti huolissaan ja haluavat seurata tilannetta. Näin roikuin itsekin sekä illalla että aamulla uutisia seuraten.

Vaikeissakin paikoissa pitää kuitenkin pystyä ottamaan arkea haltuun. Läheiset ihmiset vaativat huomiota. Ilmastokriisi ja luontokatokin pitäisi samaan aikaan pysäyttää. Omasta jaksamisesta ja terveydestä kannattaa huolehtia. Samalla kun lahjoittaa rahaa esimerkiksi Unicefin ja SPR:n kaltaisille organisaatioille.

Päätinkin viimeisten päivien aikana rajata uutisten seuraamista. Katson uutiset enää kaksi kertaa päivässä. Sen pitää riittää. Välillä pitää oman jaksamisen ja arjen hyvinvoinnin kannalta keskittyä muihinkin asioihin kuin sotaan.

Mitään merkittäviä muutoksia arjessa en tästä unirytmin vakioimisesta lopulta huomannut. Muutosta ei näkynyt myöskään Ouran unitilastoissa, jotka tyypillisesti antavat minulle aika huonoja lukemia unenlaadusta. Helmikuun aikana keskimääräiset pisteeni unesta olivat 67 (asteikko 0-100). Tammikuussa keskiarvo oli niin ikään 67 ja viime vuoden joulukuussa 66.

Minulla on ollut aiemminkin suhteellisen säännöllinen unirytmi. Aiemmin helposti klo 23 asti venyneet kaupunginvaltuuston kokoukset sotkivat unirytmiä, koska kokouksen jälkeen rauhoittumiseen ja syvään uneen pääseminen kesti helposti useamman tunnin. Nyt näitä myöhäisiä kokouksia ei enää onneksi ole ollut.

Yksi haastava paikka on tietysti viikonloppuillat. Juhlissa ja baareissa en käy, mutta tuolloin tekisi mieli istua iltaa puolison kanssa ja vaihtaa viikon kuulumisia ja tehdä kaikkea kivaa. Usein olemme kuitenkin niin väsyneitä, että on ihan mukava mennä nukkumaan lasten nukahdettua ja panostaa mielummin yhteisiin aikaisiin aamuihin.

Eniten kokeilussa iloa ovat tuoneet aikaiset viikonloppuaamut. Silloin ehtii tehdä vaikka mitä, kun ei tarvitse olla kiinni arjen askareissa. Olen kuitenkin ajatellut, että jos valvon perjantaisin ja lauantaisin klo 23 asti, voin sitten herätä vasta klo 6 aikoihin. Tämäkin on vielä kohtuullisen aikaisin ja mukavaa luksusta.

Ohessa aikaisemmat kokeilut:

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami