Oheinen kirjoitukseni EU:n ilmastopolitiikasta julkaistiin 17.12.2013 Tekniikka & Talous-lehden Energia-blogissa.
Maratonneuvottelut alkavat: EU ratkaisee tulevan ilmastosopimuksen kohtalon
Kansainväliset ilmastoneuvottelut etenevät tuskastuttavan hitaasti.
Viimeksi Puolassa Varsovassa neuvottelut jumittivat keskeisissä, rahoitusta ja päästövähennyksiä koskevissa kysymyksissä paikallaan.
Parin vuoden päästä Pariisissa pitäisi päästä sopuun kunnianhimoisesta, oikeudenmukaisesta ja laillisesti sitovasti ilmastosopimuksesta. Monilla on varmasti pelkona, että Pariisissa 2015 tapahtuu Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 2009 koetun kaltainen mahalasku.
Euroopan unioni valmisteleekin parhaillaan uusia ilmastotavoitteitaan vuodelle 2030. Keskustelua käydään päästövähennystavoitteen lisäksi siitä, tulisiko myös uusiutuvien energialähteiden osuudelle ja energiatehokkuudelle asettaa sitovia tavoitteita.
Joidenkin mielestä pelkkä päästövähennystavoite riittää, ja sen saavuttamista tavoitellaan päästökaupalla. Argumenttina on, että mitä vähemmän ohjauskeinoja on ja mitä teknologianeutraalimpaa politiikkaa harjoitetaan, sen paremmin markkinat toimivat. Päällekkäisestä sääntelystä puhuttaessa unohtuu kuitenkin usein fossiilisten polttoaineiden tuet, joista ihan ensimmäiseksi pitäisi päästä eroon.
Valitettavasti pelkkä päästökauppa ei ole myöskään onnistunut ohjaamaan taloutta vähähiiliseen suuntaan. Päästöoikeuksia on jaettu ilmaiseksi ja liikaa, ja päästöoikeuden hinta on jäänyt liian alhaiseksi mm. talouden laskusuhdanteesta johtuen. Joulukuussa 2013 Euroopan parlamentti päättikin laastaroida nykyistä päästökauppajärjestelmää ja vähentää päästöoikeuksien määrää. Tämä tapahtui jäädyttämällä markkinoilta noin 900 miljoonan tonnin päästöoikeudet jaettavaksi vasta lähempänä vuotta 2020.
Päästöt pudonneet jo 18 prosenttia
EU on joka tapauksessa sitoutunut vähentämään päästöjä 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tällä hetkellä päästöt ovat noin 18 prosenttia alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 1990. Päästöjen vähennys on ollut osittain mahdollista vain siitä syystä, että päästökaupan rinnalla on ollut sitova tavoite uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi. On selvää, että pidemmän tähtäimen tavoitteet vaativat tuekseen monia ohjauskeinoja ja välitavoitteita.
Ennakkotietojen mukaan EU on valmistellut vuodelle 2030 vaatimatonta 40 prosentin päästövähennystavoitetta. Todellisuudessa kunnianhimon pitäisi olla jossain 55-60 prosentin tuntumassa. Kaiken lisäksi nykyiseltä epäonnistuneelta päästömarkkinakaudelta on siirtymässä niin paljon ylijäämäkiintiöitä, että ne heikentävät merkittävästi vuoden 2030 tavoitetta. Mahdollinen 40 prosentin päästövähennystavoite vuodelle 2030 olisi lähes sama, mihin ollaan jo nyt menossa ilman uusia toimia. Tällä kehityksellä ei päästä vuonna 2050 lähellekään edes 80 prosentin päästövähennyksiä.
Jokainen tietää, että esimerkiksi maratonia ei juosta harjoittelematta.
Tavoitteeseen pääseminen edellyttää välitavoitteita ja harjoitusohjelman kurinalaista noudattamista. Hyvä harjoitteluohjelma taas koostuu kilometritavoitteiden lisäksi lihaskuntoharjoitteiden, muun liikunnan, venyttelyn ja hyvän ravinnon kokonaisuudesta. Eikä henkistäkään valmistautumista sovi unohtaa.
