Lokakuun ensimmäinen aamu: Miten 10 aamuvinkkiä käytännössä toimi

Aamun leikkiaikaAjattelin lokakuussa parantaa aamujen laatua. Tavoitettani tukien kirjoitin 10 vinkkiä aamuun.

Itse uskon siihen, että kun herää aikaisin, niin ehtii kuntoilla, suunnitella ja toteuttaa sekä viettää aikaa läheisten kanssa.

Hyvin tai huonosti käyntiin lähtenyt aamu määrittää koko päivää ja sitä kautta arkea laajemminkin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki voisivat olla aamuvirkkuja.

Selvää on myös, että usein aamuissa on sellaisia yllätystekijöitä, että suunnitelmat eivät pidä. Lisäksi elämäntilanteet ovat erilaisia. Jollain myöhäiseen iltaan ajoittuva harrastus voi olla oikein hyvä syy sille, että aamulla aikaisin herääminen on mahdotonta.

Tänään kokeilin kuitenkin omassa arjessani sitä, miten edellisenä päivänä kirjoittamani 10 vinkkiä aamuihin käytännössä voisi toimia.

Ohessa siis ensimmäisen aamun kulku:

– klo 4:30: Herätyskello soi. Makaan sängyssä ja mietiskelen pöpperöisenä tulevaa päivää. Luen puhelimestani ensimmäisenä edellisenä päivänä kirjoittamani vinkkilistan läpi.
– klo 4:38: Nousen ylös. Käyn vessassa, ajan parran ja keitän teetä.
– klo 4:45: Käyn läpi päivän työlistan, suljen silmät ja visualisoin mielessäni päivän kulun, luen päivän lehden ja aamun uutiset.
– klo 5:00: Juon teen, tarkistan päivän sään, vaihdan juoksukamat päälle
– klo 5:10: Vien roskat ja lähden juoksemaan (10,02km, 49:10). Juostessa kuuntelen inspiroivaa musiikkia ja annan mielen vaeltaa vapaasti menneissä ja tulevissa jutuissa.
– klo 6:00: Kotiin ja suihkuun, pusut perheenjäsenille, jotka ovat juuri heräilemässä
– klo 6.15: Sähköpostien läpikäynti
– klo 6.30: Lapsi juoksee sängystä halimaan. Aikaa lapsen kanssa. Keskustellaan lokakuusta ja lintujen syysmuutosta, rakennetaan legoista junarata ja kahvila.
– klo 7.00: Aamupala. Syödään lapsen kanssa puuroa.
– klo 7.20: Repun pakkaus, vaatteiden pukeminen ja siirtyminen ulos yhdessä lapsen kanssa.
– klo 7.30: Pyöräillään lapsen kanssa päiväkotiin. Matkalla etsitään edellisenä iltana kadonnutta juomapulloa.
– klo 7.45: Lapsi jää päiväkotiin. Itse pyöräilen työpaikalle.
– klo 8.00: Luonto-Liiton toimistolla: Teen päivän tärkeimpiä asioita.
– klo 9.00: Päivän ensimmäinen kokous. Tämän jälkeen yhtä menoa. Ehdin palata tähän teemaan uudestaan nyt illalla klo 21.30 kun olen saanut lapset nukkumaan ja iltapalan jäljet siivottua.

Pohjustukseksi voi mainita, että menin edellisenä iltana sänkyyn klo 21.45, luin kirjaa noin 20 minuuttia ja ryhdyin nukkumaan. Yöllä heräsin kerran (kävin vessassa noin klo 0:00). Sleep Cycle sovelluksen mukaan unen laatuni asteikolla 0-100% oli 71% ja sängyssä vietetty aika yhteensä 6 tuntia 43 minuuttia.

Joitakin havaintoja vinkkilistaani viitaten.

1. Aikainen herääminen onnistui yllättävän kivuttomasti. Huomenna sama uudestaan.
2. Mielen puhdistusta ei tarvinnut juurikaan tehdä. Hyvin nukutun yön jälkeen mitään ylimääräistä ei päässä juurikaan pyörinyt.
3. Kuntoiluun pystyi hyvin yhdistämään inspiroivan musiikin kuuntelun ja vapaan pohdiskelun.
4. Päivän työlistan visualisointi konkretisoi tulevaa päivää kivasti.
5. En oikein tavoittanut sitä ajatusta, että jos kyseessä olisi elämäni viimeinen päivä, tekisinkö juuri näitä asioita. Ei elämää voi oikein tarkastella päivä kerrallaan.
6. Kun ryhdyin tekemään päivän tärkeintä/hankalinta asiaa, ajauduin lukemaan sähköposteja ja sen jälkeen lapsi heräsi.
7. Lapsen kanssa oli kiva leikkiä ja syödä yhteistä aamupalaa. Puoliso ja vauva olivat kuitenkin samaan aikaan toisaalla hoitamassa omia askareitaan ja perheen yhteiselle aamupalalle ei ollut aikaa.
8. Unohdin osoittaa kiitollisuutta. Yritän muistaa sen huomenna.

Vaikka kaikki ei siis toki ensimmäisenä aamuna mennytkään ihan putkeen, oli tämä mielestäni hyvä alku. Tästä on hyvä lähteä parantamaan aamuja pitkin lokakuuta.

Lopuksi vielä disclaimer!

Kaikilla ei siis tosiaan ole mahdollisuutta herätä aiemmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö kenelläkään olisi. Lisäksi uskon, että vaikka kaikilla ei ole mahdollista herätä yhtään nykyistä aikaisemmin, niin uskon, että monilla on, jos yrittää. Ja vielä varmistukseksi: Aikaisempi herääminen ei tarkoita mielestäni sitä, että päivään tulisi lisää tunteja, vaan sitä, että ne tunnit ovat parempia/laadukkaampia.

2 kommenttia artikkeliin ”Lokakuun ensimmäinen aamu: Miten 10 aamuvinkkiä käytännössä toimi”

  1. >> luen päivän lehden ja aamun uutiset

    Viidessatoista minuutissa?

    >> Aikaisempi herääminen ei tarkoita mielestäni sitä, että päivään tulisi lisää tunteja, vaan sitä, että ne tunnit ovat parempia/laadukkaampia.

    Mihin tämä ajatus perustuu?

    • Aamun tunnit ovat parempia/laadukkaampia mielestäni siitä syystä, että silloin on yöunien jälkeen levännyt ja virkeä olo samaan aikaan kun ympärillä olevaa hälyä/keskeytyksiä ym. on vähemmän. Ja kun tekee heti aamulla ennen muiden heräämistä päivän tärkeimmät asiat, sujuu loppupäivä kuin siivillä 🙂

Kommentointi on suljettu.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa