IKEA pysäköi bussipysäkille

IKEA-bussi näyttää pysäköivän säännöllisesti Helsingin Käpylässä Sofianlehdonkadulle.

Erityisen hankalaa on, että bussi on usein pysäköity 65A:n pysäkille tai sen välittömään läheisyyteen, jolloin 65A:n pysähtyminen pysäkille vaikeutuu olennaisesti.

Oheisen kuvan IKEA-bussi oli pysäköitynä pysäkille ainakin lauantai 5.1. alkuillasta sunnuntaihin 6.1. puoleen päivään asti.

Myös jotkut 65A:n kuljettajat ovat olleet tilanteeseen kyllästyneitä. Ainakin jo viime syksynä (26.8.2012) bussipysäkille jätetyn lapun perusteella (ks. kuva alla).

Eli vielä kerran: IKEA, voisitko ohjeistaa bussikuljettajianne siten, että bussinne ei pysäköisi yleisten bussien pysäkille? Ainakaan verkkosivuilla olevien tietojen perusteella bussi ei kulje Käpylän ja Sofianlehdonkadun kautta.

IKEA:sta lisää myös Luonto-Liiton metsäblogissa: IKEA hakkaa ikimetsiä Karjalassa

2 kommenttia artikkeliin ”IKEA pysäköi bussipysäkille”

  1. Ihan vain tiedoksi, että täällä pohjoisen takamailla Koillis-Helsingissäkin ihan Helsingin kaupungin linjoja ajavat bussikuskit pysäköivät ihan vastaavalla tavalla. Ei yksi, kaksi tai kolme kertaa vain tuhansia kertoja.

    Vastaa

Jätä kommentti