EU:n päästövähennystavoitteisiin pääseminen on kuin maraton-juoksu sillä erotuksella, että epäonnistumiseen ei ole varaa. Toki maratonistakin voi hyväkuntoinen selvitä harjoittelematta ja valmistautumatta, mutta kannattaako EU:n ottaa ilmastopolitiikan suhteen sitä riskiä.
Vuoden 2050 tavoitteita ei saavuteta fossiilisilla polttoaineilla
Päästövähennystavoitteeseen, aivan kuten mihin tahansa vaativaan tavoitteeseen, pääseminen edellyttää monia samaan suuntaan vaikuttavia toimia. Kolme tai kaksi sitovaa tavoitetta on kustannustehokkaampaa kuin pelkkä päästötavoite. Asettamalla sitovat tavoitteet energiansäästölle ja uusiutuvien energialähteiden käytölle luomme samalla myös työllisyyttä, parannamme energiaomavaraisuutta ja vähennämme monia muita ympäristöongelmia, kuten hiukkaspäästöjä, päästövähennystavoitteiden edistämisen lisäksi. Sitova päästövähennystavoite voidaan sovittaa niin, kuten aiemminkin, että se on linjassa uusiutuvien tavoitteen kanssa.
Näin voidaan päättää, halutaanko päästökaupalla vielä lisää päästövähennyksiä niiden lisäksi, jotka uusiutuvia lisäämällä tulevat.
Pelkkä päästövähennystavoite saattaisi houkutella esimerkiksi korvaamaan kivihiiltä vain maakaasulla, joka lyhyellä tähtäimellä toki vähentää päästöjä. On kuitenkin katsottava samalla pidemmälle. Vuoden 2050 päästövähennystavoitetta ei toteuteta maakaasulla tai millään muulla fossiilisella polttoaineella. Pidemmän tähtäimen päästövähennystavoite kannattaa rakentaa energiansäästön ja uusiutuvien energialähteiden varaan. Tästä syystä myöskään EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka ei voi olla teknologianeutraalia. Tulevaisuus on aurinkoenergian, tuulivoiman sekä kestävyyskriteerit täyttävän vesivoiman ja bioenergian.
Öljyhiekka, liuskekaasu ja öljyliuske eivät tule kyseeseen tilanteessa, jossa meidän on joka tapauksessa jätettävä suurin osa jo nyt tunnetuista ja energiayhtiöiden hallussa olevista fossiilisista polttoaineista käyttämättä. Ongelmana kun ei ole se, että öljy tai fossiiliset polttoaineet uhkaisivat loppua. Ongelma on se, että niitä, erityisesti kivihiiltä, on aivan liikaa, ja että meidän pitää löytää keino estää öljy- ja energiayhtiöitä käyttämästä edes nykyisiä omistuksessaan olevia fossiilisia polttoainevarantoja.
Kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin on turha lähteä ilman uutta neuvotteluvaraa. Seuraavassa ilmastoneuvotteluiden osapuolikokouksessa Perussa 2014 EU:n tulisi esittää avauksia esimerkiksi ilmastonmuutoksen haittojen ja menetysten korvaamiseksi ilmastonmuutoksesta eniten kärsiville maille.
Nykyiset sitoumukset eivät riitä ilmastokriisin pysäyttämiseen eivätkä muiden maiden mukaan saamiseksi. Mikäli EU pystyy kuitenkin asettamaan omat vuoden 2030 tavoitteensa kohdilleen ja luomaan tavoitteeseen pääsemiseksi uskottavan suunnitelman eli harjoitusohjelman, joka pitää sisällään monipuolisen keinovalikoiman, on muiden sen jälkeen vaikea jäädä kotisohvalle katsomaan televisiota. Ennen vuoden vaihdetta voi vielä hetken lomailla ja palautua. Maratonjuoksuun valmistautuminen alkaa heti tammikuussa.
Leo Stranius on Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja ympäristöbloggaaja. Hänen ajatuksiaan voi seurata osoitteesta www.leostranius.fi
Itseltä ainakin alkaa mennä usko siihen, että kasvamalla, olkoonkin se sitten vihreää kasvua, tästä mihinkään ihmeempään tulokseen päästäisiin. Yksinkertaisesti yhtälö, jossa väestö kasvaa väkisin vähintään 9-10 miljardiin (vuonna 2024 jo 8 miljardia) hyvinkin nopeasti ja elintasoa nostetaan tarpeettoman korkeaksi, ei tule toimimaan. Itse jos olisin päättämässä, niin ensin panostaisin ihmisten asemaan ja vähemmän miettisin teknologisia askeleita, ihan siitä syystä, että liika on liikaa, vaikka olisivatkin entiseen nähden kehitystä oikeaan suuntaan. Keskittymällä energiantuotannon hiilidioksidiin unohtaa monta muuta asiaa, jotka ovat tuhoisia ja nopeampia vaikutuksiltaan, vaikka ovatkin yhteydessä myös energiantuotantoon. Suurin osa ilmastopuheestakin on vain energiantuotantoa, eikä maankäyttö, liikenne, ravinto tai ylipäätään se, miksi energiaa kulutetaan niin paljon saa sijaa. Ydinvoimalobby, joka näyttää politiikassa uskovan loputtomaan kasvuun, unohtaa sen, että suurin osa taloudellisesta toiminnasta tarvitsee öljyä, tai sitä korvaavaa notkeaa uusiutuvaa, aina ruuantuotannosta lähtien, eikä sen korvaaminen sähköllä onnistu. Ja vaikka onnistuisi, niin kulutus on silti kestämättömällä tasolla. Samalla unohtavat sen kuka oikeastaan haluaa, ettei fossiilisista haluta siirtyä nopeasti pois ja kehittää korvaavia. Menee sitten kyllä vihreilläkin mittakaavat sekaisin, kun lentoliikennettä lisätään valtion voimin ilman näkyvää vastarintaa, mutta lähimetsien rakentaminen perustellaan ratikoilla. Tai sähköauton markkinointi ekotekona.
Itse pitäisin ykkösasiana syntyvyyden laskua köyhissä maissa ja meillä rikkaissa sitten kulutuksen laskua ja sen ympäristövaikutusten rajua leikkaamista, joka ei vielä minusta tarvitse tarkoittaa mitään äärimmäistä asketismia, kunhan ihmiset vain selvittävät onko vihreänä markkinoitu aidosti kestävää ja ostavat sitäkin vain tarpeeksi. Auton ja teollisen lihansyönnin välttäminen tekisi jo valtavan eron sukupolvien välillä. Taloudenhan ei tarvitse kasvaa, jos ihmiset pitävät omasta taloudestaan huolta ja tyytyvät elintasoon, joka on kestävä ympäristön ja heidän oman talouden kannalta. Ei vain onnistu, jos poliitikot lähtevät siitä, että kaikki haluavat nostaa omaa elintasoaan välittämättä muusta.
Tehokkaimmat keinot syntyvyyden laskuun lienee tyttöjen pitäminen koulussa, naisten aseman parantaminen kaikin tavoin ja se, että he ottavat perheissä ja kulttuureissa sen aseman, että voivat vedota iltaisin päänsärkyyn. Ei siis ihan eugeniikkaa, vaikka yleensä syntyvyyden hallinta sellaiseksi leimataan. Tämä asia vain ei tule oikein koskaan kerrottua ympäristöasioiden kannalta, joka toisi ehkä lisää uskottavuutta kehitysyhteistyölle, johon laitettuja panoksia pitäisi noista syistä rajusti kasvattaa. Ei se talouskaan lähde sitten kasvamaan, jos väestönkasvu ei ole hallittua ja mikään muukaan ei oikein kehity eteenpäin. Kun sitten on taitettu pahimmat köyhyyden ongelmat ja saatu syntyvyys alas, siten että synnyttäjät saavat päättää montako ja milloin jos ollenkaan, niin sitten tulee vaikein kohta, jossa pitäisi pysäyttää talous kestävälle tasolle, joka ei länsimaissa ole onnistunut.
Tässä kohtaa sitten pitäisi kaikin tavoin pitää taloudellinen eriarvoisuus pienenä, jotta mitään turhaa ihmisten välistä kilpailua velkavetoisine kulutusjuhlineen ei pääsisi syntymään. Nyt jos katsoo Suomen tilannetta, niin pahoin pelkään, että turha velkaantuminen ja kuluttaminen vain lisääntyy, varsinkin sitten kun leikataan lisää vajeita pois. Tässä kohtaa tärkeintä olisi mennä symbolisten asioiden taakse politiikan ytimeen, jossa eriarvoisuutta tehtaillaan. Miten saada kehittyvätkään uskomaan, että ylimääräinen hyvä onkin paha, kun ei se täälläkään montaa näytä kiinnostavan, vaikka tutkitut vaikutukset terveyteen tai talouteen heille selvittäisi. Ainoa mikä synnyttää poliittista intoa on näköjään autoverotus, eli olemme jo USA:n tilanteessa, jossa äänet saa lupaamalla halpaa bensaa.
