Ilmastokatu ja ilmastotreeni

ilmastokatu-ilmastotreeni-personal-trainerMinulla on ollut etuoikeus loka-marraskuussa 2016 olla mukana Ilmastokatu-hankkeen Ilmastotreeni-kokeilussa.

Hankkeessa valittiin kuusi perhettä, jotka syventyvät kuukauden ajan oman arkensa ilmastovaikutuksiin ja testasivat ilmastoystävällistä arkea.

Perheet pääsivät kokeilemaan esimerkiksi taittopyörää, sähköautoa, älyenergialaitteita ja erilaisia ruokapaketteja.

Itse olen ollut mukana personal trainerina ja tausta-asiantuntijana yhdessä Sitran Nuppu Stenrosin kanssa.

Kuusi perhettä on tehnyt hienoa työtä pienentääkseen hiilijalanjälkeä. Perheiden tavoitteet voi käydä tsekkaamassa täällä. Olen ollut yllättynyt miten fiksuja ja hyviä tavoitteita ihmiset ovat halunneet itselleen asettaa.

Miltä tuntuu esimerkiksi olla viikko välttäen maatumattoman jätteen tuottamista? Ehkä kaikkein kovin yritys oli Helmin ja Ninon yritys kokeilla zero waste –haastetta. Tätä pitää joskus itsekin kokeilla.

On ollut ilo olla mukana auttamassa tätä. Kiitos hienosta työstä Elina Mattero-Meronen ja Nuppu Stenros!

Esimerkiksi oheisessa videossa on arjen ekovinkit valaistuksen suhteen kohdillaan: ”Tässähän on tietysti paras ratkaisu, kun ei ole lamppua ollenkaan”

Millaista tässä hankkeessa sitten oli olla mukana? Tässä vähän behind the scenes.

Kannattaa käydä tsekkaamassa ilmastoreenin kaikki videot täältä. Ja oman hiilijalanjälkensä voi laskea täällä.

Jos siis haluat henkilökohtaista apua kodin ja arjen ekologisointiin. Ota yhteyttä! 

Ilmastokadun toteuttavat Vantaan ja Helsingin ympäristökeskukset yhdessä Green Building Councilin, HSY:n Ilmastoinfon ja  Aalto-yliopiston kanssa. 

Yksi kommentti artikkeliin ”Ilmastokatu ja ilmastotreeni”

  1. Melko hyvinvoivat ihmiset näyttävät olevan kovin avuttomia, mitä tulee oman elämänsä järjestämiseen. Kehnoa hyvinvointiahan sellainen tila on. Noita uusavuttomia on varmaan Helsingissäkin roppakaupalla. Heitä ei nähtävästi kukaan ole kunnolla kasvattanut ympäristöasioissa , eikä opastanut jo lapsena käsittämään niiden merkitystä ihmiselle. Ehkä juuri suhteellisesta hyvinvoinnista nauttivat ihmiset ovatkin paljon avuttomampia kuin sellaiset, jotka ovat konkreettisesti kokeneet pahoinvoivan elämän.
    Nämä nykyajan ihmiset tarvitsevat ( muka ) jos minkämoisten ”treenareiden ” ( personal trainer, coach …) ynnä muiden sellaisten höpö-höpö ”asiantuntijoiden ” tukea ja avustusta selviytyäkseen ihan normaalin nykyajan elämän tavanomaisista ongelmista ja vaatimuksista .Näin tuollainen jos jonkinlainen muualta Suomeenkin levittäytynyt treenaribusiness kukoistaa. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa kaikista treenauspalveluista maksaa. Useimman on opittava tulemaan toimeen oman itsensä kekseliäisyydellä. Tämä pätee myöskin kodin ja arjen ekologisoimista koskevissa kysymyksissä.
    No, tämä nyt on vain minun kaukaa katselevan huomiointi, mutta kyllä noita avuttomia avustavia treenareitakin alkaa olla Suomessakin jo liikaa jos minkälaisen humpuukitoiminnan neuvomiseen. Mutta joidenkin mielestä tämäkin homma, ilman varsinaista ammattitaitoakin, on sitä luovuutta ja yritteliäisyyttä …jolle ei saisi laittaa mitään esteitä. Maailmanmeno on todella menossa huolestuttavaan suuntaan, Eikä pelkästään ilmastomuutoksen takia …

    Susien tappamiseenkin Suomessa ollaan jo keksimässsä mitä kummallisempia ja nyt aivan naurettaviakin keinoja. Ikäänkuin muutaman sadan suden olemassaolo olisi yhtä suuri uhka maalle kuin vaikkapa ydinvoimalat, joiden turvallisuudesta ei ole varmuutta. Susista on tehty pakolaisia, joita jahdataan innolla milloin minkäkin ihmisten pelon ja hysterian takia. Nyt on kuulemma keksitty taas uusi syy tappaa susia, kun riistaeläimiksi luokiteltujen susien ( ? ) nk.kannanhoidollinen metsästys ei sekään varsinkaan sutta vihaaville metsästäjille riitä! Susipakolaisia aiotaan nyt alkaa metsästämään ns. ”sosiaaliperusteisten ” kaatolupien avulla!! Aivan uskomattoman raukkamainen idea ! Näilläkin lisäluvilla uskotaan voitavan vähentää susien laitonta tappamista! Tämä on vain luonnonsuojelijoiden silmille heitettyä sumutusta! Näinhän uskoteltiin ”kannanhoidollisella ” susien lahtaamisellakin tehtävän, vaan se ei onnistunutkaan. Nyt sitten keksitään uusien harhautusnimikkeiden alle kätkettyä väkivaltaa luontoa kohtaan. Kunnes Suomessa ei ole enää yhtään sutta jäljellä. Sitten etsitâän jostain ”vihreää treenaajaa ” selittämään, että miten tähän on päädytty…ja neuvomaan susien maahantuontia sieltäpäin maailmaa, jossa niitâ ei vihata nin raivokkaasti kuin Suomessa, jossa vihapuheet ja teot bmuutenkin kukoistavat…sen vapauden nimissä.Roskakulttuurin pyörteissä elävä Suomi ( slusheineen sun muineen ) ei enää osaa elää luonon kanssa sopusoinnussa, vaikka suuri luita treenareita on sille yrittänyt opettaa luontosuhdetta ja sen tärkeyttä…!Suden suojelussa vihreätkâän ”treenarit” eivät ole uskaltaneet tai ehtineet juosta neuvomaan niin nopeasti kuin olisi tarvittu!

Kommentointi on suljettu.

Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.