Tule mukaan kuntapolitiikan vaikuttajaryhmään

Kuntavaalien tarkastuslaskenta on tehty. Keskiviikkona julkistettujen tulosten osalta oma äänimääräni nousi vielä 10 äänellä. Kokonaispotti on siis huikea 1304 ääntä.

Kiitos luottamuksesta! Tuntuu uskomattomalta, että näin moni helsinkiläinen oli valmis antamaan ainokaisen äänensä minulle. Arvostan suuresti!

Yksin voi kuitenkin tehdä aika vähän. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa yhdessä muiden kanssa.

Yhtenä tärkeimpänä tavoitteenani on avoimuus, suora demokratia ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Itselläni on ollut tapana viedä kaupunkilaisten ideoita ja huolia aktiivisesti eteenpäin. Nyt haluan parantaa suoria vaikutusmahdollisuuksia entisestään.

Olen päättänyt perustaa kuntapolitiikan vaikuttaja- ja sparrausryhmän. Toivon, että tulet mukaan tähän ryhmään!

Tässä on joitain kysymyksiä, joita olen kuntavaalikampanjassani nostanut esille ja haluan edistää seuraavan neljän vuoden aikana. Näihin pääset nyt siis halutessasi vaikuttamaan:

– Kerro minulle mitä pitää ottaa huomioon kaupunkisuunnittelussa, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa.

– Miten voimme yhdessä edistää ilmastopolitiikkaa, päästöjen vähentämistä ja kestäviä energiamuotoja sekä luonnonsuojelua?

– Mistä löydämme rahaa koulujen ja päiväkotien korjaamiseen sekä joukkoliikenneinvestointeihin ja pyöräilyn edistämiseen?

– Miten parannamme kuntapolitiikan avoimuutta ja suoraa demokratiaa sekä edistämme kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja esimerkiksi yhdenvertaisuutta ja eläinten oikeuksia.

Lähde mukaan sparraajaksi. Mitä sinun kaupunginosassasi tapahtuu, josta minun olisi hyvä olla tietoinen? Voit aina kutsua minut myös kylään kaupunginosatapahtumaasi tai lähettää viestiä.

Vaikuttajaryhmä kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Pääsääntöisesti kommunikoimme sähköisissä kanavissa. Osallistuminen ei velvoita sinua mihinkään, mutta mahdollistaa kuntapolitiikkaan vaikuttamisen ja sen seuraamisen läheltä. Lähetä ilmoittautumisesi ryhmään sähköpostiviestillä osoitteeseen: leo.stranius@iki.fi

Tervetuloa mukaan vaikuttamaan Helsingin huomiseen!

#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.