Kaikkeen tähän liittyy sitten vielä tuo kapitalismin kirous, jossa ihmisiltä yksityistetään omavaraisuus väkivalloin pois, eikä edes EU ole tässä mikään puhdas pulmunen. Sama kirous tekee pelkästä markkinavetoisesta kehitystyöstä lopulta omaan jalkaan ampumista, kun jossain vaiheessa kapitalismi pettää lupauksensa paremmasta huomisesta rajojen tullessa vastaan. Vaikka urbanisoituminen leikkaakin syntyvyyttä, niin ihmisten karkottaminen slummeihin ei ole urbanisoitumista. Sitten ihmetellään miksi ihmiset haluavat maksaa kalliisti siitä, että yrittävät esimerkiksi Välimeren yli mitä ihmeellisimmin virityksin. Jos väkivaltaa haluaa tuomita, niin tuomitsee vaikka eurooppalaiset kalastuslaivastot, jotka ryöstävät kalakannat muualla, vaikka särkeä riittäisi täälläkin. Tai ihan sitten suomalaiset firmat puuplantaaseineen, joiden tieltä ihmiset siirretään pois.
Kolmas aihe onkin sitten se, mitä tapahtuu muulle luonnolle. Miten saada joku välittämään siitä, että lajeja menee sukupuuttoon, kun ihmiset opetetaan näkemään luonto vain rahana? Kallio sepelinä, puut karsittuina pinoissa, joet padottuina…Eikä edes se näytä herättävän huolta, että ihmisten on pakko ymmärtää, että kun jotakin kantaa kuluttaa joka vuosi liikaa, niin jonain vuonna se ihan oikeasti romahtaa siten, että vain vahvimmat saavat siitä osansa, kuten käy teollisten kalastuslaivastojen tyhjentäessä maailman meriä kaukana kotoaan muiden rannoilla. Tai milloin viimeksi on puhuttu julkisuudessa yleisestä saastumisesta kunnolla, tai siitä, että käytetään myrkkyjä jotka leviävät ilmassa niin, että ne mitataan jääkarhujen verestä tuhansien kilometrien päässä. Tuo luontosuhde on ainakin itselleni se suurin ristiriita Suomessa, koska kun itse menen koskemattomaan luontoon, niin siellä ei tarvitse miettiä onko yksittäinen teos muiden joukossa kaunis tai merkityksellinen, tai onko kulttuuri toimiva; asioita joita mietin sitten kaupungissa ollessani koko ajan.
Leo Stranius on aivan oikeassa, että fossiilisista meidän tulee päästä eroon, mutta hän ei ole hahmottanut vielä suomalaisen energiamaailman kokonaisuutta.
Meillähän ei ole mahdollisuutta päästä mataliin päästöarvoihin muuta kautta kuin lopettamalla kaikkinainen polttaminen ja korvaamalla näin menetetty energia sähköenergialla.
Me emme voi päästöminimiä etsiessämme polttaa myöskään puuta lämmöksi, koska koko energiapuuvaramme me tarvitsemme muutaman kymmenen vuotta liikennepolttoaineina. Sen jälkeen liikennekin hoidetaan sähköenergialla.
Tämä välttämätön energiamaailman muutos merkitsee sitä, että sähköenergian kulutus kasvaa todella merkittävästi. Vuosisatamme jälkipuoliskolla se voisi olla suuruusluokassa 150-170 TWh, vaikka tekisimme kaikkemme energian säästämiseksi ja energiatehokkuuden lisäämiseksi.
On aika helppo todeta, että tuollaisiin kulutuslukemiin ei voida päästä nykyisin tiedossa olevilla uusiutuvien käytöllä, vaan tarvitsemme vielä yhden sukupolven verran ydinenergiaa nopeuttamaan tätä päästöttömyyden saavuttamista.
Päästöminimiin pyrkien
Pertti Rantala, DI
Hyvinkää