Vallilanlaakson joukkoliikennekatu

Kunnallisvaalien myötä olen osallistunut Käpylän ja Kumpulan paikallisiin vaalitilaisuuksiin ja paneelikeskusteluihin.

Kumpulan vaalipaneelissa keskustelua herätti erityisesti Vallilanlaakson joukkoliikennekatu, jonka kaupunginvaltuusto lyttäsi viime kesäkuussa.

Asian pitäisi olla loppuunkäsitelty, mutta selvästi löytyy tahoja, jotka haluavat edelleen katua. Myös Helsingin Sanomien vaalikoneessa kysyttiin, mitä hankkeelle pitäisi tehdä.

Itse olen sitä mieltä, että joukkoliikennekatua Vallilanlaakson halki ei kannata rakentaa. Suosittua puistoaluetta ei ole syytä halkaista joukkoliikennekadulla. En pidä myöskään siitä ajatuksesta, että vanhaan ratapohjaan tehtäisiin maisemoitu ratikkareitti.

Pitäisin alueen mieluiten siis sellaisenaan, koska kyse on kulttuurihistoriallisesti tärkeästä virkistyskohteesta alueen asukkaille ja erityisesti lapsiperheille ja ulkoilijoille.

Hanketta on perusteltu sillä, että näin yhteys Pasilasta Kumpulan kampukselle nopeutuisi. Vaikka joukkoliikennekatu rakennettaisiinkin vanhan radan päälle, muuttaisi se käsitykseni mukaan alueen luonnetta merkittävästi. Samalla katu toisi mukanaan vääjäämättä muuta autoliikennettä. Jatkossa haluttaisiin rakentaa ehkä myös Hermannin rantatien jatko Mäkelänkadulle ja Pasilaan, kuten tuolloin kaupunginhallituksen varajäsenenä toiminut Vesa Peipinen kirjoitti.

Toisaalta myös Kalasataman uusi asuinalue tarvitsee joukkoliikenneyhteydet Pasilaan. Vanhaan ratapohjaan voidaan rakentaa keskustassa sijaitsevan pyöräilybaanan kaltainen kävely- ja pyöräilyväylä. Lisäksi Kalasatamasta voisi rakentaa myös metron alueen ali Pasilaan. Silloin metropysäkin voisi tehdä myös esimerkiksi Kätilöopiston kulmalle.

Yleisesti joukkoliikennettä pitää edistää Helsingissä lippujen hintoja laskemalla ja kokeilemalla maksuttomuutta Tallinnan esimerkkiä seuraten. Myös bussien valoetuuksia pitää kehittää.

Asiasta paljon lisää Puistojen puolesta sivulla.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