Mielipidekirjoitus: Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan

Oheinen mielipidekirjoitukseni julkaistiin tänään (16.10.) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.

HS MIELIPIDE
Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan
LEO STRANIUS (VIHR) HELSINKI

Helsingin Energia suunnittelee Vuosaareen uutta energialaitosta. Uusi jättivoimala polttaisi pääasiassa pellettejä ja muita biopolttoaineita. Kivihiiltä olisi polttoaineesta viidennes.

Tuleva valtuusto päättää paitsi Vuosaaren laitoksesta myös Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimaloista.

Kun nykyisillä päästöillä maailmanlaajuinen lämpeneminen kolkuttelee kuuden asteen rajoja, on selvää, että fossiilisia polttoaineita, varsinkaan kivihiiltä tai turvetta, ei tulisi käyttää enää yhtään tonnia.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) on ymmärtänyt tulevaisuuden suunnan ja asettanut tavoitteeksi, että Suomi luopuisi ensimmäisenä Euroopassa kivihiilestä. Häkämiehen tavoite ei ole mahdollinen, jos Hanasaari tai Salmisaari jatkavat fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Puhumattakaan siitä, jos uusia investointeja tehdään vielä kivihiilen varaan.

Toisaalta on myönnettävä, että suunnitelma 80 prosenttia uusiutuvaa käyttävästä voimalasta on kunnianhimoinen. Kivihiilen osuutta on perusteltu sillä, että biomassaa ei ole tarpeeksi saatavilla tarpeeksi läheltä. Silloin pitäisi rakentaa pienempi laitos ja investoida energiansäästötoimenpiteisiin.

Ennen kivihiileen hirttäytymistä kannattaisi ottaa käyttöön säästöpotentiaalit, kaavoittaa uudet rakennukset nollaenergiataloiksi ja selvittää mahdollisuus Sköldvikin jalostamon mereen valuvan lämmön hyödyntämisestä kaukolämmössä.

6 kommenttia artikkeliin ”Mielipidekirjoitus: Helsingin siirryttävä uusiutuvaan energiaan”

  1. Vuosaareen suunniteltu voimala on uhka vieressä sijaitsevaa Natura-alueelle, koska pellettien varastointi vie enemmän tilaa kuin kivihiilen varastointi.

    Vaikka kivihiilestä olisi päästävä, eivät biopolttoaineet ole hyvä vaihtoehto. Ihmistoiminnassa kaikella käyttöön otettavalla on taipumus riistäytyä käsistä. Kun maapallon todennäköisesti isoin ongelma (ilmastonmuutoksen ohella ja siihen liittyvänä) on biodiversiteettikato, ei maa-alaa (joka siis voisi olla metsää) pitäisi käyttää biomassan tuottamiseen.

  2. Hyviä keinoja kivihiilen korvaamiseen on kovin vähän. Asuntokanta uusiutuu niin hitaasti, että se voi olla vain pieni osaratkaisu ongelmaan. Suoralla sähkölämmityksellä varustettuja taloja ei toki soisi enää rakennettavan. Energiansäästö on paras keino, jos siihen liitetään käyttäytymiseen muuttamiseen kannustavaa politiikkaa, muuten se ei ole kovin tehokasta. Jos nimittäin säästän 100 euroa energialaskussa, niin ostan 70 eurolla Kauko-idän matkaa, autoilen lisää etc., jolloin nettohyöty 100 kilowattitunnin säästötoimista on noin 30 kilowattituntia. Tätä ilmiötä kutsutaan kirjallisuudessa Jevonsin paradoksiksi tai rebound-efektiksi. Eli säästö ei saisi ajautua kuluttajan lompakkoon asti. Tarvittaisiin politiikkaa, jossa energian hintaa nostetaan samalla kuin energiaa säästetään. Esimerkiksi, jos autokanta kuluttaa 20 % vähemmän polttoainetta energiansäästötoimien ansiosta, niin polttoaineen verotusta pitää lisätä niin, että se maksaa kuluttajalle 25 % enemmän kuin ennen energiansäästötoimia. Onko tällaiseen poliittista valmiutta, onkin sitten varsin suuri kysymysmerkki.

  3. Vuosaareessahan on tällä hetkellä maakaasua käyttävä voimala, joka on erittäin vähän päästöjä tuottava. Kannatan itse maakaasun käytön lisäämistä eli jos Vuosaari C rakennetaan, rakennetaan se maakaasulla toimivaksi. Se helpottaisi kivihiilestä luopumista.

  4. Monitoimivoimala Vuosaareen ei ole mitenkään terveellinen vaihtoehto. Bioenergian tai kivihiilen polttamisesta aiheutuu saastetta, joka koettelee ihmisten terveyttä. Ehkä muuta voidaan väittää, mutta sellaisia suotimia ei ole olemassa, joilla voitaisiin kaikki haitalliset päästöt eliminoida!

  5. Yleinen uusiutuviin luonnonvaroihin liittyvä harhakäsitys on, että niiden käyttö olisi harmitonta, koska ne ”uusiutuvat”. Tämä pitää paikkaansa vain tiettyyn rajaan saakka: jos niitä käytetään yli, ne eivät enää kykene uusiutumaan.

    Uusiutuvien luonnovarojen käyttö on jo nykyisellään kestämättömällä tasolla. Maailman luonnonsäätiö WWF:n Living Planet -raportin mukaan uusiutuvia luonnonvaroja kulutetaan 50 prosenttia enemmän kuin niitä voidaan kestävästi tuottaa. Biopolttoaineiden käytön lisääminen on siis erittäin huono ajatus.

  6. ”Yleisötilaisuus voimalaitokseen liittyvästä asemakaavamuutoksesta ja ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta on 14. maaliskuuta kello 18–20 kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa (Kansakoulukatu 3). Asemakaavan valmistelijat, voimalaitoshankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin valmistelijat sekä Helsingin Energian edustajat ovat tavattavissa tilaisuudessa kello 17 alkaen.” Haluan tulla, ehkä voisin vaikuttaa, kuka myös tulla?

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa